Cupido

9. Luku

Kirjakauppa oli täynnä ihmisiä. Naisia, jos tarkkoja ollaan. Ja minä kun luulin olleeni ajoissa! Sain murhaavia katseita raivatessani kyynärpäätaktiikalla tilaa kohti päämääräni.

Yleisön ikä vaihteli, osa oli teinityttöjä, osa lähellä John Jamesonin ikää tai paljon ylikin. En ollut tähän mennessä tajunnutkaan, että tavallaan työnantajani saattoi laskea jonkinasteiseksi julkkikseksi. Työskentely hänen kanssaan alkoi tuntumaan etuoikeudelta. Puolet näistä naisista olisivat voineet itse maksaa päästäkseen työhöni.

Sain pääesiintyjän näkyviin ja pujottelin häntä kohti. En ollut varma halusiko John minun olevan hänen kanssaan, vai muuten vaan hengailevan liikkeessä, mutta päätin mennä ainakin näyttäytymään.

Miehen kasvoille levisi leveä hymy astuessani hänen eteensä. Kahden naisen "älä etuile! Etkö voi odottaa vuoroasi kuten muutkin", kuului kuin tuulen huminana korvissa. Aurinko paistoi. Siis noin niinkuin kuvaannollisesti.

Mies pyysi minut luokseen ja astelin epävarmasti hänen viereensä.
- Saanko esitellä Amorin valtakunnan uuden Cupidon! Mies huudahti kietoen kätensä vyötäröni ympärille.

Jäykistyin täysin ja tuijotin hetken tyhmänä eteeni. Sitten koitin viritellä ystävällisen hymyn ja heilautin kättäni. Edessä räpsähti kameran salama. Olin tahtomattani joutunut jonkun valokuvaan. Miksi minä? Amoristahan paikallaolijat olivat kiinnostuneita.

- Cupido on pikapuoliin avaamassa jälleen "Kysy Cupidolta" -palstan nettisivuillemme. Pitäkääpä niitä silmällä!

Jäykistyin vielä enemmän, mikäli mahdollista, ja ilmeeni oli niin jähmeä, että olisi yhtä hyvin voinut olla kuminaamari. Meillähän oli ollut puhetta, että avaan sen, kun tunnen olevani valmis.

- Olen pahoillani, innostuin hieman liikaa, työnantajani tunnusti, kun tilaisuus oli ohi ja väkijoukko alkoi lopulta vetäytymään. Hänen ilmeensä oli katuvainen ja sai sydämeni sulamaan. Miksi olin alunperinkään lykännyt tehtävää?
- It's okay, rauhoittelin. - Ehkä minä voin aloittaa sen palstan pitämisen...

Johnin ilme kirkastui ja silmissä tuikki.
- Ei mitään paineita, mutta tiedän ihmisten kaivanneen sitä. Sitä paitsi teet hyvää työtä sähköpostien kanssa.

Mitä hän tiesi sähköposteista? Rypistin kysyvästi otsaani.
- Onhan minulla salasana firman sähköpostiin, ja olen kiinnostunut, miten tuorein työntekijäni toimii, mies vastasi sanattomaan kysymykseeni. - Olet fiksu, romantikko ja hyvin järjestyksellinen.

Oliko hän huomannut, että suodatin ihailijapostit piiloon? Todennäköisesti. Arvasiko hän syyn? En yllättyisi.
Punastuin. Pahasti.

- Lähdetäänkö nyt ravintolaan? Seuralaiseni ehdotti, pelastaen minut häpeään kuolemiselta.
- Selvä. Käyn vain vaihtamassa vaatteet, päätin.
- Sinulla on toiset vaatteet? Olisit näyttänyt varsin sopivalta tuossakin asussa!

Hah, hän oli kohtelias, mutta tällä kertaa en uskonut. Hymähdin, ja vetäydyin takahuoneeseen.
- Toimisto on matkan varrella, joten voit jättää vaihtovaatteet sinne, mies kertoi.
Ah, toiset vaatteet. Minulle ei ollut tullut edes mieleen, mitä tekisin niille. Luonnollisesti John havaitsi ja ratkaisi aina kaiken.

Ravintola oli hieman pienempi, tunnelmallisempi ja kotoisampi, kuin se luksuspaikka, jossa kävin Markin kanssa. Amor tiesi, mitä teki.

Hän oli äärimmäisen kohtelias koko ajan, ja sai minut tuntemaan, kuin olisin kaunein, tai pikemminkin ainut nainen maailmassa. Hän tarjosi tuolin, antoi minun päättää rauhassa oman annokseni, suositteli sopivaa punaviinimerkkiä pantuaan varmaan merkille, etten ymmärtänyt lainkaan sellaisten päälle. Hän ei nauranut kertaakaan, vaikka jännityksissäni olinkin hieman kömpelö.