You make me strong- Niall Horan (finnish)

XLIX

"Meidän pitäisi varmaan mennä sisälle" Niall sanoi hiljaa. Olin kaivannut sisätilojen lämpöä jo jonkun aikaa, mutten ollut uskaltanut mainita asiasta saatika liikahtaa. Istuin Niallin lämpimässä sylissä, mutta pidemmän päälle asento oli kieltämättä hankala ja lämpöä riitti vain selkääni, joka nojasi Niallin tasaiseen tahtiin kohoilevaan rintaan.

"Varmasti... Niall?" nousin istumaan oman selkärankani tuella.

"Kerro?" Niall katseli minua hieman huolestuneena.

"Kiitos, että olet siinä" olisin halunnut sanoa niin paljon. Että kuolisin, jos hän satuttaisi minua. Että enhän joudu enää ikinä eroon hänestä. Että olin juuri nyt niin onnellinen, että voisin räjähtää.

"Turha sinun on kiittää. Kun et vastannut viesteihini saatikka soittoihin, olin varma, että olin tehnyt jotain aivan kauheaa" Niallin katse kiersi kaikkialla muualla kuin silmissäni. Lopulta se pysähtyi ruohikkoon alapuolellamme. "Lupaatko ettet tee niin enää ikinä?"

"Lupaan" vastasin enkä tarkoittanut lupaustani vain Niallille vaan myös itselleni. Kyllä minäkin olin kärsinyt. Oli ollut vaikeaa olla vastaamatta, kun tiesi että vastaaminen helpottaisi oloa. Vaikkakin vain siksi aikaa, että muistaisin taas tapahtuneen. Painajaiseni oli kuitenkin opettanut minulle, kuinka ystävällisiä ja kilttejä kaikki viisi poikaa olivat. Jos he olivatkin nauraneet minulle, he eivät tekisi sitä päin naamaa eivätkä he varmastikaan alunalkaenkaan tarkoittaneet mitä sanoivat. Hiljaisuuteni aikana he kaikki olivat huolestuneet. He siis välittivät. Ja minun ei pitäisi välittää jostakin keskustelun pätkästä, jota ei ollut tarkoitettu minulle ja josta oli jo niin pitkä aika, ettei kukaan pojista varmaankaan muistanut sitä enää.

"Mennäänkö?" nousin ylös hetken hiljaisuuden jälkeen ja käännyin katsomaan Niallia.

"Mennään" hän hymyili minulle ja nousi myös. Kävelimme lyhyen matkan nurmikon poikki ja astuimme sisälle taloon. Niall ei ollut saanut edes suljettua ovea takanamme, kun Lottie jo hyökkäsi jostakin eteeni.

"Missä sinä oikein olit? Tai paremminkin te.." Lottie huomasi Niallin takanani ja vaihtoi äänensävynsä huolestuneesta vihjailevaksi.

"Metsästettiin norsuja, mitäs te teitte sillä välin?" Niall vastasi nopeasti. Lottie ei luopunut vihjailevasta ilmeestä kasvoillaan, mutta suostui aiheen vaihdokseen.

"Kaikenlaista... Meidän piti pitää dance off, mutta parhaat tanssijat on lähteny jo kotiin"

"Eiks muut pojat sitten ole vielä täällä?" kysyin tarkoittaen vihjaukseni sarkastiseksi, mutta Lottie oli varmaankin liian väsynyt huomaamaan.

"Ootko tosissas? Noi jätkät ei osaa edes tiputanssia! Mut tulkaa perässä, me mennään pullon pyöritystä " hänen vihjaileva naurunsa oli hyvin samanlainen kuin veljellään. Vilkaisin pöyristynyttä Niallia ja kohautin olkiani.

"Enkö mä osaa tanssia sun mielestä?" Niall kysyi kuiskaten korvaani rappusissa. Odotin, että pääsimme rappusten päähän, sillä en halunnut ottaa riskiä ja kaatua suoraan Niallin eteen.

"Tottakai osaat" käännyin hymyilemään hänelle juuri ennen kuin Lottie avasi huoneeseen oven, jota koristi suuri ja värikäs h-kirjain.

"Ei voi olla!"

"VOIPAS!"

"Na-aa! Eipäs!!"

Huoneessa oli meneillään kolmas maailmansota. Ehdin kuitenkin huomata leveän sängyn, jolla oli valkoinen peitto ja valkoisia tyynyjä. Toisella seinustalla oli kaappeja ja ikkunan edessä oli kirjoituspöytä, jonka päällä oli pieni pino vihkoja ja penaali sekä kannu punaista juotavaa ja kymmeniä kertakäyttökuppeja. Seinät olivat siniharmaa raidallista tapettia eikä esillä ollut kuin yksi taulu, sekin perus sisustuskamaa. Jostakin syystä olisin uskonut Harryllä olevan jotekin persoonallisempi huone. Lattialla sen sijaa istui niin paljon porukkaa piirissä, että osan heistä täytyi olla Gemman ja Harryn sukulaisia tai tuttuja täältä Holmes Chapelista.