You make me strong- Niall Horan (finnish)

LIV

AIM BÄK !!!!
((Kiitos kaikille, jotka on venannu koko tän ajan eli yli KUUKAUDEN !!))

Words:825

"Heihei" kuiskasin huoneelle, jota olin kutsunut omakseni viimeiset kuukaudet. Koskaan se ei ollut ollut täynnä, mutta nyt se silti onnistui näyttämään tyhjältä. Heitin reppuni selkääni ja peruutin ulos huoneesta. Sydäntäni puristi, kun vilkaisin viimeistä kertaa huonetta ja käänsin sille selkäni. Tömistelin innottomasti rappuset alas ja eteisessä minua odottivat Caroline ja Julius.

"Paul vei jo laukkusi autoon" Caroline hymyili ystävällisesti. Hymähdin hiljaa vastaukseksi ja nappasin takkini naulasta ja puin sen reppuni alle. Julius kiemurteli Carolinen sylissä, mutta osasi kuitenkin varoa itkemästä. Oloni oli niin rikkonainen, että olisin varmaan itsekin ruvennut itkemään, jos edes yksi kyynel olisi vierinyt edessäni.

Automatka oli hiljainen. Radiosta kuului kahden juontajan keskustelua, mutta tuskin kukaan meistä kuunteli sitä. Paul vaihtoi käsiensä asentoa ratin ympärillä ja hengitti huokauksin. Caroline puolestaan katsoi suoraan eteensä tuima ilme kasvoillaan. Julius istui lastenistuimessa vieressäni. Poika katseli ohikiitäviä puiden latvoja uneliaasti. Entä minä? Pahanolon väristykset kiersivät sisukseni solmulle aaltoina. Suuri osa minusta halusi kotiin. Äidin luokse. Mutta niin moni asia tuntui jäävän kesken täällä.

Ding

Puhelimeni huusi huomiotani kädessäni. Julius raotti jo sulkeutuneita silmiään ja Paul liikkui jälleen levottomana. Laskin katseeni syliini, jossa käteni lepäsivät. Napsautin äänet pois ja käänsin näytön lukeakseni saapuneen viestin.

*theTommo: mites menee? :)

Ei voi olla todellista. Näppäilin nopeasti vastauksen.

Minä: Never better

Suljin puhelimeni, vaikka tiesin odottaa vastausta nopeasti. Oikeastaan en edes ollut juttutuulella, mutta heti valon syttyessä näytölle, avasin ja luin viestin.

*the Tommo: innolla Suomeen?

Sykkeeni joko nopeutui tuhatkertaiseksi tai katosi kokonaan. En ole varma, sillä pystyin vain tuijottamaan noita mustia kirjaimia näytöllä.

*the Tommo: sä kerroit

Minä: ???

*the Tommo: sillon Niallin synttäreillä

Hitsi. Niallin synttärit oli pidetty Dublinissa ja ne oli olleet suurimmat juhlat ikinä. Kaikki oli sitä mieltä, en vain perisuomalainen minä. Kaikilla oli ollut tosi hauskaa. Kuulemma. En ollut koskaan ennen juonut, joten vaan muutaman lasillisen jälkeen olin aika meno päällä. Tämäkin kuulemma. Itse en muista paljoakaan.

Minä: Hitsi

Mielessäni kävi paljon voimakkaampiakin ilmauksia käynnissä olevalle tilanteelle, mutta vielä toistaiseksi itsehillintäni riitti.

Minä: Muut ei tiedä(?)

*the Tommo: ellet sä kertonu sinä iltana myös muille lol

Minä: ei naurata

*the Tommo: mistä tää salailu? Varastitko Neilin rahat vai?

Minä: mä en vaan ole kauheen hyvä hyvästelemään...

*theTommo: mut eihän ne oo hyvästit, jos näkee vielä

Pala nousi kurkkuuni. Louis osui juuri siihen kohtaan, mikä teki tästä tilanteesta niin kauhean. Tiesin olevani töykeä, mutta en enää vastannut. Siirsin katseeni ulos ikkunasta ja huomasin opasteissa lukevan jo ohjeita lentokentälle. Enää muutama minuutti.

