Cupido

6. Luku

Häpeäkseni joudun tunnustamaan, että kiusaus kävi liian suureksi, ja päädyin salakuuntelemaan Markin ja John Jamesonin keskustelun. Uskoin sen olevan ainoa keino kuulla asiakkaamme rehelliset ajatukset.

Mies tuntui olevan aidon hämillään, kun valmentaja luetteli hänelle ilmoittamani, perjantai-iltana esiintulleet epäkohdat. Minun kävi melkein sääliksi deittiäni.

Mark oli huhun mukaan suhteellisen menestynyt liike-elämässä, ei nyt mikään miljonääri, mutta hänellä oli varaa elellä mukavasti. Miksi hän sitten oli niin tumpelo seuraelämässä? En ollut aivan perillä syystä. Ehkei kukaan ollut neuvonut häntä, ehkä hänen sosiaaliset tilanteensa rajoittuivat pääasiassa bisnestapaamisiin.

Ehkä minun pitäisi yrittää tutustua Markiin hieman, että saisin keksittyä jonkinlaisen lähestymistavan koulutukseen. Vaikutti siltä, että minun oli opetettava miehelle käytöstavat kädestä pitäen, askel kerrallaan.

Livvie, you gotta grow some balls.
Odottaessani miesten palaverin päättymistä psyykkasin itseäni puhumaan suoraan. Muuten en selviäisi.

Olin uppoutunut ajatuksiini, enkä huomannut oven avautuvan, ennen kuin Mark käveli käytännössä päin minua. Astuimme yhtaikaa askeleen taaksepäin ja aloimme puhua yhteen ääneen.
- Anteeksi, en katsonut mihin olin kävelemässä..
- Anteeksi, olin juuri tulossa katsomaan oletteko valmiita..

- Sinä seisoit oven takana kuuntelemassa, mies huomautti.
- Muutaman sekunnin vain, väitin totisella naamalla.

- Miten sinulla olikin niin paljon sanomista perjantaisesta, Mark huokaisi. Hän ei sanonut sitä loukkaantuneena, syyllistävänä tai huvittuneena, vaikka häntä jo hieman tuntien olin varustautunut johonkin sellaiseen. Sen sijaan mies kuulosti voipuneelta, kuin koululainen, jolla on edessä all-nighter koulukirjojen äärellä.

Hymyilin pahoittelevasti, mutten pyytänyt ääneen anteeksi. En keksinyt palautteestani mitään anteeksipyydettävää.
- Haluatko, että maksan ruoan takaisin? Mies kysyi erittäin vaivaantuneesti. Kysymys sai minutkin äärimmäisen vaivaantuneeksi.
- Ei tarvitse, firma maksoi, mutisin.
Olimme kumpikin tulipunaisia. Tästä tulisi hauskaa.. Hip hei..

- Ehditko ottaa seuraavan yrityksen keskiviikkoiltana? Kysyin, yrittäen kuulostaa edes pikkuisen innostuneelta.
- Hmm, mahdollisesti, yritän päästä toimistolta ajoissa..
- Kävisikö vaihtelun vuoksi tehdä jotain vapaamuotoisempaa? Vaikka leffa ja purtavaa jossain pikaruokapaikassa?
Asiakkaani katsoi minua epäilevästi.
- Tiedän, ettei se ole aivan sinun tyyliäsi, mutta se on klassinen treffipaikka, vetosin.
- Varmaan teini-ikäisille, mies hymähti
- Miksei vanhemmillekin, puolustin.

Kyllä. Minulla oli oma lehmä ojassa. Laskeskelin, että voisin juuri ja juuri jaksaa jälkimmäisen osuuden, mikäli sitä ennen saisin istua reilun parituntisen katsomassa elokuvaa, kuuntelematta ja näkemättä Markia.

- Hyvä on. Käykö seitsemältä? Tulenko taas toimistolle, vai joko luotat kotiosoitteen verran?
- Seitsemän sopii ja tule toimistolle.
Jätin piikittelyn tarkoituksella huomiotta.

Erosimme asiallisissa merkeissä, ja palasin aulaan Mayan seuraksi. Hän oli saanut jo tietokoneen päälle lukuisten uudelleen buuttausten jälkeen, mutta nyt hän tuskaili koneen hitautta. Itse olin kokenut saman, mutta kollegani taisi olla tässä ja nyt -ihmisiä, eikä olisi jaksanut odotella ohjelmien käynnistymistä pitkän kaavan mukaan.

- No nyt! Hän riemuitsi, mutta saman tien ohjelma kaatui ja kanslisti älähti turhautuneesti.
- Ehkä se osoittaa mieltään, koska olet nimennyt sen Diabloksi, paholaiseksi, ehdotin.
- Luuletko? Maya kysyi kiinnostuneena.

Pakenin uhkaavaa naurunpuuskaa taukotilaan, jossa oli myös tietokone. Edelliseltä Cupidolta perin tehtävän huolehtia saapuvista ja lähtevistä sähköposteista. Suodatin pilaviestit, ihailijapostit Johnille, (jotka olisi voinut toimittaa perillekin piristämään Amorin päivää, mutta halusin säästää hänen aikaansa. Ehkä olin ihan vähän mustasukkainenkin.)