I just kind of can't let you go || Larry Stylinson

Luku 47

Hejsan ihanaiset! Tässä kun oon roadtripillä menossa kotia nii aattelin julkasta samalla uuden luvun. Tää on vähän lyhyempi luku kuin yleensä ja ite en ainakaan oikeen tästä tykänny, toivottavasti se kuitenkin kelpaa teille! Hyviä lukuhetkiä ja nähdään seuraavana maanantaina uuden luvun parissa! :)<3

"That song reminds me of summers, of family, of backyards, of you and me 
If I went back there, straight back to the place where I wondered what we could be 
I'd laugh 
Who'd have thought? Who'd have thought?"

"That song reminds me of Newhart, of 90s, of petty, and heavy things 
I still remember what life was like back then before I had learned to speak 
I'd hide 
Sing it out, sing it out 
Sing it out, sing it out" 

"I felt it all 
The kissing and fighting 
I know the cost 
I stayed home on New Year's Eve 
All in all 
I'd rather be right here than 
Falling off the pages of history"

Hyräilen radiosta tulevan biisin mukaan samalla tehdessäni itselleni aamupalaa. Kaksi keitettyä kananmunaa ja toasti, minkä välissä on ketsuppia, juustoa, minkä on sullonut oikein herkullisen näköisesti leipien väliin, pala kinkkua ja kolme pekonin palaa. Lemppariani näin vapaapäivinä.

Keittelen vielä kananmunia kiehuvassa vedessä, samalla paistaen pekoneja toisella liedellä. Liikahtelen hieman musiikin tahtiin, siirrellessäni pekoneja pannulla.

"I felt it all 
The kissing and fighting 
I know the cost 
I stayed home on New Year's Eve 
All in all 
I'd rather be right here than 
Falling off the pages of history""

Vedenkeittimen nappi napsahtaa kiinni, mikä tarkoittaa veden olevan valmis. Otan vedenkeittimen yläpuolella olevasta kaapista teemukini ja teen teeni siihen nopeasti, sillä aamupalani liesillä alkaa olla jo valmis.

Saatuani tehtyä teeni, vien sen keittiön pöydälle ja kiiruhdan takaisin hellan luokse. Sammutan toisen liedistä kananmunien valmistuttua. Otan kattilan pois liedeltä ja vien sen lavuaarin luokse, jossa kaadan siitä vedet pois ja korvaan ne kylmällä vedellä. Vien kattilan sitten hellalle, kylmälle liedelle, jossa annan niiden olla ja vain lillua kylmässä vedessä. 

Jatkan sitten pekonien paistoa. Heittelen niitä pannulla pariin otteeseen ja kääntelen, sammuttaen lopulta lieden. Kaadan pekonit paistinpannulta hellan vieressä olevalle lautaselle. Teen vielä nopeasti toastin itselleni, jonka jälkeen kasaan sen.

Viimeinkin pääsen istumaan keittiönpöydän äärelle nauttimaan aamupalastani. Olen juuri avaamassa tabletiltani New York Timesin, mutta viime hetkellä päätän, etten halua lukea uutisia. Sen sijaan siirryn selaamaan Instagramiani, josta siirryn Twitteriin. X Factorin uusin kausi on alkanut vähän aika sitten, joten jokainen sosiaalinen mediani on täynnä sitä.

Olen katsonut kyseistä show'ta siitä asti, kun olin ihan pieni poika. Meidän oli tapana äidin, Fizin, Lottien ja tyttöjen isän kanssa joka lauantai ilta kerääntyä yhteen olohuoneeseen ja katsoa X Factoria. Olin jopa kerran itse osallistumassa ohjelmaan, perheeni, varsinkin äitini monesti yritti saada minut edes yrittämään. Jopa muutama ystävänikin, varsinkin Greeta oli siitä melkein yhtä innoissaan kuin äitini. En kuitenkaan ikinä mennyt, ei se johtunut siitä, ettenkö olisi uskaltanut tai uskonut pärjääväni. Olen ihan hyvä laulamaan, vaikken yleensä laulakaan, varsinkaan uusien ihmisten seurassa. En vain ikinä saanut aikaiseksi mennä koelauluihin.

No se oli kuittenkin joka viikkoni kohokohta, kun katselimme kyseistä sarjaa koko perheen kanssa. Aina siihen asti, kun muutin pois kotoa. Niin kauan me sitä ohjelmaa jaksoimme tuijotella. En ole varma jatketaanko kotona vielä samaa perinnettä.

Saan juuri sosiaalisen mediani selatuksi, kun otan viimeisen palan kananmunaa suuhuni ja juon perään loput teeni. Päästän suustani pienen röyhtäyksen merkiksi siitä, että olen täynnä. Vien astiat astianpesukoneeseeni.

