Hanna lähtee Irlantiin vaihto-oppilaaksi. Matkasta tulee mielenkiintoinen Hannan hyvän ystävän Niallin ja tämän kavereiden kasvavan julkisuuden hämmentäessä kuvioita...
⚠️Tää paranee parin ekan luvun jälkeen, sillä otathan huomioon, että ne ovat e...
"Matkustatko yksin?" Harriet pureskeli innottomasti leipäänsä. Ruokala oli täynnä iloista puheensorinaa, mutta meidän ympärillämme vallitsi tuon tuosta kiusallinen hiljaisuus, jonka rikkoi alituiseen piippaava puhelimeni.
"Jep" vastasin ja pyörittelin ananaksia eväslaatikkoni pohjalla.
"Meinasin kysyä jännittääkö, mutta sitten tajusin, ettei tämä ole ensimmäinen kertasi" Harriet naurahti kuivasti, mutta minä en pystynyt kuin hymisemään. Mieleni perukoilla yksi harmaa aivosolu halusi kertoa, etten muista tulomatkastani muuta kuin jännityksen. Sekä ahdistuksen siitä, etten ollut puhunut Niallin kanssa. Lopuista aivosoluistani yhdeksänkymmentäviisi prosenttia miettii, kuinka sama ongelma on jälleen edessäni.
Olen puhunut Niallin kanssa monesti puhelimessa viimeaikoina. Viimeksi tänään aamulla matkallani kouluun. Eikä tuolla pojalla ole aavistustakaan, että sunnuntaina lähden kotiin. Hän ei ole koskaan edes kysynyt siitä. Aivan kuin hän ei olettaisi minun palaavan kotiin enää koskaan.
Mainitsematta jääneet viisi prosenttia huolehtivat Harrietista. Hän jää aivan yksin ja koska minä olen suututtanut Ellien pahanpäiväisesti, pelkään Harrietin kärsivän. Etenkin edellispäivän yhteenottomme jälkeen. Minusta yksityiskohdat ovat yliarvostettuja, mutta voin kertoa, että osa oppilastovereistamme osaa arvostaa sarkasmia Ellietä vastaaan. Sarkasmia ja hyvin vahvaa kettuilun makua.
"Vietkö äidillesi tuliaisia?" Harriet kysyy tekohymy kasvoillaan samalla kun puhelimeni piippasi ehkä tuhannetta kertaa.
"Lopeta!" kivahdan aivan liian töykeästi puoliksi Harrietille ja puoliksi puhelimelleni, jonka sammutan vihaisena. Harrietin naama venähtää ja ihmiset ympärillämme vilkuilevat meitä hetkisen.
"Anteeksi.." sanon hiljaa ja kadun jo nyt edessä olevaa keskustelua, "mutta minusta sinun on aivan turhaa yrittää keventää tunnelmaa. Tiedän, että jätän sinut yksin tänne. Äläkä luule, etteikö minunkin tulisi ikävä sinua" katseeni vaihtuu lempeämpään ja pelkään Harrietin purskahtavan itkuun.
"Onko se niin selvää?" Harriet kiinnostui yhtäkkiä kovasti pöydästä edessään.
"Tottakai on. Ja minä ymmärrän täysin. En haluaisi jättää sinua yksin, mutta vielä pahemmalta tuntuu tämä sinun yrityksesi olla iloinen puolestani" Harriet ei vastannut enää ja katsoin häntä kummissani. Lopulta tulin siihen tulokseen, ettei hän aio käydä tätä keskustelua.
"Nyt, kun vielä olen täällä, voisit auttaa minua yhden asian suhteen" yritin vaihtaa aihetta pirteästi, mutta Harriet ei sittenkään ollut sanonut kaikkea.
"Minua vain ärsyttää se, että vastustat Ellietä joka ikinen kerta, kun hän astuu eteesi" Harrietin silmissä paloi liekki, joka ei todellakaan ollut hänelle tyypillinen.
"Mitäh?" en saanut mitään järkevää ulos suustani. "Pitäisikö minun sinusta taipua hänen ilkeilynsä edessä?" Niinkuin sinä olet nämä vuodet tehnyt, ajattelin, mutta en onneksi sanonut ääneen.
"Ei lainkaan! Minä vain... tuota... minä vain haluaisin olla yhtä rohkea" Harriet sanoi ujosti.
"No eihän sitten muuta kuin yrittämään" naurahdin kuivasti ja siirsin roskani samaan kasaan.
"Haha" Harriet on oppinut niin paljon sarkastisemmaksi, että tunnen äidillistä ylpeyttä.
