I just kind of can't let you go || Larry Stylinson

Luku 8

Well hello hello hello guys! You know what's coming 😉 Mulla on tänään todella kiirenen aikataulu, joten en ehi höpötellä valitettavasti nyt. Haluun kuitenkin, as always, kertoo teille ja muistuttaa teitä siitä, kuinka mahtavia ootte ja ilman teitä en nauttis tästä näin paljon, kiitos kaikille love you guys💛 Ja arvatkaa mitä, "It just kind of happened" rikko 4k lukukertaa tänää! Niiku what?! En ois ikinä uskonut, thanks guys like really it means so much to me💛 En voi ikinä kiittää teitä tarpeeks kaikesta, kiitos kiitos kiitos kiitoos, ootte nii mahtavia! Okei nyt pidemmittä puheitta mennääs sen uuden luvun pariin😂 Toivottavasti tykkäätte ja hyviä lukuhetkiä! :)

On kulunut jo yli viikko, kun Harry ensimmäisen kerran astui sisään kahvilaan ja siitä päivästä asti mies on käynyt täällä päivittäin. Joka kerta Harry on katsonut minua samalla surullisella katseella, joka kerta mies on yrittänyt puhua kanssani ja joka kerta kun mies on tullut liian lähenne minua, olen ottanut jalat alleni ja mennyt takahuoneeseen niin pitkäksi aikaa, kunnes Amy on tullut ilmoittamaan miehen lähteneen.

Ja taas kerran istun takahuoneen lattialla, jalat rintaani vasten ja kädet niiden ympärillä, odotellen, kunnes Amy tulee kertomaan Harryn lähteneen. Huokaisen syvään ja nojaan pääni kaappeja vasten. Miksi hän tekee tämän? Miksei hän voi antaa minun jatkaa elämääni?

Uneni eivät myöskään ole loppuneet, ei. Joka kerta kun suljen silmäni, ainoa asia jonka näen, on smaragdisilmäinen kiharapää, leveimmän hymynsä kanssa lupaamassa ja kertomassa minulle aina mitä ihanimpiakin asioita. Tutuimpia minulle ovat unet joissa Harry lupaa aina rakastaa minua, eikä ikinä anna minkään tai kenenkään satuttaa minua. Jossa hän lupaa aina olla luonani, eikä ikinä päästää irti.

Ajatukseni keskeytyy, kun kuulen jonkun kävelevän takahuoneeseen, eikä mene kauaakaan kun blondi polkkatukka ilmestyy oven raosta. Amy katsoo minua surullisena ja nojaa oven seinää vasten, hiljaa huokaisten.

"Tiedät Louis itsekin, ettei tämä voi enää jatkua näin." Hän sanoo hiljaa.

Tunnen silmieni kostuvan ja nyökkään. "En vain pysty siihen." Kuiskaan.

"Se sattuu niin paljon, niin perkeleesti. Ihan kuin joku repisi ei vain sydämeni irti rinnasta vaan kaiken muunkin minusta." Jatkan ja pyyhin kyyneleitä, jotka vierivät poskilleni.

Amy tulee istumaan maahan vierelleni ja halaa minua, samalla silitellen olkapäätäni.

"Miksei hän jätä minua rauhaan." Huokaisen syvään.

"Puhu hänelle." Amy toteaa hetken päästä hiljaa.

Käännän katseeni naiseen. "Oletko sinäkin nykyään hänen puolellaan?" Kysyn vihaisena. 

Naurahdan sarkastisesti ja nousen ylös maasta.

Miksi kaikki läheiseni ovat sen miehen puolella?

"Louis älä viitsi, ei tässä ole mitään puolia." Amy sanoo.

Sanaakaan sanomatta käännän selkäni naiselle. Amy yrittää puhua minulle naisen sanoin "Järkeä" vielä parin minuutin ajan, mutta huomatessaan, etten kuuntele, hän huokaisee syvään. Kuulen Amyn nousevan maasta.

"Teet tästä itsellesi vain vaikeaa." Hän toteaa.

"Hän haluaa vain puhua kanssasi."

Pysyn ääneti, odottaen naisen vain lähtevän ja jättävän minut rauhaan ja hetken odoteltuani nainen huokaisee takanani ja lähtee. Amyn lähtiessäni käännä katseeni naiseen ja varmistan hänen lähteneen, jonka jälkeen nojaan pääni kaappeja vasten, suljen silmäni ja huokaisen syvään.