XLI

566 49 26
                                    

Niall pov.

Istuimme autossa. Olimme juuri selvinneet sairaalasta katsomasta Hannaa. Oli ollut aivan hirveää istua siinä sängyn vieressä ja vain odottaa Hannan heräävän. Varsinkin, kun Harry ja Zayn olivat nauraneet ja pelleilleet ikkunan luona. En edes halua tietää mikä oli saanut heidät nauramaan niin, että Zayn juoksi yhtäkkiä vessaan. Liam puolestaan oli yrittänyt harhauttaa minua kertomalla asioita, jotka olivat hänestä mielenkiintoisia. Ja voin todeta, ettei koomapotilaiden aistimukset olleet kovinkaan harhauttavia.

Yllättäen Louis oli ollut aivan hiljaa ja vain nojannut seinään. Vielä yllättävämpää oli ollut, ettei hän saanut silmiään irti Hannasta. Olin tuntenut itseni mustasukkaiseksi. Oikeastaan tunsin yhä pientä kateutta Louisille, joka oli saanut Hannan hymyilemään heti tämän herättyä. Hannan oli kuitenkin sanonut heidän olevan vain ystäviä. Ja jos halusin ikinä edetä tämän asian suhteen minun oli luotettava häneen, mikä ei kuitenkaan ollut aivan helppoa.

Kuinka ironinen tilanteemme olikaan. Kaiken sen erillään kulutetun ajan jälkeen maailma heittää hänet aivan nenäni eteen ja tempaisee sitten minut mukaansa. Minun teki mieli itkeä ja potkia ja raivota kuin pikkulapsi, mutta jokin osa sisälläni sai minut jatkamaan haastattelusta toiseen. Eikä Hanna sitä paitsi antaisi minulle ikinä anteeksi, jos tietäisi minun hylänneen urani hänen vuokseen.

"Niall?" Louis kysyi herättäen minut todellisuuteen.

"Mitä?" kysyin täysin ulalla menevästä keskustelusta.

"Miltä se rasva maistui?" Louis toisti asiansa.

"Oranssilta" vastasin sen enempää miettimättä. En oikeastaan ollut edes tajunnut, miksi Hanna oli sanonut juuri niin, mutta minulle se oli yhdentekevää. Ainakin se toimi. Louis näytti aidosti yllättyneeltä.

"Mikä maistui miltä?" Harry kysyi hämmentynyt ilme kasvoillaan.

"Niall, Niall, Niall... Enpä ois susta uskonu" Louis oikein maisteli nimeäni.

"Ai mitä?" minua alkoi pikkuhiljaa ärsyttää kuinka hitaasti aivoni toimivat.

"Oikee fuckboy!" Louis huudahti innoissaan. Melkeinpä ylpeänä.

"Kuka?" Liam heräsi mukaan keskusteluun.

"No meidän pieni vaalea tonttu"

"Leprekaani" korjasin Lousia.

"Ai sä oikein myönsit sen!" Louis innostui lisää.

"En!" huusin takaisin.

"Mutta kun myönsit!" Louis lällätti.

"Enpäs"

"Kylläpäs"

"Enpäs!"

"Kyl-"

"Louis! Mites se baletti?" aloitin kiusoittelun.

"Baletti?" Harry kysyi jo valmiiksi nauraen.

"NIALL!" Louis huusi hätääntyneenä.

"Miks te huudatte?!" Zayn keskeytti äänekkääksi muuttuneen vuoropuhelumme.

"Koska Louis on idiootti"

You make me strong- Niall Horan (finnish)Donde viven las historias. Descúbrelo ahora