You make me strong- Niall Horan (finnish)

XXXVII

Aamulla heräsin sängystäni, mikä tarkoitti, että olin osannut ajatella kroppani parasta ja noussut kovalta lattialta. Oloni oli rauhallinen. Sade oli tauonnut, mutta aurinkoa ei näkynyt. Tuuli kallisti yhä puita kadun toisella puolella. Vilkaisin kelloa, joka näytti aamu kuutta. Muut varmaankin nukkuivat vielä.

Nousin hitaasti sängystä ja vedin ylleni puhtaat lökärit ja ensimmäisen t-paidan, joka tuli vastaani. Hiukseni olivat vähintääkin tyylikkäällä nutturalla. (Huomaa sarkasmi) Harkitsin hiusten harjaamista, mutta päädyin laiskana ihmisenä vain kiristämään nutturaa toisella ponnarilla.

Hiippailin kohti alakertaa, sillä minulla oli järkyttävä nälkä. En ollut syönyt mitään kesken jääneen illallisen jälkeen. Avasin kaapin ja otin muropaketin esille. Yritin kaataa muroja mahdollisimman hiljaa, etten herättäisi muita. Pian kuulin kuitenkin askelia rappusista. Siirryin keittiön ovelle katsomaan kuka oli tulossa. Yllätyin nähdessäni Niallin. Hän kulki varpaisillaan ja alkoi pukemaan kenkiä jalkoihinsa.

"Mitä sinä teet?" kysyin kuiskaten.

"Herranjumala!" Niall henkäisi. Taisin säikäyttää hänet, "Hanna et viitsisi hiippailla tuolla tavalla"

"Ai minäkö hiippailin? Entäs sinä sitten?"

"Minun täytyy mennä. Päivän ensimmäinen lento Lontooseen lähtee kahdeksalta ja minunhan piti lähteä aamulla"

"Etkö haluaisi syödä jotakin?" tarjosin, sillä tiesin ettei hän voisi kieltäytyä ruuasta. Hän ei ikinä kieltäydy.

"Syön jotakin kentällä" Niall sanoi hymyillen. Tunsin pettymystä, kun Niall oli niin innokas lähtemään, että jätti ruuan väliin. 

"No kai minun pitää antaa sinun lähteä sitten.." sanoin tuskin kuultavalla äänellä. Niall naurahti ja heitti kuivuneen takkinsa yllensä. Sitten hän oli muutamalla askeleella luonani ja suukotti poskeani. Ennen kuin edes olin kunnolla tiedostanut hänen huulensa poskellani, hän oli jo sulkenut ulko-oven perässään.

Seistyäni jähmettyneenä useita minuutteja palasin takaisin keittiöön ja söin muroni. Syötyäni menin yläkertaan. Pysähdyin rappusten yläpäässä. Harkitsin hetken ennen kuin astuin sisälle. En mennyt omaan huoneeseeni, vaan huoneeseen, jossa Niall oli nukkunut. Sänky oli pedattu eikä huoneessa lainkaan nähtäviä merkkejä siitä, että joku olisi juuri nukkunut siellä. Kaaduin sängylle mahallani ja painoin kasvoni tyynyyn toivoen parasta. Saatoin jälleen aistia Niallin lähelläni. Hänen naurunsa korvissani, huulensa poskellani, näin hymyn, joka paljasti hänen suloisesti vinot hampaansa, mutta ennen kaikkea haistoin hänet vierelläni. En todellakaan tiedä, mikä hänessä tuoksui. Jokin hiustuote, pesuaine  tai hajuvesi? Kenties se oli vain Niall. Kaikki pienet asiat, jotka loivat aivan oman tuoksunsa. Ennen kuin huomasinkaan nukuin jälleen.

~•~•~•~•

"Hanna?"

Heräsin säpsähtäen, kun kuulin nimeni.

"Mitä sinä täällä nukut? Ja missä Niall on?" Caroline kysyi hyvin hämmentyneen näköisenä. Niallin mainitseminen sai minut punastumaan, joten laskin naamani takaisin tyynyyn välttäen katsekontaktia.

"Niall lähti... Aikainen kone.." mumisin muistellessani aamun tapahtumia.

"Huomasin, että oletkin jo syönyt" Caroline katosi ovelta katsottuaan minua vielä hetken kummeksuvasti.

Vasen poskeni oli aivan tunnoton. Kauankohan olin nukkunut. Käännyin selälleni, mikä oli virhe. Tai oikeastaan virhe oli ollut nukkua mahallani. Tunsin, kuinka paine hellitti pikkuhiljaa tikkejäni ja kipu laantui. Hengitin syvään ja reuhtaisin itseni seisomaan saakka. Taas en hetkeen nähnyt muuta kuin tähtiä. Kun kipu jälleen helpotti, vaapuin omaan huoneeseeni.