Cupido

22. Luku

- Missä sinä olet?
- Metroasemalla.
- Mutta millä?
- Odota.. Minun pitää kysyä joltakulta..

Tämä oli jo kolmas kerta neljän päivän aikana, kun minun piti etsiä Mrs Summers kaupungin väärästä päästä, kun hän oli ymmärtänyt metrokartan väärin, tai muuten vaan tehnyt hätäisiä valintoja liikenneyhteyksien äärellä.

Hän oli asunut kaupungissa, jopa samoissa osissa kuin itse nyt, mutta se oli jo ennen minun syntymääni. "Tuskin mikään on niin paljon voinut muuttua" -lause saattoi hyvinkin koitua äidin kuuluisiksi viimeisiksi sanoiksi.

Jopa keskittymiseni työssä meni hieman raiteiltaan, kun pelkäsin hänen lähteneen oma-aloitteisille retkilleen. Rohkea hän oli, eikä minun asunnossani tai lähistöllä ollut paljoakaan viihdykettä, joten ymmärsin häntä kyllä. En voinut lukita naista viikoksi neljän seinän sisään.

Aioin esitellä hänet Helénille, ja käskeä heidän löytää jotain yhteistä ajanvietettä. Käytännössä iskeä ystävälleni jäätelörahat kouraan ja pyytää lapsenvahdiksi. Ongelmana oli, etten löytänyt naista, eikä minulla ollut hänelle muita yhteystietoja, kuin se yksi penkki. En ollut nähnyt häntä ollenkaan gaalaa seuranneen aamun jälkeen, jolloin hän lähti asunnoltani retkilleen. Toivoin asioiden olevan kunnossa.

Äiti sai pysäytettyä jonkun ja tiedusteltua sijaintinsa. Sitten hän välitti tiedon minulle. Yritin hahmottaa reitin ja totesin, että noutoreissu veisi koko taukoni. Pakko oli lähteä juoksemaan, koska hän oli hysterian partaalla, väsynyt, ja puhelimen akku oli lopussa. Olisin varmaan itsekin ollut paniikin rajamailla.

Etuilin röyhkeästi jonossa saadakseni nopeasti jotain vauhdissa haukeltavaa apetta. Hymyilin kyräilevälle myyjälle ja käskin pitää vaihtorahat $20 setelistä. Muutuin hetkessä päivän ilkeimmästä asiakkaasta päivän mukavimmaksi. Iskin silmää mummelille, joka olisi ollut vuorossa. Hänkin sai päiväänsä jotain sisältöä - lisäsyyn valittaa yhteiskunnan rappiosta ja nuorten epäkohteliaisuudesta ja epäkunnioituksesta. Kaikki tyytyväisiä.

Löysin äitini istumasta yksinäisenä maanalaisella penkillä ja puristamamassa käsilaukkuaan tiukasti rintaansa vasten.
- Olen pahoillani, että juoksutin sinua taas, hän niiskaisi.
- It's okay, no worries. Saatan sinut oikealle asemalle, mutta minun on kiirehdittävä takaisin töihin. Tulen noin neljän tunnin päästä. Pärjäätkö?
- Sure.

Amorin valtakunnan ovella minua tervehti tuttavuus nimeltä Mark.
- Olin juttelemassa Amorin kanssa, hän selvensi. - Puolen vuoden tehokoulutus taitaa olla ohi, hän naurahti.
- Olet varmasti ottanut opiksesi, hymyilin pilke silmäkulmassa.

Mies naurahti.
- No hard feelings?
- En muistele pahalla, vastasin virnistäen. - Mutta kaktuksen pidän.

- Olivia, saanko vielä kysyä yhtä asiaa? Se Helénhän oli sinun ystäväsi, eikö? Olisiko sinulla antaa hänen yhteystietojaan?
- Miksi ihmeessä? Kysyin hölmistyneenä.
- Hän oli todella kiva. Haittaisiko sinua, jos vain soittaisin ja kysyisin kuulumisia, ehkä pyytäisin kahville? Lupaan, että olisin asiallinen.

Alaleukani oli pudonnut polvien tasolle. Ihan oikeastiko Mark kiinnostui Helénistä? Vai halusiko vain testata 'kurssiaan' käytäntöön?
- Hän ei ole sellainen nainen, että voisit ottaa koekaniiniksi onnistumisellesi, tokaisin tiukasti.
- Se ei ole tarkoitukseni. Minä vain vilpittömästi pidin hänestä, ja haluaisin tavata vapaammissa merkeissä. Onko sinulla jotain minua vastaan?

- Look, Mark, huokaisin, - sinä et ole mikään huono ihminen. Mutta Helén... Hänellä on paljon kaikkea meneillään. Ja hän ei ole sinun tyyppisesi.
- Etkö voisi jättää sitä hänen päätettäväkseen? Mies kysyi terävähkösti.
- Olet oikeassa. Valitettavasti minulla ei ole mukana hänen yhteystietojaan, mutta voin välittää terveisen, jos ehdottomasti haluat?
- Kiitos. Mutta ole kiltti, äläkä mustamaalaa minua heti hänen edessään, mies vetosi. - Anna minun edes tehdä se itse.