"Mennäänkö?" kysyin ja nousimme viemään roskamme. Suurin osa oppilaista oli edelleen syömässä erittäin terveellisiä ja ravitsevia eväitään, joten suuntasimme istumaan penkeille, joilla on harvoin tyhjää. Otin puhelimeni jälleen esille ja avasin sen, jotta voisin Harrietin avulla suunnitella, kuinka kerron kotiinpaluustani Niallille.
"Niin, minun piti aiemm-" aloitin aikaisemmin unohtuneen avunpyyntöni, mutta minut keskeytti Ellien kimakka huuto. Nostin katseeni aulan toiselle puolen, jossa punainen Ellie ja lauma ankanpoikia asteli vihaisina meitä kohti.
"Hanna!" Harriet värähti Ellien voimakasta ääntä, mutta minä soin hänelle vain kysyvän katseen.
"Onko tämä sinun?" Ellie ojensi puhelimensa nenäni eteen. Näytöllä oli twitter profiilini. En edes muistanut koko tiliäni, jota käytin hyvin harvoin.
"No siinä lukee minun nimeni" katsoin Ellietä terävästi ja jäin odottamaan jonkinlaista selitystä.
"Oumai-!" yksi ankanpojista henkäisi, mutta lopetti heti muiden katsoessa häntä tuomitsevasti. Ellien tekisi selvästi mieli sanoa paljonkin, mutta ei pystynyt kuin pihisemään ja hyppimään tasajalkaa edessämme. Juuri silloin puhelimeni piippasi jälleen ja veti huomioni tytöistä ympärilläni.
792 uutta Twitter ilmoitusta
"Mitä helv..." katsoin epäuskoisena puhelintani ja avasin sovelluksen.
¡Ay! Esta imagen no sigue nuestras pautas de contenido. Para continuar la publicación, intente quitarla o subir otra.
AN: tein tota kuvaa jonku vuoden ((koska taidot)) ja huomasin vasta jälkeenpäin, että toi profiilikuva on väärä XDD wellwell ehkä selviitte... ((ja mikä on toi tykkäysten määrä?? Jos unohetaan noi koot molemmista :P ja toi kellonaika...))
"No huhhuh" Harrietin huulilta karkasi kummastus, kun hän katsoi puhelintani olkani ylitse.
"En ees muistanu tätä tiliä..." sanoin hiljaa hieman järkyttyneenä. Enkä ollut niinkään järkyttynyt siitä, että Niall löysi tilini kuin siitä, mitä siitä seurasi. Seuraajieni määrä nousi yli kolmeensataan. Yksityisviestiä olen saanut kymmeniltä ja minut on maininnut twiiteissään joku tuhat ihmistä.
"Eli sä ihan oikeasti tunnet sen?" yksi ankanpojista kysyi.
"No siis kyllä joo" en vieläkään toiminut normaalisti. Muutama ankanpoika henkäisi jälleen ja supisi jotakin uskomatonta.
"Kuule Hanna" Ellie tunki istumaan minun ja Harrietin väliin ja laski kätensä hartialleni. "Oon aina ihaillut tota sun... sosiaalisuuta" Ellie hymyili myrkyllisesti.
"Anteeks kuinka?" yritin pidättää nauruani.
"Oot ollu tosi sinnikäs ja musta se pitäis palkita jotenkin. Voisit tulla tänään meidän bileisiin" Ellie hymyili minulle aivan kuin olisin voittanut jonkin palkinnon.
"Et oo tosissas" nyt minä ihan oikeasti nauroin, "kiitos, ei kiitos. Harriet?" nousin seisomaan valmiina jatkaakseni matkaamme kohti seuraavaa luokkaa. Harriet nousi nopeasti Ellien selän takana ja otti askeleen suuntaani. Lähdimme sen kummempia sanomatta, muttemme ehtineet pitkälle, kun Ellie jo huusi peräämme.
"Sen on oltava homo, kun huolii jonkun noin ruman lähelleen" olin vahvasti päättänyt olla provosoitumatta Ellien kommenteista koko kevään, mutta nyt en malttanut olla vastaamatta.
"Homo tai ei, ainakin sillä on käytöstapoja" käännyin huikkaamaan Ellielle enkä edes hidastanut vauhtiani vaan pakenin tuota ääliötä toivottavasti viimeistä kertaa.
"Älä huoli, vielä muutama tunti" Harriet taputti olkapäätäni, mutta taisi tarkoittaa sanansa itsensä rauhoittamiseksi.
