Cupido

17. Luku

- Lauantaina on yrittäjien hyväntekeväisyysgaala, ja haluaisin kysyä, haluaisitko mahdollisesti tulla kanssani sinne? Markin epävarma ääni kysyi. - Voin maksaa ajastasi jos haluat, mutta ajattelin pyytää sinut tällä kertaa ennemminkin ystävänä..
- Hmm.. Hyvä on, ei minulla ole mitään suunniteltuna. Voin tulla. Ystävänä.
- Excellent! Kerron aikataulun ja muut myöhemmin.
- All right. Sitä odotellessa.

Suljin puhelun. En voinut kieltää olevani hieman levoton, en pelkästään Markin vuoksi, vaan koko tilaisuuden. Paikalla tuskin olisi mitään Donald Trumpin kaltaisia henkilöitä, mutta se olisi julkinen esiintyminen, ja skandaaleista nauttivat ihmiset saisivat mehukkaita juoruja etikettivirheistä. Tämä oli tulikoe. Myös siinä mielessä, että kuukauden aikaraja tuli silloin vastaan.

Toisaalta se oli myös herkullinen tilaisuus lähteä vinguttamaan firman luottokorttia. En omistanut iltapukua, joka soveltuisi sellaiseen tilaisuuteen. Ja tavallaan olisin edustamassa myös Amorin valtakuntaa, joten se saisi kustantaa ulkoasuni.

Olin työpäivän jäljiltä kuitenkin liian väsynyt nyt sellaiseen. Mielessäni oli vain keittiöstä leijaileva noutoruuan tuoksu.

Joku ei selkeästi saanut 'ei saa häiritä' viestiä, vaan päätti häiritä koputtamalla ovea varovasti. Avasin lukot, jotka olin sulkenut jo yötä varten, ja työnsin oven hieman auki.

Raosta työntyi valkoinen lippu, joka heilui hitaasti puolelta toiselle. Siristin silmiäni ja työnsin oven kunnolla auki. Daniel hymyili tunnustelevasti ja näytti toisella kädellä lippuaan ja toisella muovipussia ja haavia.

- Tulin hakemaan kalani?!?
- Vihdoinkin, hengähdin.
Väistin oven edestä, päästin hänet asuntooni ja seurasin kädet puuskassa kun hän kurottautui akvaarioni ylle, täytti pussin vedellä ja työnsi haavin altaaseen.

Kaksi pulskaa kultakalaa oli helppo saada kiinni. Ne olivat selkeän pettyneitä joutuessaan eroon apajaltaan, mutta minä ja omat lemmikkini huokaisimme helpotuksesta.

- Ainakaan niitä ei tarvitse ruokkia nyt vähään aikaan, mies virnisti.
Osoitin äkäisesti ovea. Halusin kolmikon ulos niin pian kuin mahdollista. Sitten tajusin jotain.
- Missä minun lunnaani ovat? Karjaisin oven sulkeutuessa.
- Tuon ne aivan juuri, Daniel kuulutti.

Muutaman minuutin kuluttua hän olikin takaisin kynnykselläni ja ojensi akvaariokaupan pussia.
Hän ojensi sen käteeni ja perääntyi kiireesti ulottumattomiini. Kurkistin pussiin.

- Täällä on vain kaksi kalaa, huomasin, ja jatkoin vihaisena - ne eivät ole tetroja, vaan miljoonakaloja. Tiedätkö, mitä se tarkoittaa?
- Se tarkoittaa, että minä säästin rahaa, ja sinä saat tuota pikaa kymmenen kalaa kokoon. Ne ovat tyttö ja poika.

Leukani putosi, enkä saanut sanaa suustani. That son of a bitch!
Naapurini iski silmää ja vetäytyi nopeasti omaan asuntoonsa. Kuulin rapinaa kun hän viritteli oven lukkoon. Seurasin pahantuulisena esimerkkiä.

Nostin pussin akvaarioon ja tuijotin uusia asukkaita synkästi. Ne eivät söisi ketään ja olivat harvinaisen kauniita miljoonakaloiksi, mutta tempaus oli kerta kaikkiaan epähyväksyttävä. Ne olivat väärää lajia. Ja mies oli oikeassa. Niitä olisi kohta kymmenen ...ja paljon enemmän.

Watch it, Daniel Jackson.

Ilta parani entisestään, kun sain tekstiviestin arvoisalta Mrs Summersilta.

"Isäsi lähti käymään Irlannissa tyttöjen luona ja jätti minun Laurenin armoille vielä viikoksi. Please, help me!"

Mikä kaikkia ihmisiä oikein vaivasi?!

Sama meno tuntui jatkuvan seuraavana päivänä töissä. Ensimmäisenä pyyhälsi itkuinen Maya.

- Metrossa yksi mummo kysyi, koska tämä syntyy. Minä olen toisella kuulla! Ei sen vielä pitäisi näkyäkään! Minä olen turvonnut kuin pallokala!
- Puhu mistä tahansa muusta, kuin kaloista, varoitin. - Et sinä minun mielestäni näytä isolta, lohdutin sitten.
- Hän oli oikeassa. Farkut eivät enää mahtuneet päälleni, ja paita näyttää melkein napapaidalta.. Minun pitää lähteä äitiysvaateostoksille.