You make me strong- Niall Horan (finnish)

V

AN: otetaan lähtökohdaksi että kaikki puhuu englantia, paitsi Hanna ja ne jotka ovat Suomessa. ((Itekki sekoon tässä vielä xd)) Ja vielä, että tässä on vähän erilailla ((venytetty)) tuo x-factor kausi... Eli siis finaali on tulossa ((vaikka ne oli osallistunu enne joulua ja vaikka oikeesti se alko elokuussa (?)) 😂 okei ihan sama ((ajatus on tärkein)) 
Niin nyt on siis toukokuu.

Noukin laukkuni hihnalta ja käännyin mukaan ihmisvirtaan, joka vei minut ulos terminaalista. Pihalla oli jona takseja ja vasta nyt tulin ajatelleeksi, miten löydän oikean. Onneksi minun ei tarvinnut hermoilla pitkään, koska jonon puolivälistä kuului hihkaisu. Käännähdin katsomaan ja näin noin 25-vuotiaan naisen, jolla oli lyhyet mustat hiukset ja hartioille kääritty suomen lippu. Kävelin lähemmäksi ja olin aikeissa kysyä naiselta oliko hän kenties etsimäni henkilö, kun hän jo avasi suunsa.

"Hei! Sinä oletkin Hanna, eikö vain! Minä olen Caroline, ei tarvitse lyhentää Cariksi. Hyppää kyytiin niin mennään kotiin. Mieheni Paul jäi poikamme Julesin kanssa kotiin, joten tapaat heidätkin tuota pikaa."
En ehtinyt sanoa sanaakaan, kun Caroline puhua pälpätti selvästi innoissaan. Pystyin vain nyökyttelemään ja hymyilemään hänelle ja taksikuskille, joka nosti laukkuni autoon.
Koko matkan Caroline kertoi ohi vilahtelevista rakennuksista ja lupasi viedä minut turistikierrokselle Dubliniin kesän kunnolla alkaessa.
Seuraavan puoli vuotta tulisin asumaan Lucanissa, joka on Dublinin eteläpuolella. Uudesta kodistani pääkaupungin keskustaan olisi noin 15km matka.  Ja Niallin koti Mullingar on alle tunnin ajomatkan päässä! Ehkä sittenkin vain yllätän Niallin soittamalla heidän ovikelloa. Toisaalta ehkä olisi parempi vain laittaa viestiä, kun tuo puhuminen ei ole oikein luonnistunut.
Ennen kuin huomasinkaan taksi kaartoi jo pienemmälle tielle ja näin ympärillämme oikein söpöjä pieniä omakotitaloja, joiden puutarhat näyttivät oikein viihtyisiltä, vaikka lehdet olivat vasta puhkeamassa.

Ajoimme vaalean kolmikerroksisen puutalon pihaan. Asfaltoitu osuus pihasta oli pieni, sillä jo etupihalla oli runsaasti istutuksia. Kivetty polku vei pienelle kuistille, jonka puitteet olivat hehkuvan valkoiset. Ovessa oli kyltti, jossa luki tervetuloa ja rautaisen puutarha pöydän päällä oli narsisseja. Caroline avasi oven ja tuuppasi minua peremmälle.

"Kulta!!" Caroline huudahti sisälle taloon ja jatkoi minulle "Noin. Voit laittaa takkisi mihin ikinä saat sen mahtumaan ja jätä laukkusi tuohon rappusten juureen, niin Paul voi sen sitten siitä kantaa yläkertaan."

Tein työtä käskettyä ja astuin aulan puolelle ahtaasta eteisestä. Vasemmalla aukesi keittiö, jossa oli suuret ikkunat kadulle ja saareke, joka oli täynnä tiskejä ja jauhoa oli joka puolella. Yritin olla kohtelias ja katsoa sekasorron ohitse, mutta Caroline huomasi ilmeeni ja kääntyi hänkin katsomaan keittiötään.

"Mitä ihmet..." Caroline ei pystynyt lopettamaan lausettaan, kun Paul tuli yläkerrasta.

"Hei! Minä olen Paul. Ja sinä varmaankin se meidän vaihtari. Hauska tavata nyt vihdoin. Tervehtisin paremmin, mutta kun olen ihan jauhossa. Hei Caroline, kulta, laita suu kiinni. Näytät hölmöltä." Paul jatkoi matkaansa meidän ohitsemme keittiöön hyväntuulisesti hyräillen. Bling! Uuni piippasi ja Paul nosti leipomuksensa pöydälle ilmeisen ylpeänä.

"Toivon todella, että suunnitelmanasi on myös siivota tämä sotku" Caroline ei kuulostanu vakuuttuneelta.

"Tietysti. Menehän nyt esittelemään tytölle loputkin talosta. Minä katan sillä välin meille pientä iltapalaa."
Caroline kääntyi kannoillaan ja vetäisi minut mukaansa aulaan, josta portaat yläkertaan lähtivät.

"Paul ei ikinä ole keittiössä. Paitsi syödessään. No kaikkea sitä näkeekin..."

"Laitatteko te paljon ruokaa itse?" kysyin, koska meille oli opetettu, että ruoka oli ulkomailla aina varma puheenaihe.

"Minä laitan kyllä. Niin paljon kuin pystyn. Mutta täytyyhän sitä välillä herkutella" Caroline vastasi ja vinkkasi silmäänsä.

Talon perällä oli olohuone, jossa tilaa hallitsi suuri vaalea (pehmeä) sohva. Lähes koko seinä oli ikkunaa ja vasemmasta reunasta (jossa oli myös kymmenen  hengen ruokailupöytä) oli käynti terassille. Terassi oli katettu siellä oli myös pöytä ja kuusi tuolia sen ympärillä, grilli ja paljon ruukkuja. Osassa versosi jo jtn ja toisissa oli kukkiakin, mutta osa oli odottamassa multaa ja siemeniä istutuspöydän alatasolla.

"Toisessa kerroksessa on kolme makuuhuonetta. Yksi minulle ja Paulille ja toisessa on Julesin huone ja kolmas on vieraita varten. Eli sinua."

"Mitä kolmannessa kerroksessa on?" kysyin silkkaa uteliaisuuttani.

"Siellä on paljon vanhoja rojuja ja minun maalaus tarvikkeeni. Rakastan nähkääs taiteilua."

"Wau!  Minäkin tykkään piirtää. En tosin oikeastaan ole kokeillut maalaamista.. Mutta kotona olin mukana impro ryhmässä." Aloitin massiivisen selostuksen omista harrastuksistani ja mielenkiinnoistani. Ja olin iloinen huomatessani, että Caroline oli aidosti kiinnostunut ja löysimme toisistamme paljon yhteisiä piirteitä.

"Naisväki on nyt tervetullutta iltateelle, jos suinkaan tuolta hössötykseltä kerkiää" Paul tuli huikkaamaan rappusista.

"Parasta mennä, ennen kuin hän keksii mitään muuta meidän päämme menoksi" Caroline vinkkasi minulle.

"Hei!" kuului rappusista. Kikatimme Carolinen kanssa ja lähdimme Paulin perässä kohti olohuoneen ruokapöytää.
Mietin saisinkohan murustakaan syödyksi, vaikka Caroline ja Paul olivat jo nyt saaneet minut tuntemaan oloni kotoisaksi.

Ainiin
             HYVÄÄ JOULUA!!!
                Ja uutta vuotta