Cupido

23. Luku

Penkkiä vasten nojasi kirjekuori, johon oli suurin kirjaimin kirjoitettu OLIVIA. Se oli todennäköisesti minulle, mutta vaikkei olisikaan, nimeni antoi pätevän syyn avata se.

"Tulen käymään luonasi lauantai-iltana. - H."

Vihdoinkin! Gaalasta oli yli puolitoista viikkoa, äidin lähdöstäkin jo viisi päivä. Isä palasi Irlannista siinä vaiheessa, kun tytöt siirtyivät Lontooseen, ja haki saman tien äidin suurkaupungin pyörteistä kodin rauhaan. Onneksi.

Mark soitti jo kerran ja tiedusteli, pimitinkö tahallaan hänen kiinnosuksensa ilmaisemista Helénille. Kerroin totuuden, etten siis itsekään ollut saanut naiseen yhteyttä. Vakuutin välittäväni viestin.

Töissä jatkui sama epämääräinen meno, kuin Mayan positiivisen testin jälkeen oli ollut. Hän lohdutti? Että useimmiten pahoinvointi helpottaa ensimmäisen kolmanneksen jälkeen. Laskujeni mukaan se tarkoitti vielä melkein kahta kuukautta. Kahta kuukautta!

Yritin muuttua jokapaikan höyläksi, ja onnistuin kiireessä sotkemaan asioita ja tekemään virheitä.

Pomoni oli varsin ymmärtäväinen, mutta jopa hän antoi suoraa nuhtelua hutiloinnista välillä. Se oli pahinta, en olisi halunnut tuottaa pettymystä John Jamesonille, tai antaa hänelle aihetta moitteisiin.

Ratkaisin pulman tekemällä ylipitkiä päiviä. Tuntui, kuin alkuviikko olisi kestänyt kuukauden, koska olin kutakuinkin koko ajan töissä. Kysy Cupidolta -palstaa ylläpidin kotoa käsin.

En ollut ehtinyt etsimään Heléniäkään koko viikolla, enkä osannut sanoa, kauanko kirje oli ollut odottamassa minua. Löysin sen kuitenkin siis perjantaina, joka antoi minulle yhden päivän aikaa valmistautua, miten selittäisin Markin pyynnön.

Keskiyöllä puhelin soi. Olin juuri saanut työt tehtyä ja painettua pään lopulta tyynyyn.
- Voinko tulla sinulle muutamaksi päiväksi? Olen jo New Yorkissa.
- Miksi soitat minulle taas yöllä, jos kerran olet jo oikeassa maassa? Marisin Leialle.
- Lento saapui juuri. Ja minä olen varmaan tottunut tähän rytmiin, nyt ei väsytä yhtään!
- Meinaatko siis tulla heti? Keskellä yötä? Kauhistuin.
- Tulen, kun saan tehtyä saapumisselvityksen, pikkusiskoni vastasi huolettomasti.

Ähkäisten lopetin puhelun. Vääntäydyin pystyyn ja valmistelin sohvan hänen yöpymistään varten. Mikäli hän siis edes nukkuisi.

- OMG, look at you! Hän kiljaisi ensimmäisenä minut nähdessään.
- Yeah, look at me, vastasin sarkastisesti. Tukka tyynyt jälkeen valloillaan ja pyjamassa olin varmasti näkemisen arvoinen. En yrittänyt eritellä siskoni äänensävyä.

Touhukas nuori nainen työntyi sisään ja selostaa pälätti yksityiskohtia matkaltaan.
- Katso, mitä kaikkea löysin häitä varten, hän yritti esitellä kaiveleen reppuaan.
- Katson, mutta vasta aamulla. Olen aivan poikki.

Työnsin korvatulpat korviini ja palasin peiton alle. Kesti vielä kaksi tuntia, ennen kuin asunto rauhottui kokonaan.

Leia oli hereillä kuitenkin jo ennen minua, vastoin kaikkia todennäköisyyksiä. Ihme Duracell-pupu.

- Missä kahvi on? Hän huusi.
- Minulla ei ole. Äitikin haki Starbucksista omansa, kuulutin.
- Millainen emäntä sinä olet, jos ei ole edes kahvia tarjota? Siskoni nuhteli.
- Teen juoja, enkä pidä kahvia juovista vieraista, tokaisin.
- Onko edes mustaa teetä?
- Tottahan toki.

Nainen hörppi teetä nenäänsä nyrpistellen ja tehosti mielipidettään yökkäyseleillä.
- Mitä hauskaa täällä voisi tehdä? Hei, sinä voit lähteä etsimään hääpukuja kanssani. Olethan kaaso.
- Olenko? Koska se on sovittu?
- Totta kai olet! Sinä olet kuin tehty siihen rooliin. Sitä paitsi olet isosiskoni. Se on vähän must-juttu.
- Oh.. Minulla ei ole mitään kokemusta sellaisesta, varoitin.
- Olet varmasti luonnonlahjakkuus, hän vakuutti.