I just kind of can't let you go || Larry Stylinson

Luku 9

Toivon että kaikki lukis ton alun, se merkitsis mulle paljon.

Hey guys, it's monday again. Mä oon piilotellu tätä jo kauan ja oon vaa aatellu ettei tää haittaa ja ettei tällä oo väliä, en vaa haluu olla heikko ja et ihmiset aattelee etten oo hyvä. Mutta nyt on tullu aika ja haluun olla teille rehellinen. Mulla on vaikeuksia tän fictin kanssa. Kun mä alotin kirjottaa tätä, mun hyvä ystävä sano mulle että mä olen tässä hyvä, ja että on hienoa et haluun tehä tätä, mutta et mun pitää muistaa tehä tätä hyvän maun rajoissa. Jos alan tekee tätä vähän niiku pakkopullana nii mun pitää pitää ainakin taukoa. Otetaan esimerkkinä mun syysloma. Mun ois pitäny ottaa koko viikko vaa iisisti ja rentoutuu, mutta mä kirjotin melkein joka päivä ja mun loma meni siihen et itkin ja stressasin tätä, koska mulla oli ideat loppu. Don't get me wrong mä rakastan kirjottaa tätä tarinaa, mutta se siinä onkin kun en voi antaa kaikkeani ja parastani, koska mulla ei oo nii paljon aikaa  kirjottaa ja mulla loppu ideat. Mä en vaan ikinä halunnu tuottaa teille pettymystä. Uus luku joka viikko kuulostaa helpolta, mutta ei se sitä ole. Jos mä tekisin tätä työkseni ja vaa tätä nii sitten ehkä, mutta mä käyn lukioo ja käyn salilla kahesti viikossa, plus että haluisin myös ottaa välillä rennosti. Mä en aio pitää taukoa tai lopettaa tän kirjottamista, en todellakaa ei musta ois siihen. Mut halusin olla teille rehellinen ja jos joskus asiat menee siihen ettei tuu uutta lukua nii tässä on teille syy. Kiitos jos luitte tän, mennää nyt kuitenkin uuden luvun pariin. Toivottavasti tykkäätte ja hyviä lukuhetkiä!

Seuraavana aamuna odotan Greetaa Starbucksin edessä. Olimme päättäneet tavata ja puhua, sitä me tarvitsemme tällä hetkellä. Vaikka minun olikin vaikea myöntää se itselleni, ikävöin tuota naista. Parasta ystävääni, enkä tiedä mitä tekisin ilman häntä. Olen miettinyt paljon, miten käyttäydyin naista kohtaan, kun ainoa asia mitä hän oli tehnyt, oli yrittää auttaa minua, mutta minä vain huusin hänelle ja ajoin hänet pois.

"Louis!" Kuulen pian takaani huutoa.

Käännyn ympäri ja silmäni kohtaavat hymyilevän, säteilevän ja todella kauniin parhaan ystäväni. Hymyilen Greetalle ja kävelen hänen luokseen, levittäen käteni. Greeta suunnastaan juoksee luokseni ja syöksyy käsieni suojaan. Kierrän käteni lujasti naisen ympärille, nostan hänet ylös ja pyöritän meitä hetken.

Greeta kiljahtaa, jonka jälkeen nauraa. Alan itsekin nauramaan, lopulta laskien naisen takaisin maan tasalle. Kohtaan parhaan ystäväni katseen, enkä voi olla hymyilemättä.

"Oliko ikävä?" Greeta kysyy hiljaa.

Puren hetken poskeni sisäpintaa, kunnes nyökkään ja hymyilen naiselle hänen naurahtaessaan. "Alkoi hieman olla." Myönnän.

"No hyvä."

"Sillä olisi ollut epäreilua jos sinun ei olisi ollut minua ikävä, mutta minun oli sinua." Hän jatkaa.

Naurahdan ja halaan parasta ystävääni vielä kerran. "Mennäänkö nauttimaan hyvästä kahvista?" Kysyn.

Greeta nyökkää. "Minun on ollut ikävä meidän kahvilareissuja." Hän toteaa meidän kävellessä sisälle.

"Niin minunkin."

"Mene valitsemaan meille jo pöydän, minä voin mennä tilaamaan." Sanon Greetalle ja käännän katseeni naiseen.

"Ei tarvitse kahdesti käskeä." Greeta toteaa ennen kuin lähtee jo vauhdilla etsimään meille paikkoja.

Naurahdan ja pudistelen päätäni naiselle, suunnaten sitten kassalle tilaamaan juomamme.

"Hei, mitä saisi olla?" Kassalla oleva myyjä kysyy hymyillen.

"Hei, ottaisin Iced Vanilla Latten ja Iced Salted Caramel Mochan." Kerron tilaukseni.