Cupido

44. Luku

- Miten sinä päädyit ottamaan aiheeksi juuri kodittoman ihmisen? Nuori, silmälasipäinen maanmieheni tiedusteli virallisella äänellä.
- Se oli puhdas sattuma. Satuimme samalle penkille ja aloimme juttelemaan. Jokin hänessä vetosi minussa taiteilijana ja pyysin saada piirtää hänet ja kuulla hänen tarinansa. Siitä se lähti. Ystävystyimme ja seurasin hänen taisteluaan takaisin normaalielämän pariin, kerroin ties kuinka monennen kerran sinä päivänä.

Kuuden tunnin seisoskelu ja hymyily otti voimille. Tämä avajaispäivä oli ilmeisesti ruuhkaisin, sillä suuri osa lehdistöstä oli tullut paikalle juuri tänään, samoin arvovieraat. Ennen näyttelyn avautumista en ollut tajunnutkaan kuinka iso juttu oli kyseessä.

Olin ehtinyt nähdä muiden taiteilijoiden töitä vain lyhyesti. Meitä oli 28 maasta, Yhdysvalloista kolme. Suurin osa töistä käsitteli jotain edellisen, 2014-vuoden uutiskynnyksen ylittäneitä tapahtua, tai olivat kannanottoja globaalin yhteiskunnan ongelmiin.

Mm eräs taiteilija oli maalannut luonnonperintökohteen rappeutumista neljänä vuodenaikana. Jossain oli mukana mustaa huumoria, esimerkiksi kuinka lintu oli rakentanut pesänsä ihmisten kylvämistä roskista.

- Mikä sinun ratkaisuehdotuksesi olisi kodittomuusongelmaan? Toimittaja kysyi totisena.

Hymähdin. Ensimmäisellä kerralla kysymys oli yllättänyt minut, koska en ollut varustautunut kuinka syvälliseksi, jopa poliittiseksi toimittajien haastattelut saattoivat kääntyä. Tämä oli ehkä jo kymmenes kerta, ja olin jo muotoillut jonkinlaisen perusvastauksen.

- En usko että siihen, kuten moneen muuhunkaan ongelmaan on mitään patenttiratkaisua. Päätökset, suositukset ja laitkaan eivät auta, jos ihmiset eivät itse auta ja toimi. Jokainen voi auttaa edistämään sitä, että nämäkin ihmiset saisivat tuntea itsensä arvokkaiksi.

Se ei ole pelkkää kolikoiden pudottamista säilyketölkkiin. Se alkaa niinkin pienestä asiasta, kuin ystävällinen hymy, ehkä rupatteluhetki ja vaikka eväiden jakaminen. Se lähtee siitä, että kunnioitamme heidän ihmisarvoaan, emmekä leimaa tai tuomitse heitä heti ensi näkemältä. Se lähtee jo siitä, että opetamme lapsiamme katsomaan heitä kuin ketä tahansa ihmisiä.

Tiedän, että Helén on poikkeustapaus. Hänellä ei ollut päihdeongelmia, hän oli ollut virallisesti kadulla "vain" vuoden ja terveysongelmista huolimatta hänellä on äärimmäisen korkea työmoraali. Hän ei suostunut hyväntekeväisyyskohteeksi, vaan voin ylpeänä kertoa, että hän on päässyt siihen, missä tänä päivänä on, käytännössä omalla toiminnallaan.

- Jos haluaa auttaa kodittomia, niin mitä kannattaisi tehdä?
- Esimerkiksi kodittomien yösuojia ja heidän puolestaan toimivia hyväntekeväisyysjärjestöjä ja vapaaehtoisia voi lähestyä ja tukea. Mutta kenellä on mahdollisuus, niin parhaita tuloksia saa kun aloittaa ruohonjuuritasolta. Myös kodittomilla on erilaisia ongelmia ja tarpeita, kuten kaikilla muilla, joten heidän omia toiveita ja tarinoita kannattaa kuunnella.

Toimittaja näytti miettiväiseltä ja nyökytteli. Hän kehui vielä töitäni ja siirtyi sitten seuraavan luo.

Tiesin, että jos hän julkaisee haastatteluani, se on korkeintaan kymmenennes siitä, mitä sanoin. Mutta ehkä sain edes toimittajan ajattelemaan.

- Puhuit syvällisiä, tutuksi tullut ääni totesi. Daniel astui esiin eräästä syvennyksestä.
- Vakoilitko sinä minua? Kysyin nauraen.
- Et uskokaan kuinka monta tuntia, hän vinkkasi. - En oikeasti. Pääsin tänne kymmenisen minuuttia sitten. Tulin hakemaan sinut syömään.
Hymyilin sen mitä kykenin.

- Tämä sulkeutuu tältä päivältä 15 minuutin kuluttua, kerroin. - Ja sama ruljanssi ja samat höpinät jatkuvat vielä 17 päivää...
- Vaikutit pärjäävän aika hyvin, mies arvioi hyväksyvästi.
- Siinähän se meni, mutta tähän kyllästyy varmasti hyvin pian.