Luku 15

1.4K 83 164
                                    

Hejsan kaikki! Se ois joulu sit ohi tältä vuodelta. Toivon, että teillä kaikilla oli tosi ihana joulu! Mulla ei oo tähän oikeen mitään sanottavaa tällä kertaa, vaikka musta tuntuu että tähän pitäis sanoa jotain I mean onhan tää vika luku tänä vuonna, pienet sille. Ehkä mä vaan päästä teiät uuden luvun pariin ja nähään me sit seuraavana vuonna, please 2018 be good. No mut, toivottavasti tykkäätte ja hyviä lukuhetkiä! :)

Herään auringon paistaessa suoraan kasvoihini. Kurtistan kulmiani ja päästän huuliltani pientä muminaa, kääntyen sitten toiselle kyljelleni. Kääntyessäni osun kuitenkin johonkin vierelläni, mutta kuullessani muminaa tajuan sen olevan Harry. En avaa silmiäni hivuttautuessani miestä lähemmäs. Minun on kylmä ja päätäni särkee.

"Mmm... Louis." Harry mumisee.

"Lämmitä minua, täällä on ihan hirveä kylmä." Sanon hiljaa, täristen samalla.

Pian tunnen Harryn kiertävän kätensä ympärilleni ja vetävän minut ihan kiinni itseensä. Painan pääni miehen rinnalle ja yritän saada unen päästä uudelleen kiinni, mutta päänsärkyni estää sen. Huokaisen syvään.

"Onko krapula?" Kiharapää kysyy hiljaa matalalla aamuäänellään.

Nyökkään. "Päähän sattuu ihan hitosti." Kerron hiljaa ja painan pääni syvemmälle miehen rintaan.

Tunnen Harryn naurahtavan hieman. "Voi rakas." Hän kuiskaa ja silittelee hiuksiani.

Rentoudun miehen kosketukseen ja huokaisen hiljaa onnesta. Olen jo tottunut Harryn lempinimiin joilla hän minua kutsuu, esimerkiksi "rakas", mutta kuitenkin joka kerta miehen käyttäessä niitä perhosia ilmestyy vastaani.

"Haluatko jotain aamupalaa?" Kiharapää kysyy siliteltyään hiuksiani jonkin aikaa.

Mietin hetken, kunnes vastaan: "Appelsiinimehu tekisi hyvää."

"Sinun pitäisi syödäkin jotain." Harry toteaa.

Huokaisen hiljaa ja mietin hetken aikaa. "Tilattaisiinko jotain kunnon roskaruokaa?" Kysyn.

"Burger Kingistä?" Harry kysyy.

"Olet kuin enkeli." Mumisen.

Ystäväni naurahtaa ja nousee pian sängyltä. "Älä jätä minua, olit lämmin."

"Louis haen sinulle sitä appelsiinimehua ja tilaan ruokaa, tulen pian takaisin." Saan vastaukseksi.

Avaan hieman silmiäni vain kohdatakseni miehen puolialastoman vartalon. Jään tuijottelemaan Harryn käsi, - ja vatsalihaksia miehen pukiessa lökäreitä jalkaansa. Kiharapää kuitenkin huomaa tuijotukseni jopa liiankin nopeasti.

"Pidätkö näkemästäsi?" Hän virnuilee.

Päätän vain nyökätä ja jatkaa miehen vartalon tuijottamista, kunnes harmaa t-paita peittää nähtävyyteni. "Hei minä nautiskelin näkemästäni."

Harry naurahtaa ja pudistelee minulle päätään. "Lepää nyt ja yritä selvitä krapulastasi, sillä välin kun menen hankkimaan apuja sinulle."

"On epäreilua ettet kärsi melkein ikinä krapulasta, kuinka oikein teet sen?" Kysyn.

Kiharapää kohauttaa olkiaan. "Sinulla on vain huono viinapää." Mies toteaa.

"Haista vittu Styles." Mumisen.

Harry repeää nauruun. Näytän miehelle keskisormeani hänen lähtiessään, ja kiharapää kadottua näkyvistäni tungen pääni tyynyä vasten ja suljen silmäni. Huokaisen syvään, vitun krapula.

~

"Rakastan sinua niin paljon, voisin kuolla takiasi." Huokaisen onnesta syödessäni kananugettia.

I just kind of can't let you go || Larry StylinsonWhere stories live. Discover now