I just kind of can't let you go || Larry Stylinson

Luku 34

Hejsan kaikki! Se ois taas maanantai, mikä tarkottaa uutta lukua! Oon tällä hetkellä tosi väsyny ja uupunu, enkä vois unelmoida paremmasta ku ruuasta ja 13 Reasons why:n uuesta kaudesta, joiden takia mennäänkin suoraan luvun pariin tällä kertaa! Toivottavasti tykkäätte ja hyviä lukuhetkiä! :)

"Tavoittelemaanne numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä, jättäkää viesti äänimerkin jälkeen..."

"Harry tule kiltti takaisin, olen pahoillani."

"Kerro edes missä olet, olen niin huolissani." Kuiskaan viimeisen lauseen pala kurkussani.

Suljen puhelun ja istun viileälle parisängylle. Lasken käteni kasvojeni eteen, hengitellen syvään, tuntien kyyneleiden pian virtaavan poskilleni.

On kulunut jo monta tuntia Harryn lähdettyä ovet paukkuen. Olen odottanut miehen paluuta ja alan olla jo huolissani. Olen yrittänyt soittaa hänelle monia kymmeniä kertoja ja laittanut vielä sitäkin enemmän viestejä. Olen myös selannut Twitterissä joitain fanien ylläpitämiä update-sivustoja. Valitettavasti kuitenkin sinnekään ei ole tullut mitään uutta, mikä sai minut turhautumaan vain enemmän, olen niin huolissani.

Pyyhin kasvoni käsilläni ja huokaisen syvään tärisevällä äänelläni. Avaan puhelimeni, sen kirkkaan valon häikäisten hieman punertavia silmiäni hämärässä hotellihuoneessa.

"Harry kiltti vastaa, olen huolissani. Olin idiootti." Kirjoitan miehelle viestin ja lähetän sen.

En tiedä mitä tehdä. Poikaystäväni on lähtenyt minulle vieraaseen kaupunkiin, eikä ilmoita missä on, eikä hänen puhelimeensa saa yhteyttä. En haluaisi miettiä tätä puolta hänestä, mutta hän on vielä julkisuuden henkilö, minkä takia pelkään vielä enemmän, että hänelle tapahtuisi jotain kamalaa.

Mieleni täyttyy kuvista, joissa Harry kidnapataan keskellä pimeätä katua. Mielikuvista, joissa häntä satutetaan tai hänet huumataan. Kuinka mies huutaa apua, mutta kukaan ei kuule. Kuinka oma kiharapääni pelkää koko henkensä edestä, enkä minä ole auttamassa, ja se kaikki on minun syytäni...

En pysty pysymään enää paikoillani. En pysy enää kohta järjissäni, jos en saa tietoa miehestä. Olen juuri soittamassa Paulille, Harryn henkivartijalle, kun kuulen jonkun yrittävän avata hotellihuoneen ovea. Lasken käteni, jossa puhelimeni on, kylkeni vierelle ja katson ovea hieman ihmeissäni, jopa pelokkaana. Toivon todella, etteivät jotkut hullut fanit ole löytäneet hotellihuonettamme, tai pahempaa, jotkut varkaat....

Hiivin oven luokse, ottaen matkan varrelta mukaani posliinisen kukkaruukun, hiipien sitten oven taakse. Hetken odoteltuani ovi aukeaa hitaasti ja tumma hahmo astuu sisään huoneeseen. Hän hengittää hieman raskaammin kuin yleensä ja mumisee jotain hiljaa. Pystyn päätellä henkilön olevan mies hänen vartalonsa muodosta. Mies kävelee hitaasti edemmäs, hieman horjuen. Yritän pysyä rauhallisena ja olla itkemättä.

Siirryn oven takaa, hiipien miehen taakse. Olen päässyt ihan hänen taakseen, nostan hieman ruukkua, jotta saisin tainnutettua miehen sillä. Juuri, kun olen iskemässä miestä ruukulla hän avaa suunsa.

"Louis?" Mies mumisee ihmeissään, katsellen eteensä avartuvaa hotellihuonetta.

"Harry?" Kysyn hiljaa, laskien käteni.

Harry säpsähtää hieman ja kääntyessään ympäri, hän meinaa kaatua. Saan kuitenkin otteen miehestä.

"Oletko humalassa?"

Kiharapää kikattaa hiljaa ja miehen kasvoille ilmestyy mitä humalaisin hymy. "En." Hän heilauttaa kättään kuin 14 vuotias pissis.

Huokaisen hiljaa ja halaan miestä tiukasti. "Missä olet ollut? Olen ollut niin huolissani." Niiskaisen.