Luku 54

931 54 40
                                    

Hei kaikki! Tosiaan haluisin kysyy, et haluutteko mun tekevän tänä vuonna samanlaisen Q&A ystävänpäiväks niin kuin tein viime vuonnakin? Ois tosi kiva jos kertoisitte mielipiteenne ja kysyisitte kysymyksiä, jos teillä semmosia on. Kertokaa mielipiteenne ja nauttikaa luvusta! <3

Kannan viimeisiä olut tynnyreitä keittiöön, sillä välin, kun Harry valmistelee ruokaa täksi illaksi. Raahaan tynnyrit baaripöydän alle ja päästän suustani puuskutuksen äänen, kun nousen takaisin seisomaan. Vien kädet selälleni ja hieron sitä hieman. Olen todella tulossa vanhaksi.

"Olivatko ne viimeiset?" Harry kysyy, kääntymättä kuitenkaan minuun päin, sillä keskittyy alkupalojen tekoon.

Harry sai tiiminsä, enimmäkseen Liamin kanssa, levynsä viimeinkin valmiiksi muutama päivä sitten, joten päätimme tulla viikoksi Los Angelesiin. Nauttia hieman auringosta ja lämmöstä ja vain rentoutua. Totta kai lähdimme kylmää ja pimeää New Yorkin talveakin pakoon. 

Tänään meillä on kuitenkin tiedossa bileet sen vuoksi, koska miehet saivat levyn tehtyä. Olemme valmistelleet Harryn kanssa asuntoa koko aamupäivän. Pelkästään olohuoneen, keittiön ja yläkertaan johtavien rappusten koristeluun meni melkein kaksi tuntia. Mutta saimme onneksi koko huushollin koristeltua alle neljässä tunnissa. Kuitenkin koristeluun meni ihan liikaa aikaa, jonka takia meillä ei ole oikein paljoa enää aikaa ruokien ja muun tekoon. Mikä sitten herättikin Harryn stressitason.

Kun olimme saaneet koristeltua koko asunnon, Harry aloitti samantien kokkaamisen, kun taas minä kiirehdin kauppaan hakemaan alkoholia ja muita viimeisiä asioita, joita illaksi tarvittiin.

"Vielä on yksi tynnyri, mutta muuten kaikki on tässä." Kerron ja levitän käteni näyttäen maassa makaavia kolmea ostospussia ja neljää olut tynnyriä.

"Okei, kiitos rakas." Harry vastaa, vaikka olenkin varma, ettei hän minua edes kuunnellut. Raukka stressaa niin paljon, koska luulee ettei saa kaikkea valmiiksi ajoissa.

"Joo toin." Sanon ja kaivan brocollin ostoskassista. 

Löydettyäni etsimäni tallustan kihlattuni luokse. Harry on ottamassa brocolin kädestäni, kun vien käteni kauemmas. Miehen sitten kääntyessään ihmeissään minuun päin, ja hänen yrittäessään ottaa brocollia minulta, vien käteni vain kauemmas ja kasvoilleni kasvaa pieni virnistys. 

Harry luo minulle katseen, ettei nyt ole tämän aika. "Kiltti Louis anna se minulle nyt." Hän huokaisee ja yrittää vielä kerran ottaa kasvista minulta.

Vien sen kuitenkin vieläkin kauemmas miehestä, virnistyksen muuttuen vain suuremmaksi. Pudistan miehelle päätäni. "En ennen kuin rauhoitut hieman."

"En pysty, Louis meillä on kiire. Vieraat tulevat jo pian."

"Vieraat saapuvat vasta kahden tunnin päästä rakas." Totean.

Harry luo minulle hämmentyneen katseen, jonka jälkeen katsoo kelloa ja tajuaa, että meillä tosiaan on vielä kaksi tuntia aikaa. Hänen kasvonsa rentoutuvat hieman ja kireys katoaa niiltä melkein täysin.

"Niin, älä stressaa rakas, olet tehnyt sitä jo tarpeeksi levysi kanssa." Sanon ja vien käteni miehen hartioille alkaen hieroa niitä.

Kiharapää huokaisee syvään ja sulkee silmänsä, keskittyen hierontaani ja yrittäen rauhoittua.

"Tehdään vaikka loput ruuat loppuun yhdessä ja mennään sitten valmistautumaan?" Ehdotan hetken hiljaisuuden jälkeen.

Harry ei vastaa samantien, joten arvelen hänen miettivän ehdotustani. Lopulta hän kuitenkin aukaisee silmänsä, luo katseen minuun ja nyökkää, hymyillen pienesti. "Se kuulostaa oikein mahtavalta rakas." Hän sanoo hiljaa.

I just kind of can't let you go || Larry StylinsonWhere stories live. Discover now