Nyt radiossa soi jokin sydäntä riipivä balladi, mikä ei suoranaisesti nostattanut tunnelmaa autossa. Soin itseni harhautua ahdingostani ja olla suomalainen. Sää oli harmaa, muttei satanut. Ainakaan vielä.

Hienoa. Puhu säästä itsesi kanssa, silloin et joudu kotiin.

Hetkinen. Mistä asti olin joutumassa kotiin?

Auto pysähtyi parkkihalliin. Huomasin käsieni hikoavan ja jopa tärisevän, kun avasin oveni. Nousin seisomaan vakaalle betonilattialle ja hengitin syvään autotallimaista ilmaa.

Sanaakaan sanomatta Paul nosti ostosten myötä kasvaneen matkalaukkuni takakontista. Caroline kaappasi Juliuksen syliinsä, vaikka pikkuinen olikin kärttyinen juuri heränneenä.

"Tuletteko te minne asti?" ääneni kuulosti käheältä ja pelkäsin sen pettävän.

"Ihan miten haluat" Paul sanoi vilkaistuaan ensin Carolinea, joka yritti peittää kiiltäviä silmiään.

"Laastari" sanoin hiljaa ja katsoin tiiviisti kengänkärkiäni.

Aina, kun jotakin ikävää oli edessä Paul sanoi, että äkkiä alta pois vain. Kuten laastari. Nopeasti ja päättäväisesti. Kuinka paljon se voi sattua?

"En halua latistaa tätä mahtavaa kokemusta millään kuivalla puheella, joten sanon vain kiitos. Kiitos, että olit niin mahtava ja toit värejä maailmaamme" Paul ojensi kättään, mutta enhän minä voinut häntä kätellä. Astuin ne pari askelta, jotka välistämme löytyi ja kiedoin käteni hänen ympärilleen. Siinä hänen suojissaan tunsin ensimmäiset kyyneleet. Paul oli kumartunut sen verran alas, että leukani ylsi hänen hartialleen. Räpyttelin suolaista vettä silmistäni ja katselin ohikulkijoita. Heitä ei ollut paljon. Sunnuntaiaamu ei ilmeisesti ole kaikkein ruuhkaisin aika. Yksi vanhempi pariskunta kulki ohitsemme ja katsoi minua myötätuntoisena. He pitivät toisiaan kädestä. Askeleet täysin samassa tahdissa.

Vetäytyessäni irti hänestä, hymyilin hänelle. Paul hymyili minulle takaisin ja viestitti minua pysymään vahvana.

"Hei nyt sitten" puristin Juliuksen kättä kevyesti ja hymyilin yrittäen saada pojan katsomaan minua. Hän sanoi hiljaa ja ujosti hei ja sai Carolinen purskahtamaan itkuun. Sanaakaan sanomatta Paul nappasi poikansa ja Caroline kietoi vapaat kätensä ympärilleni.

"Minä niin vain toivon, että kohtaamme vielä" Carolinella oli varmasti suu täynnä hiuksiani.

"Samoin" kuiskasin ja rutistin häntä tiukemmin.

"Hanna..." Paul sanoi varovasti ja vilkaisin häntä. Mies osoitti kelloa ranteessaan. Aika.

"Kiitos niin kovasti. Tarjositte minulle yhden elämäni parhaista kokemuksista" sanoin hammasta purren.

"Eikö tämä ollutkaan paras" Paul naurahti ja ansaitsi mulkaisun Carolinelta.

"Tyhmiä vitsejä loppuun saakka" Caroline sanoi tympääntyneesti, mutta näin hymyn hänen huulillaan. Naurahdin kevyesti ja kumarruin tarttumaan laukkuuni. Kävelin muutaman askeleen host-perheeni ja sisäänkäynnin väliin. En kääntänyt heille selkääni hetkeksikään enkä irroittanut katsekontaktia. Caroline nyyhkäisi, kun hymyilin hänelle hennosti. Peruutin yhä askel kerrallaan kauemmaksi heistä. Kauemmaksi Irlannista.

"Paras on se, kun tulen takaisin" sanoin jo puoliksi kääntyneenä ja hymyillen Paulille, joka nauroi.

Viimeiseksi näin Juliuksen, joka taputti itkevän äitinsä poskea. Sitten edessäni avautuivat liukuovet suureen halliin.

AN: #laatu