You make me strong- Niall Horan (finnish)

XLVI

Surprise: TIME SKIP

Kokonaiseen kuukauteen en nähnyt häntä. Kokonaiseen kuukauteen en vastannut viesteihin. En edes puheluihin.

Kokonaisen kuukauden ajan tunsin oloni epävarmaksi. Olin hiljaisempi kuin koskaan. Paul ja Caroline varmasti huomasivat jonkin olevan pielessä, mutta olivat tarpeeksi hienovaraisia eivätkä kyselleet mitään.

Kokonaisen uuden vuoden ensimmäisen kuukauden minä makasin lähestulkoon kokonaan sängyssä. Kuume ja väsymys saivat minut nukkumaan päivisin ja valvomaan öisin. Kertaakaan kuume ei noussut vaarallisenkorkeaksi. Kertaakaan Caroline ei saanut raahattua minua sairaalaan.

Vain kerran päivässä nostin puhelimen korvalleni ja soitin äidille. Aluksi hän ihmetteli soittojani, mutta nopeasti hän selkeästi alkoi odottamaan niitä. Yhtenä tiistaina tai saattoi se torstaikin olla, kun puhelimestani loppui akku ja soittoni myöhästyi, äiti kuulosti helpottuneelta. Pääosaksi puhelut koostuivat jännittävistä asioista, joita kerroin äidille. Hän kuunteli tarinat mielenkiinnolla. Suurimmaksi osaksi oli nähnyt ne tv:ssä edellisenä yönä, mutta sitä en äidille sanonut. Olimme tehneet Harrietin kanssa vaikka ja mitä monena päivänä koulun jälkeen. Saatoin puhua mitä tahansa. Äiti ei tiennyt pitkästä kuumejaksostani eikä kukaan voinut mennä ja lipsauttaa sitä äidille. Soitin niin usein äidille, että Caroline luotti minun kertoneen äidille kaiken. Joskus äiti kertoi ihan tavallisia asioita kotoa. Naapurin kissa oli jälleen säikyttänyt äidin hakemassa aamupostia, lunta oli satanut kolmena päivänä peräkkäin yhteensä lähes 70cm, kaupassa lapsi oli kaatanut vahingossa arvokkaan posliini astiaston ja äiti oli jonottanut lähes tunnin. Pieniä ja arkisia tapahtumia, jotka olivat kuitenkin niin tärkeitä.

Nyt on kuitenkin tammikuun viimeinen päivä. Huomenna minun olisi pakko mennä kouluun, tai saisin kaikista kursseista hylätyn. Kuumeeni oli laskenut, mutta Caroline oli silti huolissaan. Minä halusin kertoa hänelle, ettei mitään kuumetta ollut edes ollut viimeiseen viikkoon. En kuitenkaan kertonut. Se olisi tuntunut petokselta. Olisin paljastanut väärinkäyttäneeni heidän ystävällisyyttään. Syyllisyyden saattoi pitää sisällään ja kärsiä hiljaa. Mielummin kärsin sisälläni, kuin tunnen häpeän poskillani ja näen pettymyksen heidän silmissään. Satutan enemmin itseäni kuin heitä.

Puhelimeni värisi vierelläni.

Yleensä pidin sen kaukana, mutta aikomukseni oli soittaa äidille pian, joten käytyäni vessassa noin tunti sitten oli napannut sen valmiiksi mukaani.

Yllätyin värinää enkä pystynyt estämään vaistomaista reaktiotani. Luin nimen puhelimen näytöltä.

Lottie Tomlinson

Hän ei ollut vielä kertaakaan soittanut minulle. Jättänyt vain ehkä jotain tuhat viestiä. Louis oli soittanut parin ensimmäisen viikon ajan ja jättänyt sittemmin yhden viestin joka aamu. Huomenta. Ehkä sen tarkoitus oli saada minut ajattelemaan häntä. Mutta lähinnä se toimi merkkinä, joka kertoi, että oli aika nukahtaa.

