I just kind of can't let you go || Larry Stylinson

Luku 50

Hejsan! Mulla on hieman kiirenen ilta, joten tulin vaan nopeasti julkaseen teille tän viikon luvun. Toivottavasti teillä oli hyvä viikonloppu ja viime viikko! Mulla oli ainakin. Mutta nyt mun kiireen takia mun pitääkin juosta, joten voitte mennä suoraan luvun pariin. Toivottavasti tykkäätte ja nähdään seuraavan parissa seuraavalla viikolla! :) <3

Viime iltana päätin, että lähtisin tänään käymään kotipuolessa Doncasterissa. Olin kuitenkin aamulla vielä niin huonossa kunnossa ja ehkä jopa hieman krapulassa, joten päätin matkata tällä kertaa junalla. En edes muista milloin viimeksi olen matkustanut junalla Doncasteriin, yleensä ajan itse, tai Greeta ajaa, jos hän tulee mukaani moikkaamaan perhettäni.

Kellon näyttäessä melkein kolmea iltapäivällä astelen viimeinkin vanhan kotini ovelle ja pimpotan ovikelloa. Oven toiselta puolelta alkaa kuulua puhumisen ja askeleiden ääniä, eikä menekään kuin pari sekuntia, kun pikkusiskoni Felicite avaakin oven.

"Hei!" Hän tervehtii minua iloisena.

Seuraavalla sekunnilla tytön kädet ovatkin ympärilläni, hänen halatessaan minua tiukasti. Ele tuo hymyn kasvoilleni, olen ikävöinyt tuota tyttöä niin paljon niin kuin muitakin perheenjäseniäni.

"Hei." Sanon ja kierrän käteni siskoni ympärille.

Saamme hetken aikaa halailla toisiamme kaikessa rauhassa, kun rappusten luota alkaa kuulua askeleiden ääntä ja ennen kuin ehdin katseeni edes sinne suuntaan kääntämään alkaakin korvia särkevä kiljuminen ja huutaminen. Kuljin tänään juuri yli kaksi tuntia junalla, jossa oli aivan hiljaista minun onnekseni ja nyt kun saavun kotiin maailmankaikkeus astuukin minua vastaan?

Nuorimmat kaksoset Ernest ja Doris hyppivät jalkojeni juurella ja taputtavat käsiään yhteen innostaan nähdessään isoveljensä pitkästä aikaa. Vaikka kiljuminen ja huutaminen saakin melkein vanhan krapulaisen sieluni ryntäämään ulos kropastani, pidän silti hymyn kasvoillani.

"Hei pikkuiset!" Huudahdan ja laskeudun maahan kyykkyyn levittäen käteni suurta halia varten.

Kaksoset juoksevat luokseni, tehden samalla pieniä hyppyjä juostessaan ja syöksyvät käsieni suojaan tiukkaan halaukseen.

Äitini ilmestyy keittiön kulman takaa hänen näyttäessään mitä onnellisemmalta. Naisen hymy ylettyy melkein hänen korviinsa asti ja hänen silmänsä näyttävät kostuvan hieman. Voi äiti...

Luon huulilleni sanan "Hei äiti." Ja hymyilen hänelle. Äitini heilauttaa minulle kättään tervehdykseksi. Halailen sisaruksiani vielä hetken aikaa ja kysyn muun muassa miten heillä on mennyt, miltä tarha on tuntunut ja sen sellaista.

Doris kertoo minulle innoissaan, kuinka äiti oli ostanut hänelle viime viikolla uuden nuken ja kuinka tarhassa hänen ystävänsä olivat olleet kateellisia siitä ja jopa ärsyttävä-Hannah hänen tarharyhmästään oli ollut kateellinen hänelle.

Ernest taas kertoo kuinka Dan oli eilen työntänyt häntä kottikärryissä miehen yrittäessä siivota pihaa lehdistä. Doriskin liittyy mukaan keskusteluun kertoen, kuinka hän, Felicite ja äiti olivat liittyneet poikien leikkiin ja lopulta kaikki olivat hyppineet lehtikasoissa.

"Todellako? Ja ette pyytäneet minua mukaan?" Esitän loukkaantunutta, mikä saa niin kaksoset kuin Feliciten nauramaan, ja pian minutkin.

Yhtäkkiä minulle tulle outo olo kuin jotain puuttuisi, mietin tätä hetken aikaa, kunnes tajuan vanhempien kaksosten puuttuvan.

Käännän katseen äitiimme. "Missä Daisy ja Phoebe ovat?"

"He olivat kaverinsa Hollyn luona viime yön, tulevat tänään illemmalla kotiin."