Cupido

5. Luku

Kävelin kotiin sekalaisissa tunnelmissa. Kyllä, kävelin piiiiitkän matkan, ja vieläpä korkokengissä. Rakot oli taattu, mutta ne olivat toissijainen huoli. Miten ihmeessä Markista saisi herrasmiehen?

Lähdin liikkeelle ajatuksesta millainen oli herrasmies. John Jameson, no doubt. Well, ainakin minulla oli malli lähellä.

Pääsin kotitaloni aulaan ja pysähdyin hengähtämään. Kuinkakohan katastrofaalista olisi, jos riisuisin kenkäni ja hipsuttelisin sukkahousuissa 15 kerrosta.

Annoin kengille mahdollisuuden vielä ensimmäisten rappujen ajalle, mutta veriset kantapäät hankautuivat aivan liian pahasti kenkää vasten.

Pysähdyin ja kumarruin noukkimaan kengät käteeni.

Pum. Selkääni vasten tönäistiin jotain ja horjahdin eteenpäin, ottaen tukea seuraavista rappusista.
Takaani kuului pahantuulista mutinaa, joka päättyi "bloody elevator".
- Bloody Brit, sihahdin takaisin, tunnistaen välittömästi aksentin.

- Kauanko nuo hissit ovat poissa käytöstä?
Se kysymys oli osoitettu minulle. Hah. Se, että nuori mies oli tönäissyt minut käytännössä nurin pahvilaatikolla, taisi olla merkityksetöntä.
- Anteeksipyyntö olisi ollut mukava, puuskahdin.

Ojentauduin täyteen mittaani ja tuijotin haastavasti miestä. Muutamassa sekunnissa sain tehtyä hänestä arvion. Parissa kymmenissä, mahdollisesti vaihto-oppilas, a college kid. Tukka oli rusehtava, päältä pidempi kuin sivuilta. Silmät olivat ehkä vihertävät ja tällä hetkellä täynnä ärtymystä.

Yllä oli valkoinen T-paita, ruskea, napittamaton, rento kauluspaita ja tummansiniset, löysät farkut, sekä valkoiset tennarit.

Minulle tuli elävästi mieleen joku milleniumin aikainen poikabändi.
- I'm sorry, hän vastasi lattealla äänensävyllä ja kohautti olkia. - Not my day.
Siihen minun oli tyytyminen. Pyöräytin silmiäni.

- Toinen hissi on ollut poissa käytöstä vähintään vuosikymmenen, toista käydään huoltamassa pari kertaa kuussa, mutta se on lähestulkoon koko ajan epäkunnossa, tiedotin.

Mies päästi turhautuneen älähdyksen.
- Tästä ei varoitettu ennen vuokrasopimuksen tekoa. Ja asuntokin haisee siltä, kuin se olisi kuulunut huumeparonille. DEA on varmaan kohta soittelemassa ovikelloa, hän vaikeroi.
- Sinä tulet DJ:n tilalle, älysin. - 15. Kerros.

- DJ? Onpa nimi. Sinä tiesit hänet?
Nyökkäsin.
- Asun vastapäätä, kerroin, vaikkakaan en kauhean ilahtuneena.

Mies huokaisi ja nojasi laatikon seinään, jotta pääsi ojentamaan kätensä.
- How do you do? Olen Daniel Jackson.
Puristin hänen kättään. Se oli hieman hikinen.
- Olivia Summers, esittelin itseni ilmeettömästi, ja väänsin jonkinasteisen, toivottavasti ystävällisen oloisen hymyn perään.

- Oletko vaihto-oppilas? Kysyin.
Daniel rypisti kulmiaan, mutta kohotti ne seuraavassa hetkessä ymmärryksen merkiksi.
- Näytänkö minä opiskelijalta? Hän kysyi huvittuneena. Kohautin olkiani.
- Olen high school opettaja, mies naurahti. - English literature.

Mutristin suutani ja kieltäydyin nolostumasta.
- Olet britti, toistin aiemman huomioni, joskin hieman ystävällisemmin.
- What gave me away? Hän vastasi sarkastisesti, liioitellen entisestään aksenttiaan.

En fanittanut brittiaksenttia, missä erosin suuresta osasta maanmiehiäni. Tai siis -naisiani. Sen väitetty seksikkyys oli jäänyt minulle ikuiseksi mysteeriksi.

- Tervetuloa taloon, mutisin, ja käännyin nousemaan jälleen rappusia ylöspäin.
Mies seurasi kannoillani, ja ähki laatikon kanssa.

Tuntui naurettavalta kävellä 14 kerrosväliä peräkanaa täydessä hiljaisuudessa, joten jompikumpi meistä teki jonkin huomion tai jutustelun poikasen keskimäärin kolmen kerroksen välein.