Cupido

15. Luku

Käytävät toivat mieleeni muistoja lähes vuosikymmenen takaa. Koulu oli ollut eri, samoin oppilaat ja opettajat, mutta jokaisesta koulusta löytyi se sama tunnelma.

Luokan ovia aukeni ja lapsilaumoja ryntäsi pihalle kuin kevätlaitumelle päästettyjä varsoja (näin TV:ssä dokumentin hevosista, sekä elokuvan Hevoskuiskaaja. Ja kerran yhden poliisihevosen melko läheltä livenä).

Kiirehdin askeleita, että ehtisin ajoissa käytävän toiseen päähän. Rakennus oli yllättävän suuri.

Luokan ovi aukeni juuri, ja joukko teini-ikäisiä purkautui pihalle. Osa tytöistä vilkuili minua pitkin nenänvarttaan. Luokittelin heidät Laurenin seuraajiksi. Kai sellaisillkin on tarkoituksensa maailmassa.

Valitsin kiltin ja hiljaisen näköisen, pisamanaamaisen punapään. Kuinka ensivaikutelma voikaan pettää!
- Hei! Onko D.. Mr Jackson mahdollisesti luokassa?
Tyttö katseli minua hetken hämmentyneenä.
- OMG, olet niin onnekas! Hän kiljaisi. Nyt minä olin hämmentynyt. - He is so hot, tyttö jatkoi lähes kuiskaten.
- Ummm mitä?

Tyttö ei kuunnellut minua, vaan otti käsivarrestani kiinni ja suunnilleen raahasi minut vastavirtaan, ovesta sisään.

- Mr Jackson, tyttöystävänne on täällä! Hän huusi jo ovelta.
Tuijotin kauhistuneena saattajaani ja siirsin hitaasti katseeni luokan edessä, pöytänsä takana istuvaan opettajaan. Naapuriini.

- Viimeksi tarkastaessani suhteemme ei ollut aivan niin pitkällä, Daniel huomautti sarkastisesti.
En edes punastunut. Pyöräytin vain silmiä ja tein tekoyökkäyksen.
- Hänen ideansa, ei minun, tuhahdin, ja viittasin päälläni epämukavasti paikallaan seisoskelevaan punapäähän.

Kävelin vastahakoisesti lähemmäs varautunutta miestä.
- Bloody kidnapper, hän tervehti sihahtamalla ja siristi silmiään.
- Bloody murderer, ärähdin takaisin. - Kaksi päivää tuli ja meni, eikä nähdäkseni ole tapahtunut mitään edistystä, lauloin.
- Hei! Minä en murhannut ketään! Daniel protestoi.
- Sinun kalasi. Olet vähintään välillisesti syyllinen, päätin. - Mastermind.

Syytökseni näytti huvittavan miestä enemmän kuin tarpeellista.
- Joten näit sen vaivan, että otit selville työpaikkani ja ilmestyit tänne.
- What can I do? Et ole kodissasi ja Nick vartioi sinua kuin Kerberos.
- Wau, olet lukenut kirjallisuutta, mies totesi teennäisen vaikuttuneena.
- Kuuluu yleissivistykseen, puuskahdin.

- Hmm minä taidan lähteä... Punapää mutisi lopultakin ja pakeni paikalta. Jäimme kaksin luokkaan ja Daniel korjasi ryhtiään.
- Kolme päivää ja pääsen kotiin, hän ilmoitti. - Siihen yksi päivä, niin uusi akvaario on valmis.
- Varaudu kunnon korvauksiin. Minä satuin pitämään kaloistani enemmän kuin vaikkapa eräistä tuttavistani, varoitin kuivasti. - On myös olemassa mahdollisuus, että kalasi halkeavat ennen kotiutumista.
- Etkö voi siirtää niitä toiseen astiaan? Mies anoi. Ravistin päätäni.

Innokkaimmat oppilaat kurkkivat jo ovelta päästäkseen seuraavalle tunnille.
- Sinun takiasi missasin melkein koko tauon, opettaja tokaisi hieman harmissaan. Koin omantunnon pistoksen ja päästin hänet takaisin työn ääreen.

Ulkoilmaan pääsy oli helpotus. En ymmärrä miten opettajat jaksoivat päivästä toiseen teiniangstin ympäröimänä puhua samoista asioista, joita kukaan ei enää muista muutaman viikon kuluttua.

Puhelimeni soi, kun olin päässyt pihalle. Näytössä välkkyi äidin nimi.

- Minä en ymmärrä isääsi, hän puuskahti alkusanoikseen.
- Tunne on molemminpuoleinen, naurahdin.
- Kuinka niin? Anyway, hän alkoi yhtäkkiä käyttäytymään ihan oudosti. Toi kukkia kotiin, kehui joka välissä ulkonäköäni ja ruokiani, jopa pohjaanpalanutta pastaa. Hän jopa vei minut teatteriin.
- Ehkä hän on huomannut, kuinka Lauren vaikuttaa sinuun, yritin varovasti, - ja haluaa muistuttaa, kuinka tärkeä ja rakas olet..