I just kind of can't let you go || Larry Stylinson

Luku 42

Hejsan alla! Se ois taas maanantai ja uuden luvun aika. Mulla on tällä hetkellä tosi kiire kouluhommien ja lomajuttujen kanssa, joten mennään suoraan lukuun. Toivottavasti tykkäätte ja hyviä lukuhetkiä! :)<3

Päästessäni keittiöön olen saanut melkein jokaisen silmät jo ainakin käymään nopeasti itsessäni. Onhan se ihan ymmärrettävää, onhan minulla päälläni croptoppi, eivätkä ne ole oikein miehille. Tai ainakaan tietääkseni ne eivät ole muotia miehillä. Yritän kuitenkin olla keskittymättä silmäpareihin, jotka tuijottelevat minua paraikaakin.

Nappaan pöydältä punaisen muovimukin ja täytän sen isossa kulhossa olevalla boolilla. Käydessäni istumaan keittiön pöydän äärelle kuulen, kuinka joku nainen puhuu minusta kaverilleen.

"Croptoppi? Onkohan tuo jokin strippari, jonka Harry hankki bileisiin?"

Alan todella katua asu päätöstäni kuunnellessani naisten puheita siitä olenko strippari, mieshuora vai joku todella outo tyyppi. En ole varma onko mennyt pari minuuttia vai kymmenen minuuttia, kun naiset viimeinkin päättävät lähteä ulos tupakalle ja jättävät minut rauhaan.

Huokaisen syvään ja hieron päätäni sormenpäilläni, samalla sulkien silmäni. Tämä on niin säälittävä yritys, mitä oikein ajattelin? Että minun pitäisi todella pukeutua tällaisiin vaatteisiin, jotta saisin oman poikaystäväni kiinnittämään huomionsa minuun?

Kaadan loput juomat mukista kurkustani alas. Olen juuri nousemassa, aikeissani lähteä yläkertaan pakoon näitä bileitä tai ainakin vaihtamaan vaatteet. Kuitenkin juuri, kun olen nousemassa tuolilta kuulen tutun kuuloisen henkilön saapuvan keittiöön nauraen mitä raikuisammin.

"Mene vain edeltä, täytän mukini ja tulen perässä." Tuttu ääni sanoo ja astelee keittiöön.

Harryn katse singahtaa minuun. Hän pysähtyy niihin sijoilleen, suunsa aueten hieman. Luon miehelle nopean hymyn.

"Hei." Tervehdin.

Harry alkaa availla hieman suutaan, päästäen vain pientä muminaa suustaan. Katson häntä hieman ihmeissäni.

"Kaikki hyvin?"

Harry tuijottaa minua varpaista päälakeen asti sama ilme koko ajan kasvoillaan, mikä kertoo minun onnistuneen säälittävänsä yrityksessäni. Itsevarmuuteni kasvaa hiukan, joten nousen pöydän ääreltä menen Harryn luokse. Miehen silmät seuraten jokaista liikettäni.

"Rakas, oletko kunnossa?" Kysyn ja siirrän käteni miehen rinnalle, esittäen etten tiedä mitä on meneillään.

"Mhhhmm.. Hä?" Mies pudistaa hieman päätään, palaten viimeinkin takaisin tähän maailmaan.

Naurahdan. "Niin että oletko kunnossa? Jäädyit aivan paikoillesi tullessasi huoneeseen." Kerron.

Pieni puna ilmestyy miehen poskille. Pystyn tuntemaan, kuinka sydämen syke käteni alla kiihtyy. "Joo, mm, olen. Kaikki ihan hyvin." Mies sekoilee sanoissaan.

Tämä saa pienen hymyn ilmestymään kasvoilleni. Toimiiko tämä sittenkin? En voi uskoa tätä. Vien toisenkin käteni miehen rinnalle ja tuijotan suoraan vihreisiin silmiin. Yhtäkkiä tajuan miehen pupillien laajentuneen.

"Vau rakas, näytät todella hyvältä." Harry toteaa yhtäkkiä, katsoen sitten minua uudelleen päästä varpaisiin.

"Kiitos rakas, niin sinäkin." Vastaan itsevarmasti ja tuon lantiotani hieman miestä lähemmäs, yrittäen kuitenkin, ettei mies tajuisi yrityksiäni.

"Eikun oikeasti Louis, nuo housut korostavat mahtavasti persettäsi ja tuo toppi, tarkoitan vain että... Vau." Hän huokaisee viimeisen sanan.

Sisälläni alkaa käydä ilotulituksia ja tanssin sisäisesti. Minä oikeasti onnistuin?