I just kind of can't let you go || Larry Stylinson

Luku 51

Päivä kahvilassa on ollut aivan tavallinen torstai päivä. Asiakkaita on tullut ja mennyt keskimäärin aikalailla saman verran kuin mitä muunakin päivänä.

Paitsi että jotkut päiväkotilaiset tulivat välipalalle tänne tänään, ja mitä nyt puhuin tarhatädin kanssa he olivat olleet päiväretkellä kahvilan läheisessä puistossa ja olivat päättänet tulla kahvilaan välipalalle. 
Lapset olivat kyllä suloisia ja se tekikin ihan hyvää vaihtelua normaaleihin työpäiviini, eikä raha tee kassakoneellekaan pahitteeksi.

Kuivailen paraikaa pesusta tulleita mukeja pyyhkeellä. Kello on melkein neljä iltapäivällä ja kahvilassa on itseasiassa todella rauhallinen meininki. Eräs vanha rouva Gracy, joka on vakio asiakkaamme juo tuttuun tapaan iltapäivä teetään ja lukee päivän sanomia minua vastapäätä olevassa pyöreässä pöydässä. Hän on todella mukava nainen, hän jopa kerran toi minulle tekemiään keksejä mikä oli todella suloista. Ja ne keksit olivat parhaita mitä olen syönyt sitten sen jälkeen, kun isoäitini kuoli.

Kahvilan perimmäisessä nurkassa olevassa lostissa istuu teini-ikäinen, ehkä noin 16 vuotias, tyttö tekemässä läksyjään. Tai ainakin hänellä on muutama kirja pöydällä avattuna ja hän kirjoittaa jotain toiseen kirjaan ja vihkoon. Hänellä on vaaleat pitkät suorat hiukset ja iso vaaleanpunainen huppari päällään. Tytöllä on myös beatsin turkoosit kuulokkeet päässään. Hän heiluttelee päätään kuulokkeista tulevan musiikin mukana ja taputtaa jalkaansa sen tahtiin.

Yhtäkkiä ovessa oleva kello kilahtaa, mitä säikähdän hieman ja meinaan tiputtaa kädessäni olevan lasin. Taisin olla omissa ajatuksissani.

Tiskin luokse astelee nuori poika. Hänellä on tummat hiukset, jotka on laitettu geelillä pystyyn. Poika on pukeutunut täysin mustiin vaatteisiin ja hänen silmiensä alle on piirretty pienet mustat rajaukset. Pojan naamaa koristaa vielä erilaiset lävistykset. Yksi on hänen nenäsieraimien välissä, toinen kulmassa ja kolmantena hänellä on venytykset molemmissa korvissa.

Venytykset ovat varmaankin ainoa lävistys, minkä tiedän nimeltä ja senkin vain sen takia, että Greetalla on ollut pienet venytykset. Olimme silloin lukiossa ja Greetan sen aikaisella ihastuksella oli paljon lävistyksiä, joten hän halusi venyttää korviaan ja tehdä vaikutuksen poikaan.

En ikinä unohda sitä iltaa, kun Amyn kanssa yritimme tunkea niitä himputin koruja Greetan korviin tytön samalla huutaessa ja melkein itkiessä kivusta. Saimme ne kuitenkin lopulta hänen korviinsa, mutta ei mennyt kahta viikkoakaan, kun Greeta tuli eräänä aamuna kouluun ilman niitä ja kertoi niiden laiton olleen huonoin idea, minkä hän on koko elämänsä aikana tehnyt. Ja vielä tähänkään päivään asti, hän sanoo sen olleen isoin virhe, jonka on elämänsä aikana tehnyt.

"Hei." Poika tulee kassalle, hymy melkein korvissaan asti.

"Hei, mitä saisi olla?" Tervehdin häntä ystävällisesti.

"Ottaisin Cappucinon ja kinkkuvoileivän, kiitos."

"Okei." Mumisen enemmänkin itselleni ja naputtelen tilauksen kassakoneeseen.

"Tulisiko muuta?" Kysyn vielä.

"Ei." Poika pudistelee päätään.

Nyökkään. "Selvä."

"Se tekisi €4.15"

Poika kaivaa taskustaan rahat ja ojentaa ne lopulta minulle. Kiitän ja teen pojalle nopeasti cappucinon ja haen lasivitriinistä kinkkuvoileivän.

"Ole hyvä ja hyvää ruokahalua." Ilmoitan ojentaessani lautasta ja kuumaa kahvikuppia pojalle.

"Kiitos." Hän sanoo, kirkas hymy vieläkin kasvoillaan.