Ollakseen hääsuunnittelijan omat häät, kaikki oli tähän mennessä ollut lähes katastrofaalista. Olin ottanut pari päivää vapaata auttaakseni viimehetken järjestelyjen kanssa ja apua he todellakin tarvitsivat.
Tilaisuus järjestettiin alkuperäisen suunnitelman mukaan kotipaikkakunnallamme, mutta päivämäärää oli muutettu parin saatua juhlapaikkaan peruutusajan.
Edellisenä päivänä kävi ilmi, että sinne olikin varattu toinen tilaisuus joka kestäisi myöhään iltaan, emmekä pääsisi koristelemaan paikkaa seuraavan päivän juhlia varten vielä silloin, kuten alkuperäinen suunnitelma oli. Siispä teimme tehohyökkäyksen keskiyön jälkeen ja saimme kymmenen hengen voimin paikan parissa tunnissa valmiiksi. Häihin osallistui sitten lauma pandoja, mutta kaikki oli kunnossa.
Leia olisi halunnut olla kaikessa mukana, mutta laskeskeli, että morsiamena hänen kauneusunensa olivat tärkeämmät, kuin muiden vahtiminen. Se oli paras puoli uudessa aikataulujärjestelyssä, hän ei ollut päällepäsmärinä tiellä.
Minut oli vapautettu kaason roolista, kun Leia oli todennut Laurenin olevan siihen paljon sopivampi. Niinikään juuri edellisenä päivänä uusi kaaso oli päättänyt, ettei ollut reilua minua kohtaan viedä tehtävää. Hän oli siihen mennessä tehnyt kaiken ja lupasi olla Leian tukena, joten kohautin olkia ja lupasin hoitaa julkisen näyttäytymisen.
Todennäköinen syy Laurenin päätökselle selvisi, kun näin bestmanin, eli periaatteessa oman deittini. Mies oli sisarusten serkku, heidän ikäisensä, mutta kooltaan yhtä suuri kuin Walkerit yhdessä. Hän puhisi joka askeleella ja hikoili ja punotti ankarasti päästyään alttarin luo.
Vihkimisen suorittava vanhempi mies, Hunter Jackson, oli ajanut ojaan ja murtanut jalkansa pari päivää aiemmin, jolloin kenraaliharjoituksen piti olla. Hän soitti minun hallussani olevaan puhelimeen jo onnettomuuspaikalta. Kysyin oliko hän mahdollisesti sukua Daniel Jacksonille erinäisten yhtäläisyyksien vuoksi, mutta hän ei ainakaan tunnustanut. En minäkään varmaan olisi kehdannut myöntää yhteyttä.
Kenraaliharjoitus suoritettiin siis ilman häntä, ja nyt vihkimisen hetkellä pöntön takana seisoi korvaaja. Hän ei ollut ikinä edes tavannut paria, ja kun Luke ja bestman olivat päässeet paikalleen, hän neuvoi heitä vaihtamaan paikkaa, koska "bestmanin pitäisi seistä taaempana." Luke sanoi olevansa sulhanen, jolloin pappi kohotti kulmiaan ja alkoi pahoittelemaan kovasti. Hän oli luullut väärin, kun kyseessä oli sentään heteropari.
Jos katse voisi tappaa.. Luke mutisi tarvitsevansa lasermiekkaansa.Vihkijä sai hieman hyvitystä ennakkoluuloilleen siitä syystä, että Luke näytti entistä sliipatummalta ja hänellä oli meikatut kasvot. Se taas johtui siitä, että valmisteluissa joku oli huitaissut häntä vahingossa kasvoihin ja nenänvarressa oli mustelma. Lauren oli nykäissyt hänet sivuun ennen vihkitoimitusta ja kivahtanut, ettei sen näköisenä voinut mennä Leiaa vastaan.
Ratkaisuksi nuori nainen oli kaivanut meikkivoiteensa ja peittänyt sillä kovia kokeneen nenän. Vahinko vain, että meikkivoide oli astetta vaaleampi kuin sulhasen kasvot, ja lopputulos sellaisenaan näytti oudolta, joten pikkusisko oli levittänyt meikkivoiteen koko kasvoihin saadakseen tasaisen lopputuloksen.
Tietenkin meikatut kasvot alkavat helposti kiiltää varsinkin valokuvissa, kuten jokainen nainen tietää, joten Lauren oli lisännyt vielä puuteriakin veljensä naamaan.
Luke valitti tuntevansa olonsa drag queeniksi. Itse en ihmettelisi, vaikka pirullinen pikkusisko olisi suunnitellut kaiken huitaisusta lähtien. Olihan Luke (aivan vahingossa) rikkonut ja kaatanut naisen kalleimman hajuveden viemäristä alas muutamaa päivää aiemmin.
Kun Leia saatiin lopulta paikalle, hän purskahti hillittömään nauruun, ja hihitti koko toimituksen ajan joka kerta vilkaistessaan sulhaseensa. Olisihan Lauren tietenkin voinut käyttää vähän vähemmän meikkiä veljeensä, mutta voiko naista syyttää, jos hän halusi tehdä tehtävänsä kunnolla?!
![](https://img.wattpad.com/cover/54630085-288-k874998.jpg)
YOU ARE READING
Cupido
HumorHuumorintäyteinen romantiikkapläjäys, jonka päähenkilöinä seikkailee deittailukonsulttina työskentelevä nainen, joka ei itse kykene edes hymyilemään ihastukselleen. Lisäksi tarinassa esiintyy värikäs joukko New Yorkin asukkaita, esimerkiksi: Mies, j...