You make me strong- Niall Horan (finnish)

XXX

Hanna pov

Näin unta. Olin kauniissa puutarhassa. Jalkani ei ollut kipsissä ja mieleni teki juosta. Kuitenkin kävelin vehreiden kasvien seassa ja katselin värikkäitä kukkia. Jokin oli kuitenkin pielessä. Puutarhassa oli aivan hiljaista. Ei sittenkään hiljaista vaan äänetöntä. Puissa istuvat linnut eivät laulaneet eivätkä tuulen heiluttamat lehdet pitäneet ääntä. Jopa oma hengitykseni oli äänetöntä.

Yhtäkkiä kädelleni alkoi satamaan. Pieniä pisaroita, jotka kastelivat käteni. Tuijotin niistä heijastuvaa harmaata maailmaa.

Puutarha katosi ja näin vain pimeyttä.

Joku sanoi nimeni.

Tunsin makaavani selälläni, mutten tiedostanut koko kehoani. Olin niin väsynyt, etten edes jaksanut kuunnella. Tunsin painetta oikeassa kädessäni. Ei, hetkinen. Minä olin puristanut oikeaa kättäni. Pikkuhiljaa tunsin myös vasemman käteni. Se ei enää ollut sateesta märkä, vaan lämmin.

En muistanut missä olin. En muistanut miksi oli pimeää. Jopa kuvat puutarhasta olivat haalistumassa. Niiden tilalle tuli sanoja. Yksittäisiä sanoja, joita korvaani kuiskattiin. En muistanut sanoja, mutta ne toivat turvaa ja lämpöä. Jokin sipaisi otsaani ja tunsin naamani lihasten jännittyvän. Hymyilin heikosti.

Oloni oli rauhallinen ja hidas. Äänetön, mutta lämmin. Voisin vain jäädä tänne. Syvälle omaan tajuntaani.

Silloin sanat loppuivat. Jokin terävämpi iski minua. Tunsin lihasteni aktivoituvan jälleen. Kumpa tuo ääni loppuisi. Ja niin se loppuikin, mutta sitä ennen katosi lämpö. Lipsuin ajatuksiin kylmästä kehostani ja nousin pintaan. Tajuntani oli nyt sekaisin. Tunsin jokaisen neliösentin ihoani vasten jotakin kylmää. Olisin halunnut estää lämpöä lähtemästä, mutta kaikkialta kehostani saapuva informaatio väsytti minut.

Vielä yksi lämmin kuiskaus otsallani ja silmäni rävähtivät auki.

~•~•~•~•~•~

Haukoin henkeäni kuin painajaisesta heränneenä. Istuin sängyllä hikisenä ja sekavana.

"Ei mitään hätää. Kaikki on hyvin. Hengitä hitaasti sisään... Ja ulos.." Caroline seisoi vieressäni ja auttoi minua. Hän hieroi kädellään pieniä ympyröitä selkääni.

Jalkopäädyssä seisoi Paul, joka piti kiinni terveestä jalastani. Kuin hän olisi pelännyt minun katoavan.

"Noin... Hitaasti ja rauhassa.. Kaikki on hyvin nyt.." Carolinen ääni sai minut muistamaan päivät, jolloin hän oli houkutellut minua milloin mihinkin. Kauppaan, kirjastoon, puistoon edes pihalle. Mutta minä olin pysynyt huoneessani ja antanut pelon kasvaa sisälläni.

Paul ja Caroline pysyivät hiljaa ja antoivat minulle aikaa rauhoittua. Aikaa ei kuitenkaan ollut paljoa, sillä huoneeseen tuli vanhempi mies, joka oletettavasti oli lääkäri. Valkoinen takki korosti tummia paksuja hiuksia, jotka olivat selkeästi peräisin aivan muualta kuin miehen omasta päästä.

"Loistavaa! Pot- Henna onkin jo hereillä" mies hymyili papereilleen kädessään. Hetkinen, Henna? Kukaan ei vaivautunut korjaamaan nimeäni, vaikka Paul kyllä pyöritteli silmiään.

"No niin. Tilanne on nyt seuraava. Hanna sinun pitäisi kertoa mitä tapahtui iltana, jona otit yliannostuksen" miehen hymy ei sittenkään ollut ystävällinen.

"Y-yliannostuksen" ääneni kuulosti vieraalta omaan korvaani.

"Niin" nyt mies kuulosti jo kärsimättömältä. Mietin kuumeisesti viimeisiä muistojani. Muistan vain pelon sairastumisestani. Vilkaisin Paulia ja Carolinea, jotka molemmat hymyilivät minulle rohkaisevasti.