I just kind of can't let you go || Larry Stylinson

Luku 39

Hejsan ihanat, luku tulikin tänään tavallista aikasemmin! Ja hyvää syyskuuta myös jokaselle! Kesä alkaa olla takanapäin ja syksy tekee tulojaan, mikä tarkottaa Halloweenia ja syyslomaa. Ah so ready for it. Kuka muu on innoissaan syksystä, ehkä Halloweenistä ja tulevasta lomasta (johon on 6-7 viikkoa)? Eipä mulla oikein muuta höpöteltävää teille oo tällä kertaa. Kiitos, että luette tätä ja kommentoitte kaikkea ihanaa, piristätte aina mun päiviä <3 Mennään  nyt kuitenkin uuden luvun pariin, toivottavasti tykkäätte ja hyviä lukuhetkiä! :) <3

Harryn näkökulma

Paiskaan auton takakontin kiinni laitettuani sinne viimeisenkin laukun. Nostan katseeni New Yorkin pilviselle taivaalle ja vien käteni hiusteni lävitse.

Viimeinkin pääsee takaisin Losiin, omaan uima-altaaseen drinkkien kanssa. En malta odottaa. Maailman reissustamme on pian vasta kaksi kuukautta, mutta voisin lähteä Louisin kanssa uudelleen vaikka samantien kun levyni on saatu valmiiksi. Tekisi hyvää päästä rentoutumaan oikein kunnolla taas. Työt ja pitkät päivät ovat saaneet minut jo aika poikki, mutta kirjoittelen ja äänitän levyäni silti todella innoissani. Yksi hyvä puoli siinä, että rakastaa työtään on, ettei siihen kyllästy. Ja vaikkakin se on todella raskasta, en siltikään tunne itseäni uupuneeksi. Vaikka voinkin kyllä myöntää olevani todella väsynyt.

Päästessäni itseni edes miettimään väsymystä, pääsee huuliltani jo leveä haukotus. Löntystän auton etupuolelle ja avaan ajajan puoleisen oven, kohdaten oman rakkaani siniset silmät.

"Mikä sinulla noin kauan kesti?" Louis kysyy astuessani sisään autoon.

"Ei mikään, jäin vaan ajatusteni kanssa hetkeksi." Kerron ja käynnistän auton, ajaen sitten parkista pois, ajamaan vaalean sinisen Porschen perään.

"Mitäs oikein ajattelit?"

"Meitä uima-altaalla, juomassa drinkkejä auringon paisteen alla." Kerron ja vilkaisen nopeasti poikaystäväni, väläyttäen hänelle nopean hymyn.

Louis naurahtaa vierelläni, jota seuraa syvä hiljaisuus. Ei kuitenkaan kiusallinen vaan todella rauhallinen. Päästessäni moottoritielle laitan radion päälle, korviini kantautuen yksi lempi lauluistani.

"Looks like we made it
Look how far we've come, my baby
We mighta took the long way
We knew we'd get there someday

They said, "I bet they'll never make it."
But just look at us holding on
We're still together, still going strong" Laulan hiljaa kappaleen mukana, naputtaen samalla sormiani musiikin rytmiin rattia vasten ja heilutellen hieman päätäni mukana.

"You're still the one I run to
The one that I belong to
You're still the one I want for life
(you're still the one)
You're still the one that I love
The only one I dream of
You're still the one I kiss good night" Laulan kovempaa kertosäkeen, kääntäen katseeni Louisiin viimeisen säkeen kohdalla. Louisin kasvoja koristaen leveä hymy. Hän on niin kaunis.

Luon poikaystävälleni oikein leveän hammashymyn ja siirrän käteni hänen kätensä päälle, silitellen sitä hellästi. Louis siirtää kauniit silmänsä käsiimme. Tunnen, kuinka kroppani lävitse kulkee todella lämmin ja hyvä tunne katsellessani Louisia. Pian tätä tunnetta seuraten kylmät väreet. Miten olen voinut olla niin onnekas saadessani tuollaisen miehen vierelleni?

Laulu loppuu ennen kuin edes huomaan, mikä saa minut takaisin tähän maailmaan. Käännän katseeni nopeasti takaisin menosuuntaan, keskittyen taas ajamiseen. Tylsistyneenä ratissa olemiseen lasken vasemman käteni auki olevalle ikkunalle ja nojaan sitä vasten, ikkunasta tuleva tuuli sekoittaen hiuksiani.

Ehdimme olla hiljaa autossa alle kymmenen minuuttia, kun puhelimeni soi. Puhelimeni on yhdistetty autoon, joten radioon ilmestyy soittajan nimi.

Tunnistaessa nimen kuuluvan hyvälle bändi kaverilleni, vasteen siihen samantien. "Hei Mitch, tuliko matkaan ongelmia?" Kysyn naurahtaen.