Cupido

16. Luku

Helén astui varovasti sisään ja katseli ympärilleen hyväksyvästi hymähdellen.
- Sinulla on kaunista ja kodikasta, hän kehui.
Itse pidin asuntoa varsin vaatimattomana ja yksinkertaisena, mutta viihdyin kyllä siellä. Ja olisinko voinut alkaa vähättelemään kodittoman naisen kehuja!

- Make yourself comfortable, kehotin ja potkaisin kenkäni pois. En yleensä pitänyt kenkiä omassa kodissani, koska sukkasiltaan tai paljain jaloin oli mukavampi olla. Vieraita en kuitenkaan käskenyt poistamaan jalkineitaan. Helén seurasi joka tapauksessa esimerkkiäni.

- Haluatko käydä suihkussa sillä aikaa, kun laittelen ruokaa? Kysyin.
- Kuulostaa hyvältä, nainen myöntyi.
- Tuon sinulle puhtaita vaatteita, pyyhkeitä löytyy kylpyhuoneen kaapista.

Vasta nähtyäni naisen omissa vaatteissani, tajusin kuinka laiha hän oli. Itse olin häntä vain pari tuumaa pidempi ja normaalivartaloinen (paitsi takapuolesta), mutta vaatteeni säkkeytyivät täysin hänen yllään. Hän joutui kiskomaan housuja jatkuvasti ylöspäin, ja lopulta hain hänelle vyön.

Söimme hiljaisuuden vallitessa, joskin vieraani päästeli ajoittain "mmm"-ääniä ja kehui ruokaa. Olin sentään itse tehnyt salaatin, joten vaikka pääruoka oli jonkun aasialaisen vanhan miehen käsialaa, minäkin otin osani kunniasta hyvin omintunnoin.

Astioiden korjaamisen jälkeen noudin piirustustarvikkeet ja ehdotin, että mallini istuisi minne haluaisi. Hän laskeutui istumaan risti-istuntaan akvaarion eteen.

- Tämä tuo mieleen meren, hän puhui hiljaa.
Meinasin selventää muutamia seikkoja omani ja merivesiakvaarion eroista, mutta mitä väliä. Kaloja kummassakin oli.
- Minä olin kerran meressä sukeltelemassa kalaparvien seassa. Se oli mahtava kokemus!
- Really? Varmasti! Missä?

Nainen kääntyi minuun päin ja kasvot muuttuivat surulliseksi.
- Thaimaassa. Jouluna 2004.

Minä muistin sen. Varmaan kaikki maailman ihmiset muistivat sen, vaikka siitä tulisi parin kolmen kuukauden kuluttua jo 10 vuotta aikaa.
- Tsunami, kuiskasin.
Helén nyökkäsi.
- Minä olin siellä, hän kertoi paksulla äänellä, ja kääntyi tuijottamaan akvaariota.
- Ei aivan ihanneloma. Siitä tämä kaikki oikeastaan alkoi.

Taputin paikkaa vieressäni sohvalla, ja nainen siirtyikin siihen, istuutuen sivuttain, kasvot minuun päin. Hän nosti jalat eteensä koukkuun ja kietoi kädet suojelevasti polvien ympärille.

- Työskentelin siihen aikaan sairaanhoitajana, ja säästin aika kauan kyseiseen matkaan. Työtoverini sai minut houkuteltua sinne, hän oli käynyt jo useita kertoja. Menimme siis yhdessä ja meillä oli hauskempaa, kuin olin odottanut. Oletko sinä käynyt siellä?

Ravistin päätäni. En ollut juuri matkustellut.

- Meidän hotelli oli aika rannassa, ja olimme itse asiassa kävelyllä silloin, kun tsunami iski, hän aloitti. - Se avuttomuuden tunne oli aivan järkyttävä. Vesi vain vei, eikä mistään meinannut saada otetta. Kaikki lähti mukaan. Ihmiset kiljuivat ja huusivat apua, enkä kyennyt auttamaan ketään. En edes itseäni.

Kertojan kasvot vääristyivät ja hän parahti henkisestä tuskasta.

- Päädyin roskakasaan ja yksi lauta meni jalastani sisään. Työkaverille kävi kuitenkin pahemmin.

Hän käpertyi entistä pienempään mykkyrään ja hengitti vaivalloisesti. Hain hänelle nenäliinoja ja vedin halaukseen. En piirtänyt.