Cupido

30. Luku

En ollut tunnistaa Heléniä, kun hän seisoi oven takana. Vaatteet olivat samat kuin aiemmin, kengät kuluneet ja housut pussittivat. Ihossa näkyi merkkejä runsaasta ulkona oleskelusta ja hiuksissa näkyi jo vaaleaa juurikasvua gaalaa varten värjäämämme ruskean tyvessä.

Havaitsemani muutos oli pikemminkin yleisolemuksessa. Nainen seisoi suoremmassa kuin aiemmin, hiukset olivat puhtaat ja järjestyksessä, mustat silmänaluset hävinneet ja hän hymyili. Hän ihan aidosti hymyili. Ehkei aivan sellaista "voitin miljoona dollaria lotossa", muttei myöskään vain "sain uuden hammasharjan" -hymyä, vaan sellaista, että se sai valtaansa koko kasvot, eikä hävinnyt silmistä silloinkaan, kun suu vakavoitui. Vähemmästäkin tulin toiveikkaasti asioiden järjestymisestä paremmaksi.

En huomauttanut myöhäisestä kellonajasta, tai siitä, että uskoakseni tämä oli Helénin työaika. Jostain aistin asioiden muuttuneen.

- Sinä et onnu melkein ollenkaan, huomasin.
- Särkylääkkeet auttavat.
Särkylääkkeet. Hyvä, että nainen sai särkylääkkeitä, mutta...
- Ne ovat aivan laillisia ja tavallisia, hän vahvisti.
Huh.

Istutin naisen sohvaan ja ojensin hänelle höyryävän teekupin.
- Antaa kuulua? Kannustin.
Ystäväni hymyili jälleen hieman.
- Mark etsi minut uudestaan käsiinsä, hän aloitti. - Hän pahoitteli, että edellinen tapaaminen oli päättynyt niin tökerösti, ja halusi antaa keskustelulle vähintäänkin arvokkaan päätöksen.

Nyökkäsin hyväksyvästi. Ei sammakoita oppilaaltani tähän mennessä.
- Hän sanoi haluavansa auttaa minua, mitä ikinä tarvitsisin, nainen sanoi lattealla äänellä.

Olin varoittanut Markia, mutta vika ei oikeastaan ollut hänen. Mies vain ei ollut ottanut tosissaan vakuutustani, ettei Helén halunnut alistua hyväntekeväisyyskohteeksi.

- Mark kertoi, että ymmärsi kieltäytymiseni, vaikka arvaan, ettei hän oikeasti ymmärrä. Rikkaan on vaikea tajuta miten joku minun kaltaiseni voi sanoa ei..

Nainen oli kuin olikin sanonut ei. Tunsin helpotusta osuessani oikeaan. Pidätin henkeäni odottaessani jatkoa.

- Hän kertoi muistavansa minun maininneen työstäni sairaanhoitajana. Luonnollisesti hän silloin aiemmin kuvitteli, että olisin edelleen, mutta en ole tehnyt sitä yli kahteen vuoteen. Joka tapauksessa hän tarjosi minulle nyt työpaikkaa. Sanoin, että minulla oli edelleen fyysisiä ja tunneperäisiä hankaluuksia työnteon suhteen, mutta hän kertoi olevansa vakuuttunut, että kykenisin tähän.

Pureskelin huultani ja annoin naisen puhua, kun hän kerran oli päässyt vauhtiin.

- En tiedä tiesitkö hänen äitinsä olevan huonossa kunnossa?
- Kuulin mutkan kautta.
- Markin mukaan hänellä on odotettavissa enää neljästä kuukaudesta puoleen vuoteen. Hän on ollut jo kaksi kuukautta sairaalassa.
- Ahaa..?
- Ilmeisesti hän on mennyt sairaalassa entistä huonompaan kuntoon varsinkin psyykkisesti, ja haluaisi päästä kotiin. Hänen nimissään on siis edelleen kaksio keskuspuiston vieressä.

Minulla oli aavistus, mihin tämä oli menossa, mutta hillitsin vielä itseni.
- Mark sanoi, että mikäli hän löytäisi ammattilaisen, jolla olisi mahdollisuus asua jatkuvasti hänen äitinsä kanssa, paluu erikoisvarusteltuun kotiin voisi olla lääkärien mukaan mahdollista.

- Ajattelin, että mies keksi koko jutun vain minun vuokseni, mutta hän vakuutti ajattelevansa ennen kaikkea äitiään, ja etsisi joka tapauksessa jonkun virkaan. Jos minä suostuisin, kaikki hyötyisivät.

Olin liikuttunut, enkä kyennyt enää peittelemään sitä.
- Kerro, että suostuit?! Please!!!
- Suostuin! Helén kiljaisi ja suu levisi hampaat paljastavaan hymyyn.

Halasin häntä ja taisimme itkeä tirauttaa kummatkin.

- Tapasin Margarethan viime viikolla, ja hän piti minusta onneksi tarpeeksi paljon suostuakseen järjestelyyn. Muutin kaksi päivää sitten. Eilen asiakkaani kävi kokeilemassa muutaman tunnin miten pärjäisimme, ja huomenna hänet sitten siirretään lopullisesti kotiin.