Cupido

43. Luku

Rach oli saapunut minua vastaan ja tehnyt oikein pahvikyltinkin, johon oli piirretty nimeni, i:n pilkkuina toimivat sydämet ja taustalla oli auringon kuva. Lähempänä huomasin nimen olevan koristeltu glitterillä ja jos sekään ei vielä olisi tarpeeksi, nainen hyppi tasajalkaa paikalleen ja kiljui "Liv, Livvy! Over here!"

Mieleni teki lähteä juuri vastakkaiseen suuntaan. Kävelin kiireesti häntä kohti kasvot tulipunaisena, pitäen katseeni alaspäin.
- Liv! Rach syöksyi kaulaani pudottaen onneksi kylttinsä.

Toisin kuin sydämellisestä tervehdyksestä olisi voinut päätellä, olimme tavanneet lyhyesti kaikkiaan vain kymmenkunta kertaa, mutta hänen parhaan kaverinsa isosiskona olemisessa oli etunsa. Sitä paitsi hän oli amerikkalainen. Hyvin amerikkalainen. Täällä haudanvakavien ihmisten keskellä se oikein korostui.

Nainen nappasi toisen matkalaukkuni ja lähti johdattamaan minua lentoasemalta ulos. Yritin kantaa toista laukkua hieman edessäni. Se ei ollut kovin sulavan näköistä, joten totta kai seuralaiseni kiinnitti siihen huomiota.

- Onko sinulla jokin ongelma? Hän kysyi.
- Eh, ei vain olisi pitänyt laittaa valkoista asua lentokoneeseen, mutisin ja hymyilin surullisesti.
- Miten niin?

Siirsin laukkua hetkeksi, jotta hän ehti nähdä sinisen tahran, joka sylistäni löytyi.
- Mitä tapahtui? Hän kauhistui.
- Kömpelö vieruskaveri tapahtui, mutisin hampaitteni välistä.
- Ääh, sellaisista ihmisistä pitäisi pystyä pysymään kaukana, Rach puhui vakavana.
- Amen to that, sis, sanoin kaikesta sydämestäni.

- Soooo.. Haluat ehkä ensiksi vaihtaa vaatteet?
- Jos siitä ei ole liikaa vaivaa? Hymyilin sarkastisesti.

- Millaisia suunnitelma sinulla on nyt tuleviksi päiviksi?
- Huomenna haluaisin käydä katsomassa näyttelytilan ja sopimassa yksityiskohdista, ja avajaiset ovat neljän päivän päästä. Siitä eteenpäin olisin kolme kuusipäiväistä viikkoa siellä, kerroin.

- Eli minulla on kolme päivää aikaa saada sinut rakastumaan Lontooseen? Rach mietti.
- Good luck, minä olen henkeen ja vereen newyorkilainen, tokaisin epäilevästi.
- Oh, täällä on puolensa, nuori nainen kuittasi huolettomasti.
- Niin Jeremy, päätin kiusoitella häntä hänen poikaystävästään.
- True. Mutta mistä sitä tietää, vaikka sinäkin tapaisit jonkun britin ja rakastuisit niin palavasti, että päättäisit muuttaa tänne, nainen naureskeli takaisin.

- Niin, mistä sitä tietää? Miehen ääni matki Rachin aksenttia selkämme takana. Vedin huulet hampaiden väliin ja siristin silmiäni.
- Highly unlikely, tuhahdin käännyttyäni kohtaamaan entisen naapurini.
- Nooo, baby, mitäs tuo nyt oli. Vasta muutama tunti sitten käytännössä tunnustit rakkautesi minulle! Mies myhäili.
- Kuvittelet omiasi, kivahdin. - Ja se oli ennen kuin kaadoit lautasen syliini..
- Ilmakuoppa!
- ...Ja aloit kaivella käsilaukkuani ja heitellä tamponeita edessäistuvien niskaan, täydensin kärttyisenä, piilottaen tehokkaasti huvittuneisuuteni. Halusin tai en, olen isäni tytär ja perinyt pienen annoksen hänen huumorintajua.

- Mitä?! Minulla oli tylsää! Ja olen viettänyt liikaa aikaa teini-ikäisten kanssa, hän puolustautui suurin viattomin silmin. - Opetin high schoolissa, hän selitti sivumennen Rachelille, joka tuijotti meitä suu auki.
- Ja olet henkisesti hädin tuskin edes heidän ikäinen, sylkäisin.

- Sitä paitsi kukaan ikinä ei osaisi yhdistää, että kaksi vakavaa aikuista tekisi jotain sellaista, meitä ei epäilty kertaakaan.
- Yksi aikuinen. Minä en ollut osallinen!
- Ne olivat sinun laukustasi.
- Joten ne olivat minun. Sinä varastit ne. Olisin voinut tarvita niitä itse!
- Minä kysyin tarvitsetko niitä, ja sanoit, että ei.
- Aivan kuin kertoisin jollekulle puolitutulle miehelle, jos minulla olisi se aika kuukaudesta!
- No olisitko tarvinnut?
- No EN.
- So?