Olen juuri menossa olohuoneeseen, kun katseeni kääntyy keittiön ikkunasta ulos. Sää on todella syksyinen. Lehdet ovat vaihtaneet vihreästä väristään punaiseen, keltaiseen ja oranssiin. Sää on sateinen, maa märkä ja puista tippuneiden lehtien täyttämä.

Jään katselemaan syksyistä ilmaa ikkunan vierelle. Viimeinkin syksy, olen odottanut tätä niin kauan. En sanoisi syksyn olevan lempivuodenaikani, mutta pidän siitä todella paljon. Saa viimeinkin pistää päälle taas villapuseroita, pukeutua lämpimästi, katsoa Netflixiä lämpimän viltin alla, samalla juoden lämmintä kaakaota kynttilöiden valossa.

Parempaa tästä tekisi, jos olisi joku kenen viereen käpertyä sohvalla Netflixiä katsellessa. Alitajuntani muistuttaa minua.

Ravistan ajatuksen kuitenkin mielestäni ja suuntaan olohuoneeseen katsomaan The 100 uutta tuotantokautta.

~

Kellon näyttäessä kolmea päivällä ja katsottuani The 100:n uudesta kaudesta jo kuusi jaksoa alan hieman kyllästyä. Minun on jopa tylsää.

Sammutan television kädessäni olevalla kaukosäätimellä uuden jakson intron alkaessa. Huokaisen syvään, roikottaen kättäni sohvalta ja suljen silmäni.

Makoiltuani ainakin 10 minuutin ajan sohvalla, päätän lähteä salille. Menisin muuten lenkille, mutta ulkona on niin huono ja sateinen ilma, joten salille meno tuntuu paremmalta vaihtoehdolta. Olen käynyt viimeiset viisi päivää jo peräkkäin salilla, mutta teen mitä vain mieluummin kuin lukittaudun kotiini ajatusteni kanssa.

Käyn huoneessani pakkaamassa salikamat reppuuni, salivaatteet, salikortti, salikengät, jonka jälkeen käyn vielä täyttämässä juomapulloni keittiössä. Laitan pullon sitten reppuuni muiden tavaroideni kanssa ja otan vielä bluetooth kuulokkeeni, avaimet ja puhelimen. Suljen reppuni vetoketjun ja nostan sen olalleni, mennen sitten eteiseen laittamaan tuulitakin päälleni ja Adidaksen lenkkarit jalkaani.

Juuri, kun ajatukset ovat saamassa minusta otteen, suljen ulko-oven ja lähden kävelemään salia kohti. Sateisena lokakuisena keskiviikkona.

~

Kolmen tunnin päästä avaan seuraavan kerran kotioveni. Tällä kertaa tosin olen hikinen ja tuulitakkini läpimärkä. Potkin Adidaksen kenkäni niille tarkoitettuun paikkaan ja riisun tuulitakkini, laittaen sen naulakkoon.

Tiputan reppuni maahan, olohuoneen ja eteisen kulmalle, suunnaten samantien suihkuun. Riisun vaatteet nopeasti päältäni ja suorastaan syöksyn lämpimään suihkuun. Vaikka pidänkin syksystä, en silti pidä sateessa kävelystä ja tuulisesta säästä.

Kuuma vesi alkaa pikkuhiljaa lämmittää kylmää ihoani. Huokaisen syvään ja suljen silmäni. Ympäriltäni kuuluu vain, kuinka vesipisarat tippuvat suihkun lattiaa vasten. Tunnen kuinka pisarat tipahtelevat hiuksiani vasten, liukuen siitä kasvoilleni. Lasten päätäni alas, hiusteni tullen naamani vierelleni, niistä pudoten vettä.

Kiharat hiukset ilmestyvät takaraivoni perukoilta. Avaan silmäni räväyttäen auki, pidän katseeni lattiassa, kuunnellen pisaroiden ääntä, niiden tipahtaessa kylpyhuoneen lattiaa vasten. Nostan pääni ja alan pestä itseäni. Ensin hiukseni, jonka jälkeen vartaloni. Lopuksi kastelen vielä kasvoni vedellä, saaden itseeni hieman virkeyttä.

Suljen suihkun ja astun suihkuverhon toiselle puolelle. Nappaan pyyhkeeni naulakosta, kuivaan itseni ja laitan pyyhkeen vyötärölleni lähtien sitten huoneeseeni.

Olen juuri pääsemässä huoneeseeni, kun ovikelloni soi. Ihmettelen sitä hieman, sillä en odota ketään, ainakaan tietääkseni. Kävelen kuitenkin eteiseen ja avaan oven, pystymättä edes odottamaan mitä sen takana odottaa.

Kohdatessani vihreät silmät, kiljuminen kantautuu korviini ja edessäni oleva ihminen hyppii kuin viimeistä päivää.

"Jordan kosi minua!" Paras ystäväni huutaa.