Cupido

40. Luku

- Fancy to see you here, naapurini tervehti.
- Samaa en voi sanoa omasta puolestani, lauoin takaisin.
- Oliko sinulla jotain muutakin asiaa, kuin tulla sanomaan tuo?
- Nick sanoi, että unohdit tämän, tokaisin ja ojensin jonkun kirjan sisältävän muovipussin miehelle.
- Kiitos. Hyvä muuten kun tulit, minulla on sinulle jotain, hän huudahti sormiaan napsauttaen ja katosi hetkeksi asuntoonsa.

Hän palasi hetken kuluttua rikkinäisen hiuskamman kanssa.
- Siinä oli alunperin liikaa piikkejä, joten katkoin osan jo valmiiksi, hän selitti pahoittelevasti. - 10 jäi jäljelle.
- Tarkoittaako se, että lähdet 10 päivän kuluttua? Tiedustelin.
- Indeed.

Otin kamman vastaan ja vein sormeni kymmenen piikin yli. 10 päivää. Oliko aika mennyt niin nopeasti?!

- Katso, ostin itsellenikin. Nyt meillä on mätsäävät aamukammat, mies virnisti, ja olin taas oma itseni.
- Tuota ei olisi tarvinnut kertoa.
- Ostin sinulle jotain muutakin, hän kertoi, ja kurottautui ottamaan hyllyn päältä paketillisen English breakfast-teetä.

- Tiedän, että jäät itkemään perääni, mutta silloin voit juoda tätä ja muistella onnellisia hetkiämme yhdessä, hän sanoi viattomalla naamalla, mutta sarkasmin kyllästämin sanoin.
- Sinä pilasit English breakfast -teen minulta lopullisesti, valitin.
Mies vain iski silmää.
- Take care, Ollie.
- You too, vastasin ja hymyilin. Tai niin kuvittelin.

Yritin uudestaan. Sain suupielet vetäytymään aavistuksen sivulle, mutta ei kunnon hymyksi saakka. What the heck?! Suljin silmät ja taas kerran. Ei mitään.

- Saitko sinä jonkin kasvohalvauksen? Mies kyseli katsellen kiinnostuneena operaatiotani.
Onneksi kykenin sentään irvistämään. Soin hänelle rumimmat irvistykseni ja katosin kotiovestani sisään.

Kasvoissani oli jotain vikaa. Ehkä minulla oli liikaa stressiä? Päätin lähteä nauttimaan kesäsäästä pienellä kävelyretkellä.

Huomaamattani kohteekseni valikoitui tuttu penkki, jolla olin tavannut rakkaimman ystäväni ensimmäistä kertaa.

Yllätyksekseni Helén istui nytkin siinä mietteliään näköisenä. Mietin jopa hetken näinkö harhoja. Istahdin hänen viereensä ja tuijotin peilityyntä lampea.

- Mitä sinä täällä teet? Kysyin.
- Tämä paikka auttaa pysymään nöyränä, Helén totesi. - Muistaa, millaista elämä on ollut, ja miten paljon kiitollisuudenaiheita nyt on.

Se oli kaunis ajatus ja niin Helénmäinen.

- Hän sai puhuttua minut ympäri, nainen lausahti kohta.
- Kuka? Mitä?
- Mark. Hän sai minut vakuuttuneeksi, etten ole mikään onnenonkija, eikä hän hyväntekijä. Se on kaiken tämän jälkeen puhdasta rakkautta, nainen puhui syvältä ajatuksistaan. - Häävalmistelut on jo aloitettu.

En tiennyt miten suhtautua asiaan. Olin luonnollisesti onnellinen heidän puolestaan, mutta silti skeptinen. Mark?

- Mitä sinä rakastat Markissa? Kysyin uteliaana. - Hänellä on tietenkin jo aika hyvät tavat, mutta pohjimmiltaan hän on se sama mies, joka aiemminkin. Sosiaalisesti kömpelö, mielikuvitukseton ja epäromanttinen, luettelin.
- Hän välittää minusta ja kohtelee hyvin. Hän huomaa kun kaikki ei ole kunnossa ja on aina valmis auttamaan. Ehkei hän ole maailman romanttisin, mutta avioliitto ei ole pelkkää kukkien antamista ja treffeille viemistä. Käytäntö ratkaisee pidemmän päälle.

Sanat tekivät minuun vaikutuksen kaikessa yksinkertaisessa viisaudessaan. Olin kuullut ne aiemminkin eri muodoissaan, Charlenen suusta ja jopa omastani, mutta nyt vasta ymmärsin perimmäisen ajatuksen.