Cupido

46. Luku

Olin lentokentällä tunnin liian aikaisin. Se oli Rachelin syy, hän halusi saattaa minut, mutta joutui menemään töihin saman tien. Toimettomuus ärsytti minua, joten tein sen, mistä eniten pidin. Kaivoin piirustuslehtiön esiin.

Vastapäätä istui tyylikäs vanha rouva, jolla oli sylissä utelias perhoskoira. Kaksikko valikoitui mallikseni kuin itsestään. Suljin ympäristön mielestäni ja annoin kynän liikkua.

Alitajuntani ei kuitenkaan jättänyt minua rauhaan. Se lähetti mieleeni flashbackejä menneiltä kolmelta viikolta ja täytti silmät ajoittain ilon ja surun kyynelillä, joita jouduin kiivaasti räpyttelemään sivuun.

Rachelista oli tullut minulle nopeasti melko hyvä ystävä. Yhdistävä tekijä oli Leia ja tavallaan myös Englanti. Lisäksi hiljattain löytämäni samankaltaisuus siskoni kanssa auttoi sopeutumaan tämän sydänystävänsä seuraan. Minussa ja Rachissakin oli siis jotain samaa.

Viimeiset päivät olin viettänyt tiiviisti kyseisen naisen kanssa. Halusin koluta kaikki loputkin turistipaikat Lontoosta, ja viimeisenä vapaapäivänä Jeremy kyyti meidät kaupungin ulkopuolelle, minun silmissäni siis jo maaseudulle. Astuin kuin astuinkin pois asfaltilta.

Pariskuntaan liimautuminen auttoi pääsemään Danielin lähdön aiheuttamasta tyhjiöstä. Oli huonoa onnea, että hänen isoisänsä oli saanut sydänkohtauksen, mutta ymmärsin miehen haluavan olla sukulaistensa luona. Siitä syystä hän ei ollut tullut lentokentällekään saattamaan, vaikka en tiedä olisiko se muutenkaan ollut viisasta.

Puhelimeni soi. Oma puhelimeni, prepaidin olin jättänyt Rachille.
- Hei Leia, vastasin ja vilkaisin kelloa. Lontoossa se oli vasta vaille 11 aamulla, joten New Yorkissa se olisi hädin tuskin 6. - Kuinka sinä näin aikaisin soitat?
- Laitoin itselleni herätyksen, jotta tavoittaisin sinut ennen kuin lento lähtee, siskoni kertoi hyvin unisella äänellä. - Samalla varmistan, että sinä olet oikeasti lähdössä...

- Olen lentokentällä, kerroin. - Ihan oikeasti lähdössä. Kuulutuksen pitäisi tulla näillä minuuteilla.
- Kuinka sinä raaskit jättää Lontoon?
- Kotini on siellä, totesin katsellen ympärilleni. - Täällä on yllättävän kivaa, mutta on jo ikävä sinne.
- Tervetuloa kotiin sitten. Luke sanoo muuten hello.
- Hei takaisin. Ja kiitos. Nähdään illalla!

Palasin kuvan pariin. Nainen oli siirtynyt pois penkiltään ja omaa lentoani kuulutettiin myös, joten päätin viimeistellä piirustuksen seuraavana sopivana hetkenä. Liitin sen kansioon, johon olin kerännyt Helén -sarjan takaisin näyttelyn seinältä.

Päästessäni vihdoin astumaan lentokoneeseen, loin viimeisen silmäyksen ympärilleni. Maisema oli aika tylsä, paitsi jos oli erittäin kiinnostunut lentokoneista tai pilvistä. Taivas oli täysin pilvinen ja sai päivän tuntumaan harmaalta, jopa kolealta. Ihmiset olivat oikeassa, Lontoon ei kannattanut mainostaa säätään turistiystävälliseksi.

Jouduin ahtautumaan kahden tukevan ja vilkkaan rouvan väliin, jotka puhuivat jotain vierasta kieltä. Yritin tehdä itseni niin pieneksi kuin mahdollista ja vaikka torkahtaa saadakseni ajan kulumaan. Eräistä sattumuksista huolimatta menomatkan vieruskaveri oli ollut paljon miellyttävämpi.

Lopulta hain laptopin ja etsin sieltä musiikkia, jota saatoin kuunnella korvakuulokkeiden kautta vaimentaen ärsyttävän puheensorinan. Surffailin netissä päämäärättömästi, kunnes päädyin Amorin valtakunnan sivuille. Kirjauduin sisään ja ryhdyin selaamaan Cupidolle osoitettuja kysymyksiä. Osa oli sellaisia, että ne olivat tulleet vastaan kymmeniä kertoja, ja pienellä vaivalla kysyjä olisi voinut löytää vastauksen jo aiemmista posteista.

Päästyäni tuoreimpiin kysymyksiin vastaan tuli yksi, joka pisti sattuneesta syystä silmään.

Dear Cupido
Olen tuntenut jonkin aikaa erään naisen, joka on osoittautunut hyvin hankalaksi ymmärtää ja käsitellä. Aluksi emme tuntuneet tulevan ollenkaan toimeen, sitten yhtäkkiä hän seurasikin perässäni toiseen maahan ja väitti tunteidensa kääntyneen suunnilleen päinvastaisiksi. Seuraavaksi hän kuitenkin perui puheensa ja totesi, ettei edes tunne minua. Tutustuimme puhtaalta pöydältä, mutta juuri kun asiat alkoivat kehittyä, hän karkasi. Miten minun pitäisi suhtautua sellaiseen?
Tiedän, että minun tulee ikävä häntä, mutten haluaisi ryhtyä mihinkään toimiin ennen kuin tiedän, mitkä hänen motiivinsa ja aikomuksensa ovat.