Nousin istumaan ja tartuin puhelimeen. Laitoin sormeni vihreän luurin päälle ja vilkaisin itseäni peilistä. Hiukseni olivat likaiset ja takkuisessa nutturassa. Vaatteet olivat samat ties kuinka monetta päivää eikä meikkiä näkynyt. Silmäpussit loistivat poskien yläpuolella ja leukaani koristi mahtava finni. Kulmakarvani olivat nyrpistyneet ja  sojoittivat jokaiseen ilmansuuntaan. Ilmeeni oli vihainen ja tympääntynyt.

"Hanna? Ha! Tiesinhän minä, että vastaisit. Kaikki sanovat ettet vastaa heille. Onko jokin hätänä? Tiedäthän, että me olemme kaikki vain huolissaan sinusta?" Lottien riemastunut ääni kaikui hiljaiseen huoneeseen tottuneissa korvissani.

"Olisi hirveän mukava nähdä sinua joskus. Meillä oli niin mukavaa silloin jouluna. Gemma käski pyytää sinua yökylään joskus. Gemman perheellä on jotkin suuret juhlat piakkoin ja hän saa kutsua sinne myös omia vieraitaan. Sinä ja minä voisimme olla yötä heillä. Siitä tulisi super hauskaa! Eihän sinulla ole mitään sitä vastaan? Hanna?" Aivoni käskevät minun vastata jotakin, sillä mitä ilmeisemmin Lottie olis kysynyt jotakin.  Hän puhui niin nopeasti ja innoissaan, etten millään mahtanut pysyä mukana. Tässä se nyt taas nähtiin. Olen niin tyhmä, etten edes ymmärrä mitä minulle sanotaan.

"Öööö... Tuota ei" vastasin ja toivoin pääseväni eroon keskustelusta mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman pienillä seurauksilla.

"LOISTAVAA! Laitan sinulle tarkempaa tietoa myöhemmin. Nähdään pian!"

Tuut... Tuut... Tuut...

Voi ei.

Mihin minä nyt lupauduinkaan. Eikö yleensä pääse eroon toisesta vastaamalla kieltävästi?

Suurin osa minusta harmitteli tapahtunut ja yritti sammuttaa kipinän aivojen perukoilla. Muistot joulusta tanssivat silmieni editse ja nauru kaikui korvissani. Minulla oli ollut todella hauskaa Lottien ja Gemman kanssa. Jopa kuultuani kaikki ne ilkeät asiat, joita pojat olivat kielitaidostani  sanoneet. Olimme nauraneet vedet silmissä kaikille pojista tehdyille fanivideoille ja tutustuneet toisiimme todella nopeasti. Muutaman tunnin kuluttua, kun juhlien päättymisen aika oli koittanut, olin vain ojentanut tietokoneen Niallille ja kiittänyt nopeasti katsomatta edes häntä silmiin. En edes tiedä miten olin selvinnyt taksimatkan Niallin ja tämän vanhempien seurassa lentokentälle. Luojalle kiitos, että paikkamme olivat jonkin sekaannuksen takia aivan eri puolilla konetta. En olisi kestänyt hänen lähellään hetkeäkään. Itkin koneessa ja nainen vieressäni oli puhunut ystävällisesti ja tarjonnut nenäliinan. Hän mitä ilmeisemmin oli luullut kyynelteni syyksi taakse jäänyttä rakasta. Voi kumpa Niall olisikin historiaa.

Mutta jos minun kerran on lähdettävä kouluun ja sosiaalisoitua mm Harrietin kanssa, miksen voisi nähdä myös Lottieta ja Gemmaa. He kuitenkin vaikuttivat todella ja aidosti minun ystäviltäni.

AN: Sain tän valmiiks joskus vuosia sitten mut en muistanu julkasta XDD Mut antakaa lovee ((eli kommentoikaa ja äänestäkää)) jos ((kun)) tykkäätte tästä♥️ luv juu

Ps. Yritän päivittää viel ennen loman loppuu
((Kommentit nopeuttaa))