Cupido

Bonusluku

Olivia

- Minusta teidän olisi pitänyt pitänyt vuokrata tila tai vähintään koristella tämä paikka, Leia mutisi mutristaen suutaan tyytymättömästi.
Soin hänelle hajamielisen hymyn ja kohautin olkiani. Hän ei antanut anteeksi, ettemme hyväksyneet Walkerien tarjousta iskeä lusikkaansa soppaan hääsuunnitelmissamme.

- Täällä haisee lehmälle, siskoni jatkoi nuuhkien ilmaa.
- Et ilmeisesti tiedä mille lehmä haisee? Täällä ei ole lehmiä lähimaillakaan. Se on maaseudun raikas tuoksu, kikatin. - Kaikki se pakokaasu on pilannut hajuaistisi.

Nainen nyrpisti nenäänsä ja jätti asian sikseen. Vilkaisin ympärilleni yrittäen nähdä tulevien appivanhempien kodin siskoni silmin. Ymmärsin häntä enemmän kuin annoin ymmärtää. Olisin mielelläni mennyt naimisiin kotimaassani, kotikaupungissani, mutta tuleva sukuni oli toista mieltä. Toivoin kompromissin olevan sen arvoinen.

Lily Jackson, Danin äiti, vihasi minua heti ensi silmäyksestä. Hän vihasi ainakin amerikkalaisuuttani, neljäsosa-afrikkalaisuuttani, uraani pätkätyöläisenä ja ennen kaikkea sitä, että hänen mielestään olin miestennielijä, joka viekkaasti varasti hänen ainoan poikansa. Ties vaikka aikoisin viedä puolisoni takaisin meren toiselle puolelle. *Gasp.*

Mrs Jackson oli rypistänyt kulmiaan poikansa ehdotukselle pitää häät heidän kotonaan, ja pidin sitä huonona merkkinä. Daniel kuitenkin vakuutti, että se oli hyvä merkki. Jos olisimme kertoneet häiden olevan New Yorkissa, sanonta "all hell broke loose" olisi saanut uuden merkityksen.

- Valmis? Isäni kysyi työntäen päänsä sisään ovenraosta.
Leia pyöräytti minut kerran ympäri ja nyökkäsi hyväksyvästi. Hän halasi varovasti ja kiiruhti muiden vieraiden seuraan.
Vilkaisin viimeisen kerran peilistä kuvajaistani ja astelin isäni luo.

- Vielä ei ole liian myöhäistä perua, hän totesi kiusoittelevalla äänellä, mutta haudanvakavin kasvoin.
Hengähdin hermostuneen naurahduksen.
- Sano vielä jotain tuollaista ja alan kohta epäröimään, virnistin.
- Are you sure about this? Isä kysyi tarttuen olkapäistäni ja katsoi syvälle silmiin.
Nielaisin vaivalloisesti ja mietin ohikiitävän sekunnin olinko todellakin varma.

Daniel

Ilman Nickiä en olisi ollut tässä. Monestakin syystä. Hän oli ensinnäkin se, joka sai minut salaa kiinnostumaan Olivia Summersista asuessani vielä tämän naapurissa. Nick oli linkkini New Yorkiin kun itse olin muualla. Ymmärtääkseni hän oli myös näytellyt ratkaisevaa osaa Ollien pään kääntämisessä meren vastarantaa kohti sen jälkeen, kun tämä oli jo kerran jättänyt minut ja Lontoon.

Nick oli yhteinen ystävämme ja yhteinen vihollisemme. Siispä hän valikoitui bestmaniksi kutakuinkin automaattisesti. Kaduin sitä suuresti.

- Danny boy, kuka tuo tyttö on? Hän kuiskasi muka hiljaa selkäni takaa ja osoitti vaivihkaa sormella eturivissä istuvaa nuorta, vaaleaa, ujoa naista.
- Ei kukaan, johon sinun kannattaisi tutustua, kuittasin.
- Onko hän niin paha? Nuori mies huolestui.
- Ei. Sinä olet! Hän on enkeli!
- Siltä hän näyttääkin, ystäväni huokaisi.
- Ajattele välillä yläpäällä, äläkä alapäällä, tokaisin. - Ja hän on oikeasti enkeli. Älä pilaa häntä.

Nick mutisi jotain, jonka tulkitsin sielunrauhani säilyttämiseksi myöntäväksi, mutta tuskin mies edes kuunteli varoitustani. Tiesin, että niin pian kuin mies pääsisi irti bestmanin velvollisuuksistaan, hän olisi Violetin kimpussa. Tyttö parka.

Minut kiskaistiin ajatuksistani, kun häämarssi alkoi soimaan pihalle raahaamistamme kaiuttimista ja vanhempieni talon ovi avautui. Näin Rob Summersin pitkän, vaalean hahmon astuvan oviaukkoon, ja hänen käsipuolessaan kulkemassa hieman lyhyemmän, paljon nuoremman, feminiinisemmän ja tummemman version hänestä.