You make me strong- Niall Horan (finnish)

XXII

Heräsin lujaan puristukseen hartioillani. Joku rutisti minua tiukasti heijaten edestakaisin. Kuiskaten rauhoittavia sanoja ja pyyhkien vuolaana virtaavat kyyneleeni.

"Kaikki on hyvin... Se oli vain unta... Sshhh.. Rauhassa nyt..."

Niall työnsi minua hieman kauemmaksi, muttei irrottanut otettaan. Näytin varmasti aivan kamalalta, mut hän hymyili minulle rohkaisevasti.

"Haluatko puhua unestasi?" Niall kysyi hiljaisella äänellä.

Pudistin päätäni vastaukseksi. En voinut edes kuvitella kertovani Nialille, että olin juuri nähnyt unta hänen kuolemastaan. Saatikka antaa hänen tajuta, että hänen menettämisensä oli saanut minut tähän kuntoon.

Itkuni loppui noin puolen tunnin kuluttua. Sinä aika Caroline kävi kahdesti kysymässä, että olihan kaikki varmasti okei. Niall vastasi puolestani ja lupasi pysyä kanssani kunnes nukahtaisin uudelleen. En tiedä, kuinka olisin säilynyt selväjärkisenä aamuun, ellei Niall olisi koko ajan pitänyt minusta kiinni. Toisaalta ilman häntä, en olisi varmaankaan nähnyt painajaista. Ja silti samaan aikaan Niallin läheisyys sai sydämeni laukkaamaan eikä kehoni suostunut lopettamaan tärisemistä.

Jossakin vaiheessa minun oli täytynyt nukahtaa, sillä heräsin aamulla auringon valoon. Olin huoneessani yksin, mutta yöpöydällä oli lappu.

Hyvää yötä

Niallin käsiala oli suttuista ja sen tunnisti helpolla. Vaikka olin juuri herännyt, lävitseni syöksyi lämmin tunne. Tästä tulisi mahtava päivä.

•••

Aamupalan jälkeen menin huoneeseeni ja letitin hiukseni ja lisäsin hieman meikkiä. Niall oli nimittäin sanonut, että voisimme tehdä jotakin hauskaa ulkona. Murtunut jalkani oli tietysti pieni rajoite, mutta olin hyvilläni, että Niall yhä tahtoi lähteä kanssani.

"Minäkin näin pienenä usein pahaa unta ja Greg riensi aina auttamaan. Se lähensi meitä todella paljon ja pikkuhiljaa pahat unet katosivat. Kun Greg muutti pois, pelkäsin että painajaiset palaisivat. Ja niin ne tekivätkin. Äiti tuli lohduttamaan Gregin sijasta, mutta ei se ollut sama asia. Näen vielä nykyäänkin painajaisia" Niall oli kertonut aamiaisella.

Caroline kertoi, kuinka hankalia painajaiset olivat Julesin kanssa, sillä tämä ei vielä aivan ymmärtänyt mitä uni tarkoittaa. Ihmettelin, kuinka hyvin Niall tuli host-perheeni kanssa toimeen. Itse olisin varmaan ollut jäykkänä kauhusta, jos olisin syönyt Niallin perheen kanssa.

Jäin tuijottamaan kuvajaistani peilistä. Yllätyin ajatuksista, jotka täyttivät pääni. Katsoessani itseäni silmiin tunsin itseni kauniiksi. Hymy levisi kasvoilleni. Olisin varmaankin irvistellyt omalle kuvalleni koko päivän, ellei Niall olisi hoputtanut minua oven takaa.

"Mennäänkö jo? Mulla on huikea idea. Ja mä aion toteuttaa sen ennen pimeää! Tuu jo!"

Hymyilin vielä kerran itselleni. "Tullaan!" huusin oven taakse ja tartuin keppeihini.

Pihatiellä odotti tutun näköinen auto. Greg vilkutti ikkunasta ja viittoi meitä tulemaan.

"Minne me ollaan menossa?" kysyin Niallilta.

"Näet sitten" Niall avasi oven takapenkille minulle ja hymyili tietävästi.

Automatkan ajan vitsailimme ja lauloimme radiosta soivien kappaleiden tahtiin. Minulla oli todella hauskaa, mutta en lakannut miettimästä minne olimme matkalla. Kaupunki jäi taakse ja tie mutkitteli metsien välissä. Pikkuhiljaa asutus alkoi lisääntyä. Uusi kaupunki siinsi edessämme. Niall kääntyi puoleensi ja totesi haudanvakavalla äänellä.

"Et sitten panikoi."

"Voin antaa ilmaisen vinkin. Jos haluat, että pysyn rauhallisena voisit kertoa minne olemme matkalla äläkä peloittele noin" vastasin sarkastiseen sävyyn. Käännyin katsomaan ikkunasta enkä ollut uskoa silmiäni. En kai ollut lukenut kylttiä oikein. Käännyin suu ammollaan jälleen Niallin puoleen. Niall hymyili minulle leveästi, muttei sanonut sanaakaan.

"Oikeasti?" kysyin ja minulle vastasi Greg etupenkiltä.

"Kyllä vain. Tervetuloa Mullingariin, Irlannin todelliseen sydämeen!"