You make me strong- Niall Horan (finnish)

XIV

Kaikki tytöt nukkuivat samassa avarassa huoneessa, jonka seinustoilla oli kerrossänkyjä. Heitin laukkuni alasängylle mahdollisimman nurkkaan. Huomasin pian bussissa vieressäni istuneen tytön katselevan ympärilleen oviaukossa. Vasta nyt huomasin, miten lyhyt hän oli. Ja muutenkin pienikokoinen. Ei ihme, että olin tuntenut itseni jättiläiseksi koko bussimatkan ajan. Hymähdin ajatukselle.

Viittilöin hänelle, että yläpuolellani on paikka. Hän nyökkäsi kiitokseksi samalla, kun joku huusi huoneen toiselta reunalta.

"Juuri niin! Mene Harriet sinne nurkkaan vain. Eivätpähän aivan kaikki joudu kärsimään!"

Huutaja oli klassisen teinitytön näköinen blondi. Aika ilkeästi huudettu, jos minulta kysytään. Pian hänen vierestään nousi toinen tyttö. Määrätietoisesti hän lähti kävelemään sänkyämme kohden. Minulla oli jo nyt epämiellyttäviä ajatuksia tuota tyttöä kohtaan.

"Voi pientä Harriet-raukkaa. Toivottavasti Jakobin ei tarvitse tänä vuonna vahdata olkansa ylitse koko ajan" hän käänsi katseensa minuun. "Ja sinä. Onko Harriet vihdoin löytänyt ystävän? Toisaalta olet uusi. Saat nyt sitten valita puolesi. Tuolla toisella puolella on vielä yksi sänky vapaana. Voit liittyä meidän seuraan, jotta nähdään onko susta mihinkään."

Jäin tuijottamaan tyttöä. Ilmeisesti vieressäni istunut Harriet oli näiden kaikkien silmätikku, sillä koko huone oli hiljaa ja odotti vastaustani. Minulle tarjottiin mahdollisuus liittyä heidän täydelliseen kerhoonsa tai liittoutua kiusatun Harrietin kanssa.

Ilmiselvä valinta, eikö? Toivottavasti minun ei tarvitse katua päätöstäni.

Käännyin Harrietin puoleen. "Sinun nimesi on siis Harriet. Hauska tutustua. Mun nimi on Hanna." Hymyilin hänelle vielä ja kuulin kuinka koko huoneen lävitse kulki kohahdus. Tarjouksen esittänyt tyttö näytti ilmeisen ärtyneeltä ja käännähti kannoillaan kiukkuisesti hymähtäen. Hän ja ilmeisesti hänen lähin piirinsä lähtivät ulos koko rakennuksesta ja muutkin toipuivat pikkuhiljaa omiin askareisiinsa.

"Tuota sinun ei olisi kannattanut tehdä" Harriet puhui minulle ensimmäistä kertaa silmiin katsoen.

"Häntä ei ilmeisesti ole koskaan aikaisemmin vastustettu."

"Ellietä? Ei koskaan. Kukaan ei uskaltaisi." Harriet vastasi järkyttyneesti.

"No kerta se on ensimmäinenkin" iskin hänelle silmää leikkisästi ja hän onnistui jopa hymyilemään minulle.

•••

 
Ruuan jälkeen meille annettiin loppuillaksi vapaata. En nähnyt Ellietä tai tämän ankanpoikasia missään. He olivat epäilemättä vetäytyneet juonittelemaan jonnekin syrjään. Pojat aloittivat jalkapallo pelin, mutta suurin osa nuorista kerääntyi omiin porukoihinsa epäilemättä juoruamaan. Ilmeisesti aiheuttamani vastarinta oli todella suuri asia, sillä monet hiljenivät ja tuijottivat minua, kun kävelin heidän ohitseen.

Olin kulkenut lähes koko leirialueen läpi etsien paikkaa, jossa Harriet olisi, kunnes huomasin hänet rannassa laiturin nokassa. Kävelin hän luokseen ja istahdin laiturille laskien jalkani veteen.

"Eikö se ole hurjan kylmää?" Harriet kysyi varovasti.

"Ei todellakaan. Sitä paitsi olen tottunut kylmään veteen Suomessa."

"Olet siis Suomesta. Sinulla on kyllä todella hyvä englanti. Kuulin heti ettet ole Irlannista, mutta ei sitä olisi tiennyt jos olisit vaikka aussi." Naurahdimme molemmat.

Kerroin Harrietille pieniä asioita Suomesta. Hän ei millään saanut ajatusta saunasta ja avannosta päähänsä. 

"Yli sata-asteisesta huoneesta jäiseen järveen? Te olette hulluja"

"Älä tuomitse ennen kuin olet kokeillut. Ja eikös kaikki parhaat ole vähän hulluja?"

"Ehkä mä sitten joskus tulen Suomeen kokeilemaan" Harriet myöntyi.

Minua hymyilytti, miten hän puhui tulevaisuudesta, jossa olisimme yhä ystäviä.

Juttelimme laiturin nokassa ja nauroimme yhdessä ajatukselle Elliestä jäisessä järvessä. Kun naurumme hieman hyytyi, aloin taas ajattelemaan kotia. Pelkäsin koti-ikävän iskevän, joten uskaltauduin kysymään mieltäni poltelleen kysymyksen.

"Ovatko he kiusanneet sinua kauan? Ja kuka on Jakob?"

Harriet jännittyi vieressäni ja tutki kynsiään. Lopulta hän näytti tekevän päätöksen.

"Mä en oo koskaan ollu niiden suosiossa. Mut kaikki paheni viime vuonna. Mä en voinu sille mitään. Kuinka hirveetä se olikaan. Mulle tulee siis hirveen herkästi hikka. Ja se ei millään lähde pois. Mä oon kärsiny siitä niin kauan kuin muistan, eikä mikään auta."

"Okei.. Mut eihän se nyt niin kamalaa voi olla" sanoin varovasti.

"Ilmeisesti on. Kukaan ei halua nukkua mun lähellä tai olla ylipäätänsä missään tekemisissä." Harriet oli purskahtamaisillaan itkuun, joten laskin käteni hänen olalleen.

"Jakob on Ellien poikaystävä ja varmaan koko koulun komein poika. Kaikki tytöt on jossain vaiheessa ollut ihastuneena siihen. Mä myös." Nyt Harriet piti varovaisen tauon ja huokaisi. "Me oltiin juuri syöty ja mulla oli aivan järjetön hikka. Mä en tiiä miten niin kävi, mutta mä tavallaan oksensin sitten Jakobin olan yli suoraan sen syliin."

Nyt Harriet itki. Yritin sanoa jotakin lohduttavaa, mutten keksinyt mitään sopivaa. Itseasiassa huulillani oli pieni hymy, sillä olin odottanut jotakin paljon pahempaa.

"Älähän nyt. Se on jo tapahtunut. Etkä sä oo enää yksin. Koska mä juuri päätin ryhtyä sun kaveriksi!" Julistin leveästi hymyillen.

Harrietkin pyyhki kyyneleensä ja hymyili. "Kiitos Hanna."