I just kind of can't let you go || Larry Stylinson

Luku 41

Hejsan alla! Se ois taas maanantai, kokonainen uus viikko taas edessä. Onneks kohta on syysloma, I'm soo ready for that. Koeviikko alkaa myös tällä viikolla, joten se joilla se alkaa niin good luck guys you can do it! Ja jos tätä lukee joku, jolla alkaa kirjotukset nii... Good luck to you too... Try to survive. Mutta joo kuten sanoinki nii koeviikko on tuloillaan, mikä tarkottaa sitä, että munki pitäs atm olla lukemassa ruotsia, mutta tottahan toki mä tän luvun teille oikoluin eka. (Mitä vaan ettei kokeisiin tarvii lukea, snälla hjälpa mig!) Mutta joo ei mulla sen enempää oo teille mitään jutusteltavaa. Toivottavasti kaikilla menee hyvin ja teillä tulee olemaan hyvä viikko! Toivottavasti myös tykkäätte tästä luvusta ja se tuo teille hyvää mieltä loppu viikoks, me nähääkin sitten seuraavan luvun parissa! :) <3

Seuraavan lauantain iltapäivällä kökötän keittiön baaripöydän tuolilla, katseeni seuraten Harryä, hänen kantaessaan jo ainakin neljättä olut pakkia jääkaapin vierelle. Poikaystäväni laskettua pakin, hän siirtää katseensa minuun ja väläyttää pienen hymyn.

"Riittäisikö nuo juomat jo?" Kysyn, vilkuillen paria siideri pakkia ja ainakin seitsemää vodkapulloa baaripöydällä.

"Eihän hän vain juuri kysynyt riittävätkö nämä jo?" Mitchin ääni kantautuu korviini hänen tullessaan keittiöön kahden täynnä olevan kauppakassin kanssa. Mieleni tekisi huokaista ärtymyksestä, mutta yritän pitää sen sisälläni.

Harry naurahtaa Mitchin heitolle ja pudistelee hieman päätään huvittuneena. Katsahdan poikaystävääni ja pyöräytän silmiäni. Että minä vihaankin tuota pitkäpartaista paskiaista.

Mitch laskee kassit vierelleni pöydälle, katsahdan niitä. En edes halua tietää mitä kaikkea noissa on. Partaveikko kääntyy sitten minuun päin ja pudistelee päätään. "Voi pikku-Loulou pikkukaupunki Lincolista, tervetuloa todelliseen maailmaan."

"Asun Doncasterissa Mitch." Töksäytän miehelle takaisin, jonka jälkeen hypähdän pois penkiltä.

Kävelen takapihan ovelle ja avaan sen jopa hieman liiankin kovalla voimalla, sillä liukuovi pamahtaa seinää vasten. Kuitenkaan siitä välittämättä astun talon ulkopuolelle, sulkien oven perässäni.

Kävellessäni omimalleni rantatuolille hengitän henkeä syvään ja yritän rauhoittua. Tuo mies saa minut ihan hulluksi. Olen yrittänyt kaikkeni, että pitäisin hänestä, mutta päivä päivältä se käy vain hankalammaksi. En todellakaan ymmärrä mitä Harry näkee hänessä tai miksi he ovat edes kavereita. Miksi juuri hänen piti ruveta Harryn kitaristiksi ja vielä auttaa Harryä levyn kirjoittamisen kanssa. Kaikista maailman ihmisistä miksi juuri hän, miksi juuri tuo saakelin ärsyt-

"Onko kaikki hyvin rakas?" Tuttu ääni kysyy yhtäkkiä takaani.

Käännyn hitaasti ympäri, kohdaten Harryn jopa hieman huolestuneen katseen. Imeskelen hellästi alahuultani ja mietin parin sekunnin ajan mitä sanoisin. Enhän minä kuitenkaan voi kertoa mitä oikeasti Mitchistä ajattelen, varsinkaan kun hän näyttää olevan yksi Harryn parhaista ystävistä.

Huokaisen hiljaa ja päädyn nyökkäämään. "Joo on." Mumisen vastaukseksi, alkaen samantien lyödä itseäni pääni sisällä.

"Oletko aivan varma? Et ihan vaikuttanut siltä keittiössä?" Poikaystäväni toteaa ja ristii kätensä rinnalleen.

"Joo olen olen."

"En vain ymmärrä miksi sitä juomista pitää olla niin paljon, eihän meitä ole kuin joku 15."

"Emmehän halua juomien kuitenkaan loppuvan kesken, aina on parempi olla liikaa kuin liian vähän." Harry sanailee minulle viisauksiaan.

Pyöräytän silmiäni." Silti."