Cupido

3. Luku

Perjantai saapui aivan liian pian. John varusti minut muutamilla neuvoilla, mutta kehotti ennen kaikkea nojautumaan naisen vaistoon ja mutu-tunteeseen.

Mies vielä tarjosi viimeisen oljenkorren ja totesi, että ehkei Mark ollut niin paha kuin luulimme, vaan oikeasti oli tavannut vain luusereita. Faint chance. Joka tapauksessa tartuin ajatukseen ja lähdin avoimin mielin.

En panostanut ulkoasuuni erityisesti. Olin virkanainen ja minulla oli tapaaminen asiakkaan kanssa. Ajattelin asian niin, vaikka kuinka olisi puhuttu treffeistä.

Halusin tavata miehen toimiston edessä. Hän tarjoutui hakemaan kotoa, mutta ei tullut kysymykseenkään, että olisin paljastanut osoitettani. Vaivannäköni toimistolle pääsemiseksi oli yksityisyyden säilyttämisen arvoista.

Miehen kunniaksi on sanottava, että hän oli paikalla täsmälleen seitsemältä, kuten oli sovittu. Huono juttu oli, että hän oli pukeutunut smokkiin ja kiiltonahkakenkiin. Jakkupuvussani ja korkokengissäkin olin auttamattoman alipukeutunut.

Hän harppoi eteeni ja antoi äänekkäät poskisuudelmat. Parfyymi sai silmissäni pimenemään. Tästä tulisi pitkä ilta.

En ollut kysynyt minne menemme, eikä hän ollut sitä myöskään maininnut. Ryin kurkkuani.
- Ei ollut puhetta, minne menemme, johdattelin.

Mies tutki ulkomuotoani peittelemättä ja virnisti.
- Taisi unohtua. Pahoittelut siitä.
Pyöräytin silmiäni. Ilmeeni kuitenkin jähmettyi, kun hän kertoi ravintolan nimen. Se sijaitsi keskellä Manhattania, pilvenpiirtäjän huipulla. Näkymä oli kaunis, mutta niin oli hinnastokin. Ilmeisesti miehellä oli varaa.

Tarvitsisin vähintään pikkumustaa, mutta mieluiten iltapuvun. Jakkupuvussani olisimme kuin toimitusjohtaja ja alipalkattu sihteeri.

Aikataulussa ei ollut paljon joustovaraa, joten kotiin en millään ehtisi, enkä säilyttänyt töissä yhtään parempia vaatteita. Vastaisuuden varalle pitäisi tuoda ainakin cocktail-mekko.

Vetäydyin anteeksipyydellen toimiston sisälle ja pukuhuoneeseen. Tuijotin itseäni kokovartalopeilistä ja pureskelin huultani. Sitten ryhdyin toimiin.

Riisuin jakun ja paitapuseron. Onneksi se jätti jäljelle valkoisen, polvimittaisen kotelomekon. Huolin sen vain, mikäli saisin pitää jakun kanssa, mutta hätä ei lue lakia.

Takapuoleni näytti omiin silmiini valtavalta. Parkaisin hiljaa ja riensin penkomaan Charlenen lokeroa. Hän oli varustautunut laajemmalla vaatevalikoimalla, mutta valitettavasti varsinaiset asut olivat minulle liian ahtaita.

Löysin suuren, värikkään huivin, jonka kiedoin löysästi hartioille. Se antoi hieman tasapainoa ja tiimalasimaisuutta muuten päärynämäiselle vartalolle. Purin vielä toimistotädin nutturan ja tein uuden, löyhän version, ja jätin muutaman hiussuortuvan roikkumaan, varjostamaan kasvoja. Meikille en ehtisi tekemään mitään. Toivottavasti ravintolassa ei olisi kovin armoton valaistus.

En ollut edelleenkään täydellinen, mutta muutos oli jo parempaan. Hypistelin jakkuani ja mietin, ottaisinko sen mukaan. Todennäköisesti illan viileys saisi palelemaan. No, saisin luvan kestää sen.

Mark nyökkäsi hyväksyvästi, kun palasin.
- Olen aina arvostanut naisten kykyä muokata itsensä hetkessä hiirulaisesta papukaijaksi, hän sanoi. Ilmeisesti se oli tarkoitettu kohteliaisuudeksi, mutta silmäni levisivät vertauksen johdosta. Nielasin vastauksen ja hymyilin.

Ravintola ei ollut kaukana, mutta deitissäni oli sen verran herrasmiestä, että hän nappasi meille taksin. Siellä hän yritti viritellä small talkia.

- Valkoinen korostaa hienosti rusketustasi, hän kehui. - Oletko käynyt rannalla, vai solariumissa?
Hillitsin ilmeeni menestyksellisesti.
- Itse asiassa tämä on oikea ihonvärini, mutisin.
- Oh, sinä olet siis mulatti. Tarkemmin ajatellen onhan sinussa afropiirteitä.
Nyrpistin nenääni. Haistoin rasistin.
- Minulla on afrikkalaista verta suonissa, mutta en tykkäisi käyttää tuollaisia nimityksiä, sanoin tiukasti.