Truly yours, Killer fish

Paiskasin kannen kiinni ja puristin konetta tiukasti. Sydämeni hakkasi tuhatta ja sataa ja hengitys kävi raskaaksi.

Yritin keskittää ajatukset välillä kotiin ja alkavan viikon suunnitelmiin. Niin oli parempi.

New Yorkin maankamaralle astuminen toi helpotuksen kyyneleet silmiin. Leia oli tullut minua vastaan ja höpinöillään päivitti tietooni kaikkien yhteisten tuttujemme kuulumiset.

Kävimme syömässä ja sitten pääsin kotiin toipumaan aikaerosta. Avatessani oven ja nostaessani laukut sisään tuntui kuin en ikinä olisi poissa ollutkaan. Tutut tuoksut olivat vastassa, samoin tavarat.

Akvaario seisoi tyhjänä ja pestynä omalla paikallaan. Lähtiessä matkalle totesin, että koska Nick aikoi yhdistää kalat joka tapauksessa, ei olisi järkeä raahata akvaariota pois. Voisin halutessani myydä sen eteenpäin.

Olisin tarvinnut nyt kalojani keskustelukumppaneiksi tai edes kuuntelijoiksi. Minulla ei ollut enää edes kaktusta sijaiseksi, sillä olin testamentannut sen Leialle.

Tyhjille seinille puhuminen ei ollut sama asia, mutta minulla ei ollut muutakaan vaihtoehtoa. Purin matkalaukut ja höpisin itsekseni.

Töihin paluun kanssa oli sama homma. Toisaalta tuntui, kuin en olisi poissa ollutkaan, toisaalta kaikki oli vierasta. Se, että kaikki oli jatkunut tavalliseen tapaan ja paikka pysynyt ennallaan, oli niin hassua. Muistutus minulle, että vaikka minulla oli paikkani maailmassa, se jatkoi pyörimistä ja elämistä, vaikka olisin lähtenyt.

Helén kyseli matkastani ja vastailin lyhyesti. Todettuaan minut harvinaisen vähäpuheiseksi hän siirtyi kertomaan hääsuunnitelmista. Ei hän läheskään Leian tasolla ollut, mutta silti epäilyttävän innoissaan. Lupauduin kaasoksi yrittäen esittää hyvinkin innostunutta.

John tervehti sydämellisesti, mutta tehtyään osan myös minun töistäni, hän oli kiireinen, eikä ehtinyt juttelemaan. Päätin painaa ylitöitä loppuviikon, jotta saisin helpotettua taakkaa.

Char oli joutunut lepäämään supistusten vuoksi, mutta soitti toimistolle ja jutteli hetken kanssani. Puhuimme kuin työtoverit, emme läheiset ystävät.

Nick ilmestyi paikalle vasta päivän lopuksi. Hän tervehti minua vaisusti.

- Tuota ne sinun kalasi, hän aloitti, mutta jatkoi lausetta yskimällä vaivaantuneesti.
- En oikeastaan halua kuulla, totesin. Minulla oli aavistus mitä oli tapahtunut, mutta tieto lisää tuskaa, kuten sanonta kuuluu.

- Miksi sinä tulit takaisin? Mies kysyi suoraan.
- Koska tämä on koti, vastasin. - Et kuulosta kovin ilahtuneelta. Eikö sinulla ollut yhtään ikävä? Kysyin silmää iskien.
- Totta kai oli, hän puuskahti.
- Mikä sitten on vialla? Tiedustelin.

Nick veti käden hiusten läpi.
- Tiesitkö, että Daniel säästi joka ikisen uhkauskirjeen ja lapun, jota sinä hänelle toimitit?
- En. Mistä sinä sen tiedät?
- Näin ne ja kiusasin häntä siitä.
- Okay?
- Satun myös tietämään, että muuton aikaan hän lähetti ne postitse itselleen Englantiin.

Mutristelin suutani ja mietin miten suhtautua. Yrittäisinkö olla välinpitämätön? Hyppiä riemusta?

- Hän ei ehkä ole maailman romanttisin, sulavin tai komein ihminen, mutta hän on vilpitön ja välittää sinusta, Nick sanoi hiljaa ja luonnottoman vakavana.
- Minulla on vielä töitä, tokaisin ääni vain aavistuksen vapisten ja käännyin tietokoneen ääreen.
- Vielä ei ole liian myöhäistä, työtoverini tuumasi saatesanoikseen.

Klikkasin Cupidon palstan auki ja valitsin Killer fishin viestin. Aloin kirjoittaa vapisevin sormin vastausta.

Dear Killer fish
Olen pahoillani, että sinulla on haastava tilanne meneillään.
Vaikuttaa, että kyseisellä naisella on meneillään jonkinasteinen sisäinen kamppailu. Kaikkien ihmisten ei ole helppo eritellä tunteitaan ja tehdä suuria muutoksia elämässään tiukalla aikataululla.
Uskoakseni sinun on viisainta olla kärsivällinen ja antaa hänelle aikaa. Olen luottavainen, että ennemmin tai myöhemmin hän palaa luoksesi.

Sincerely yours, Cupido