Cupido

38. Luku

Helénin uusi asunto oli suunnilleen saman kokoinen kuin omani, eikä onneksi järkyttävän kaukanakaan, vain kahden metropysäkin päässä. Edellinen vierailuni hänen "kodissaan" oli tapahtunut keskuspuistossa pensaiden keskelle piilotetulla aukiolla. Margarethan luona en ollut käynyt.

- Käy istumaan, nainen toivotti. - Teetä?
Nauroin ääneen sille, kuinka absurdi tilanne oli. Minä olin hänen vieraanaan hänen kodissaan. Puoli vuotta sitten kumpikaan meistä ei olisi uskonut sen järjestyvän tällä tavalla.
- Olet saanut kaiken järjesteltyä kivasti, vaikka olet asunut vasta pari päivää täällä, kehuin.
Helén hymyili kainosti.

- Miten muutto sujui?
- Ihan hyvin! Mark oli auttamassa, vaikka hän ei ihan muuttomiesmäinen olekaan.. Ja Nick, kiitos kun vinkkasit. Ja sitten Nickin kaveri, se sinun naapurisi, jolla olin kerran yön.

Voih, unohdin varoittaa, ettei ainakaan Danielia päästäisi mukaan.
- Mitä hän rikkoi? Kysyin puoli retorisesti.
- Yhden peilin vain... Siitä sai sitten seitsemän vuoden onnettomuuden, Helén naurahti.
- Hänen kömpelyystasollaan se ei tunnu enää missään, totesin kuivasti.
- Ei se ollut niin kauheaa, nainen vähätteli.
- Turha puolustella. Hän on synnynnäinen onnettomuusmagneetti, hymähdin.

Höpisimme niitä näitä pitkästä aikaa. Oli ihanaa kun ystäväni sai minun aivoihini jotain muutakin ajattelemisen aihetta, kuin särkynyt sydämeni. En puhunut Johnista tai Charlenesta, eikä Helénkään heitä maininnut. Kumpikin oli ollut poissa töistä, ja me muut yritimme käyttäytyä ja pyörittää puljua, kuin kaikki olisi normaalisti.

- Miten nettisivusi jaksaa? Nainen uteli.
- Aika hyvin itse asiassa. Olen saanut myytyä jotain töitäni sitä kautta, pari muotokuvaa piirsin tilauksesta, toisen elävästä mallista ja toisen valokuvasta. Mutta se Helén -sarja on suosituin, kerroin.

Kyseisen sarjan malli hymyili ujosti.
- Kukapa olisi uskonut!
- Monet ovat kysyneet kontekstiä niihin. En ole kertonut mitään sinun vuoksesi, mutta jos saan luvan, haluaisin kirjoittaa pienen esittelytekstin? Voisimme suunnitella sellaisen yhdessä, tai jos haluat kirjoittaa sen itse, sekin onnistuu.
- Minä mietin sitä, nainen lupasi.

- Sain itse asiassa eilen tarjouksen osallistua näyttelyyn niiden kanssa, paljastin naurahtaen. - Se oli jokin "Näiden tähtien alla" tai joku sellainen, ja sinne kerättiin yhteiskunnallisesti kantaa ottavia tai vähän kuin uutisia kertovia, herätteleviä piirustuksia ja maalauksia ympäri maailmaa. Ilmeisesti joku on tajunnut tarinan, joka kuviisi sisältyy, kerroin.
- Kai sinä osallistut? Sehän on mahtava tilaisuus, Helén innostui.
- Enpä taida, en ainakaan luvannut. Se kestää pari kolme viikkoa ja siellä pitäisi olla itse läsnä.

- Missä se pidetään? Jossain paikallisessa museossa?
- Se on vielä isompi ongelma. Se olisi Lontoossa. Ei minua kiinnosta lähteä, eikä ole tulossa vapaata töistäkään, kerroin kohauttaen olkiani.
- Okay, ystäväni totesi ymmärtäväisenä. - Näkeväthän ihmiset ne sentään netissä.
- Right.

Nauratin ystävääni kertomuksellani sisareni vähintään omalaatuisesta rakkaustarinasta. Hän oli tavannut Leian, joten hänellä oli pieni haju millainen pariskunta oli kyseessä.

Nuoret olivat kotiutuneet Vegasista ja samalla innolla siirtäneet Leian tavarat Laurenin luota Lukelle. Vielä nuorilla oli alkuhuuma meneillään ja kaikki oli kuin suu auki hattarapilven päällä pyörimistä. Ah niin pehmeää ja makeaa.

Vielä arki koittaisi, totesin kyynisesti. Paitsi etten tiennyt oliko sillä kaksikolla sama määritelmä sanalle "arki", kuin meillä tavallisilla kuolevaisilla. Ehkä heillä oli työkalut omaan unelmaelämäänsä jo käytössä? Ehkeivät he ajatelleet maailmaa samasta näkövinkkelistä, kuin muut.