Aika Ennen Huomista || Blind Channel

6. Sä et kuulu tänne

⚠️TW⚠️
Kiusaaminen, lievä väkivalta

"Millasta siellä oli?" Kysyin innoissani viisi vuotta vanhemmalta siskoltani. Hän oli juuri tullut kotiin ensimmäisen koulupäivän jälkeen. Hän oli aloittanut opiskelut jossain läheisessä huippulukiossa, luonnontiedelinjalla. 

"No, se oli ihan kiva paikka." Hän kertoi hymyillen ja pörrötti hiuksiani kävellessään ohitseni. Juoksin välittömästi tämän perään.

"Kerro nyt vähän enemmän!" Jatkoin ruikuttamista. Ella oli varmasti väsynyt, enkä usko intoni auttaneen asiaa. Hän huokaisi ja laski avaimet keittiön pöydälle.

"Se rakennus oli iso ja tilava, siel oli paljon enemmän ihmisiä kun vanhassa koulussa." Hän alkoi selittää. Nyökyttelin ja kannustin häntä jatkamaan.

"Sä oot kyllä ihan mahdoton." Hän sanoi nauraen. Leikin loukkaantunutta.

Ella oli koko päivän niin iloinen, ja pitkään sen jälkeenkin. Hän oli löytänyt uusia ystäviä, joiden kanssa hänellä oli paljon yhteistä. Kaikki oli hyvin, hän oli onnellinen. Siksi myöhemmät tapahtumat olivat musertaa maailmani miljooniin palasiin.

Hätkähdin hereille kyyneleet silmissäni. Ei taas tällaista. Oli maanantaiaamu, joten tänään pitäisi taas mennä kouluun. Katsoin kelloa, herätykseni olisi pitänyt soida viiden minuutin kuluttua. Siksi päätin perua herätyksen ja nousta ylös. Kuka hullu sulkee silmänsä viideksi minuutiksi tietäen, että pian pitäisi nousta?

Tein aamutoimia normaalisti, vaikka olinkin hieman etuajassa. En saanut unta päästäni. Tapahtumista oli viisi vuotta, enkä silti saanut asiaa mielestäni. Unet olivat hassu juttu. Ne olivat alkaneet vasta tänne muutettuani. Ennen sitä olin saanut nukkua yöni rauhassa. Ne eivät olleet varsinaisesti painajaisia, mutta en minä niistä nauttinutkaan. Yksi kaava niissä toistui. Siskoni. Unien jälkeen kehoni valtasi outo tunne, ikään kuin tyhjyys. Sitä on vaikea selittää. Toisaalta, en edes halunnut ajatella asiaa enempää.

Olin matkalla koululle. Olimme sopineet, että mikäli olisin aamuisin ajoissa, voisin liittyä kuusikon seuraan bändiluokkaan. Sieltä heidät useimmiten löysi, jos he eivät olleet tunnilla. Saavuin oville, tällä kertaa jopa muistin koodin. Minulla oli vielä reilusti aikaa, joten päätin tarttua tilaisuuteen ja mennä alakerrassa sijaitsevaan bändiluokkaan. Käytävällä oli tavallista hiljaisempaa, mikä oli outoa. Katselin ympärilleni niin ajatuksissani, että tuskin edes huomasin edestäpäin lähestyvää nelikkoa. Olin kävelemmässä heidän ohitseen, kunnes Sofia astui tielleni.

"Viittitkös väistää?" Kysyin esittäen kohteliasta, ironinen sävy erottui äänestäni selkeästi.

"Olisit kattonu etees." Tyttö kimitti. Juuri nyt en ollut oikealla tuulella tällaiseen pelleilyyn. Olin edelleen hieman tolaltani unen takia.

"Voitteko häiritä mua joskus toiste? Mulla on parempaakin tekemistä." Sanoin vältellen tilannetta.

"Miten sä edelleen luulet olevas parempi ku muut?" Amanda inisi. Oliko hän sekaisin?

"Mitä sä taas selität?" Kysyin epäuskoisena.

"Kyllä sä tiedät tasan tarkkaan mitä mä tarkotin. Ja mikä ihme saa sut luulemaan, et jotkut kakkosluokkalaiset pojat haluis olla sun kanssa?" Nyt hän taisi puhua viikonlopun tapahtumista.

"Mut sentään kutsuttiin sinne bileisiin." Sanoin hieman väsyneenä keskusteluun, joka ei edennyt suuntaan eikä toiseen.

"Hah! Hyvä vitsi! Sunlaiset huorat haluu vaan sitä yhtä. Siks sä tungit sinne bileisiin." Sara puuskahti. Olin sanaton, lähes täysin tuntematon ihminen kutsui minua juuri huoraksi. Nyt sai riittää. En sanonut mitään. Otin pari askelta taaksepäin, jotta sain tilaa hengittää. Sitten kävelin tyynesti heidän ohitseen ja suuntasin tieni taas poikajoukon luokse. Olin kieltämättä ärsyyntynyt, mutta en antanut heidän päästä ihoni alle. En halunnut antaa bimbolaumalle sitä iloa.