I just kind of can't let you go || Larry Stylinson

Luku 10

It's Mondaaayyy! Hejsan kaikki ihanat taas kerran! Mulla ei oo tähän alkuun muuta sanottavaa kuin iso kiitos ja hali teille kaikille siitä kuinka hyvin suhtauduitte tohon mun pieneen avautumiseen viime luvun alussa, ja vielä isompi kiitos teidän ihanista viesteistä. En tuu tätä ikinä myöntämään, mutta parissa viestissä tälläkin kylmäsydämisellä bitchillä tuli pari kyyneltä silmäkulmaan. Haha, mutta oikeesti ootte aivan ihania❤️. Haluun sanoo vielä siitä, että mä vastailen teidän kommentteihin sittenku tän "kiiresen" elämäni keskellä ehdin. Noniin mennääs nyt kuitenkin uuden luvun pariin ennen ku tästäki tulee taas kunnon itkuromaani. Toivottavasti tykkäätte ja hyviä lukuhetkiä! :)

Siitä on kulunut pari päivää, kun tapasin Greetan Starbucksissa. On tiistai ilta ja olen yksin iltavuorossa, juuri sulkemaisillani kahvilan. Olen miettinyt paljon Greetan sanoja:"Louis et tiedä kaikkea, puhu Harryn kanssa.", mitä hän sillä oikein tarkoitti? Harry on jatkanut vieläkin rutiiniaan käydä joka päivä kahvilassa, tosin tänään hän ei tullut. Ajatukseni eivät jätä minua rauhaan siitä vaihtoehdosta, että hän olisi lähtenyt. Lähtenyt Doncasterista ja kokonaan pois Englannista, mitä jos en enää ikinä näe häntä? Olen juuri pyyhkimässä viimeisiäkin pöytiä, kunnes ajatukseni keskeyttää kellon ääni ulko-oven päällä.

"Anteeksi olemme jo suljettu." Pahoittelen ja käännän katseeni ovella olevaan asiakkaaseen.

Suuni aukeaa hieman kohdatessani Harryn silmät. Luulin hänen jo lähteneen maasta...

Ovi sulkeutuu hänen takanaan miehen päästäessä siitä irti. Seisomme hiljaa paikoillamme, vain tuijottaen toisiamme jonkin aikaa.

Huokaisen hiljaa. "Sinä et taida luovuttaa?" Kysyn lopulta.

Harry availee hetken suutaan, kunnes puree huultaan ja pudistaa päätään. "Louis haluan vain puhua." Hän sanoo hiljaa ja tulee pari askelta minua lähemmäs.

"Niin olen kuullut." Vastaan ja luon Harrylle pienen hymyn , mikä saa miehen kasvoille hämmentyneen ilmeen.

"Haluatko jotain?" Kysyn kävellessäni tiskille.

Lasken pesuaineen ja rätin tiskin takana olevalle sivupöydälle. "Olin juuri sulkemassa, joten voimme puhua täällä rauhassa." Jatkan, ääneni alkaen hieman säröillä.

"Louis." Harry sanoo ja käännyn häneen päin.

Kiharapää on siirtynyt tiskin toiselle puolelle ovelta, enkä edes huomannut sitä. Olenko minä hermostunut? Nielaisen kuuluvasti ja kohtaan Harryn katseen.

"Kaikki on hyvin, hengitä kulta." Hän rauhoittelee minua.

Miehen käyttämä lempinimi saa sydämeni melkein pysähtymään, mutta samaan aikaan melkein pomppaamaan rinnastani ulos.

"Louis maa kutsuu." Harry heiluttaa kättään naamani edessä ja säpsähdän.

"Hä?" Kysyn ihmeissäni.

Harryn kasvoille muodostuu pieni hymy. "Voisin ottaa Latten." Hän sanoo.

Tuijotan Harryä, luoja tietää kuinka kauan, kunnes säpsähdän taas ja alan nyökkäillä. "Okei." Huokaisen syvään.

Käännyn selkä Harryyn päin, alkaen tekemään meille Lattejuomat, sillä tiedän meidän molempien tarvitsevan niitä tähän keskusteluun. En ole varma olenko vielä valmis, en tiedä mitä sanoa tai ajatella edes siitä, että hän seisoo ihan selkäni takana yli vuoden jälkeen. Voi kuinka saisin tuntea kätesi taas kädessäni tai hengityksesi niskaani vasten, kun herään aamulla. 

Lyön itseäni pääni sisällä ja käsken lopettamaan miettimästä mitään tuollaisia. Alan kuitenkin pikkuhiljaa itsekin tajuta etten voi olla Harrylle vihainen, heti kun käännyin ovelle päin noin 10 minuuttia sitten ja katsoin noihin ihaniin silmiin tajusin sen. En tiedä pystynkö tähän. Muista miten hän sai sinut kärsimään. Alitajuntani muistuttaa minua, kääntyessäni takaisin Harryyn päin tuoreiden Lattejuomien kanssa.