You make me strong- Niall Horan (finnish)

LII

"Caroline!" Paul huusi alakerrassa.

"Kaupassa!" huusin takaisin miehelle, joka ei ilmeisesti ollut keskittynyt lainkaan ruokapöydässä käytyihin keskusteluihin.

"Mitä? Caroline?!" Paul kysyi hieman edellistä kovempaa. Luoja! Pitikö minun nyt nousta ja mennä rappusista huutamaan. Laskin puhelimeni sängylle närkästyneenä, sillä olin juuri keskellä intensiivistä ryhmäkeskustelua. Olin puolessa välissä rappusia alas, kun kuulin kolinaa olohuoneesta. Siellä Paul siis oli. Löysin hänet keskeltä hyllynrakennusprojektia. Ympäri lattiaa lojui kokoamisohjeita sekä pieniä pultteja ja ruuveja. Huoneen ovelta sanoin rauhallisesti selkeällä äänellä Carolinen olevan kaupassa.

"Ottiko hän Juliuksen mukaan?" Paul kysyi hämmentyneenä. Eikö tuo mies keskittynyt lainkaan. Päätin vitsailla, koska olin niin äärettömän hauska ihminen.

"Ei. Hän jätti Juliuksen sinun vahdittavaksi. Etkö ole vahtinut häntä?" kysyin viattomasti ja sain nähdä kuinka Paulin vaalea naama venähti ja silmät laajenivat. Hän ei saanut sanaakaan sanotuksi ja kuvitteli varmaankin Juliuksen tapattaneen itsensä tuhannella eri leikillä. Tai sitten hän näki itsensä kuolemassa Carolinen käsittelyssä. Oli hänen ajatuksissaan mitä tahansa, nauroin pian hänen reaktiolleen.

"Ei ollut hauskaa" Paul tajusi minun vain laskeneen leikkiä.

"Caroline kyllä sanoi vievänsä Juliuksen johonkin kerhoon siksi aikaa" hymyilin edelleen.

"Kylläpäs pelästyin..." Paul puhisi puulevyjen suuntaan.

"Tarviitko vielä jotakin mahtavasta tietopankista?" sarkasmi ja kettuilu olivat sitten ihania harrastuksia.

"Iteasiastänhyllnkaavoisiauttaa" Paul puhui yhteen pötköön järkyttävällä murteella enkä meinannut saada sanaakaan selville ellei hän olisi vilkuillut ympärillään levittäytyvää työmaata. Hän halusi varmaankin apua.

"Käyn ylhäällä laittamassa puhelimen lataukseen ja tulen sitten" sanoin jo puoliksi matkalla. Harpoin rappusia kaksi kerrallaan ja sain flashbackin aikaan, jolloin kompuroin talossa keppien ja murtuneen jalan kanssa. Kiitos vain kaikesta Ellie, eipähän tarvitse katsella sinua enää kuin yhden päivän ajan.

Niinpä. Enää yksi koulupäivä ja viikonloppu, niin lähtisin takaisin Suomeen. Kaipasin niin montaa asiaa kotona, mutta olin silti vastahakoinen lähtemään kotiin. Rehellisesti sanottuna kaipasin kaikkea kotona. Kaikki oli siellä paremmin, yksinkertaisempaa ja helpompaa, mutten vain olisi halunnut lähteä. Ehkä siksi, että pelkäsin, etten koskaan enää palaisi.

Puhelimeni lepäsi sängylläni paikassa, johon sen olin jättänyt. Näytöllä vilkkui valo viestin merkiksi. Otin puhelimeni käteeni ja avasin sen.

684 lukematonta viestiä

Jestas... Kauanko minä olin ollut alakerrassa? Avasin keskustelun ja selasin viestejä nopeasti.

*the Tommo: nyt se sitten lähti

*the Tommo: EHKÄ SE PUTOS IKKUNASTA NIINKO MÄ ENNUSTIN !!

Liam: et voi sanoo noin :/

Zayn: sanoi jo

*the Tommo: sanoin jo

Zayn:👊🏻

*the Tommo:👊🏿

Zayn:👊🏼

Liam: ✌🏻✌🏻️✌🏻️

Todella tärkeää.. skipataan nämä

Harry: Kertooks joku mulle sen nettisivun???

En edes halua tietää mihin tämä liittyy...

Nialler: Ne oli vaalean fuksian sävyiset!! Koittakaa ees

Zayn: ei mua kiinnosta tarkalleen, minkä sävyisiä ne on

*the Tommo: ketä kinee?

Zayn: kunhan ne sopii mun silmiin

Nialler: Haluutteko tietää mikä on vaaleanpunainen?

*the Tommo: persaukses💁🏼

Liam: tottakai

Liam: Louis. Ei.

Nialler: toi oli niin huono, etten ees viitti jatkaa

*the Tommo: tänks

Seuraavat kolmesataa viestiä koskivat jalkapalloa. Luulisin. Äääh ihan sama.

Minä: Melkein 700 uutta viestiä enkä ollu poissa kymmentä minuuttia...

*the Tommo: viestii tulee nopeesti, kun on näinkin älykäs persoona kuin minä

Zayn: nopeesti tulemisesta ei kuitenkaa oo aina hyötyä

*the Tommo: sunhan se pitäs tietää

Minä: juu kiitos ei. Ei tarvi infoo enempää... heihei!

Heitin puhelimeni sängylle ja rukoilin, että heräisin joku kaunis päivä ilman tätä vilkasta mielikuvitusta.

Tömistin rappuset alakertaan ja ilmoittauduin palvelukseen.

"Missä kokoamisohjeet?" kysyin käärien hihojani valmiina.

"Tuolla pöydällä, vaikka en usko niistä olevan minkään valtakunnan hyötyä.." Paul yritti kiertää ruuvia kahden puupalikan väliin siinä onnistumatta.

"Miksikäs ei? Ahaa" tartuin papereihin pöydällä ja huomasin ongelman heti. Vaikka eihän se minulle ollut ongelma.

"Niinpä. Eihän tuosta saa Erkkikään selvää..." Paulin hartiat painuivat kasaan.

"Onneksi en ole Erkki" käännyin ja istahdin Paulia vastapäätä lattialle.

"Ensiksi pitää ottaa nuo reunapalat" osoitin hieman pidempiä lautoja.

"Miten?" Paul katsoi minua suu pyöreänä.

"Ruotsia" heilutin lappua Paulin nenän edessä.

"Hepreaa minulle"

"Meille opetetaan koulussa ruotsia" selitin asiaa hieman paremmin.

"Oikeasti? Sepä hienoa!" Paul innostui kuulemaan lisää pakkoruotsin hyvistä ja huonoista puolista. Samalla kun selitin kaikkea koulujuttuja, hylly valmistui ehkä ennätysajassa.

"Kiitos avusta" Paul laski kätensä hartialleni. Seisoimme vierekkäin katsellen aikaansaannostamme. Hiljaisuus laskeutui huoneeseen ensimmäistä kertaa pitkään aikaan.

"Tulee ikävä" sanoin lopulta hiljaisella äänellä.

"Samoin" Paul taputti olkapäätäni kevyesti.

AN: sori tää on näin lyhyt🙈