Aika Ennen Huomista || Blind Channel

Kiitokset ja infoa jatkosta

50 lukua, varmaan tuplaten tunteja. Nyt on tääkin kirja saatu päätökseen, hieman jopa haikein fiiliksin. Toivoisin, että jäät vielä lukemaan tämänkin <3

Heti alkuun kiitos hurjasti, että luit! Se merkitsee mulle paljon. Ei se, että kommentoit tai äänestät aktiivisesti. Eikä oikeestaan edes se, tykkäätkö lukemastasi vai et. Ihan vaan se, että käytät aikaa mun höpötysten lukemiseen.

Ja nyt tähän väliin taas vähän infoa jatkosta. Seuraava kirja jonka julkaisen, tulee olemaan jatko-osa mun ensimmäiselle kirjalle, Sisältä Pimeälle. Ja se kantaakin ovelasti nimeä Pimeys Jatkuu. Ai että, oikeen naurattaa tää mun luovuus. Mutta joka tapauksessa, julkaisen huomenna viimeisen kerran tähän kirjaan. Ja se onkin sitten teaseri seuraavaan teokseen. Kuten saatoitte huomata, lopetus jäi hieman avoimeksi. Se jättää mulle hieman pelivaraa tulevaa varten. Tästä joko tulee jatko-osa, tai sitten ei. Ei onnellinen loppu, mutta ei täysin onnetonkaan. Koska sellaista tää elämäkin on. Ei elämä voi olla pelkkää iloa, mut ei myöskään pelkkää surua.

Ja sit takaisin mun tunteilujen pariin! No eih, mut tärkeimmät asiat varmaan tuli jo, saat vapaasti lopettaa kesken, jos mun turhat höpöttelyt ei kiinnosta. Kiitos vielä kerran <3

Ihan hassua ajatella, että nyt tääkin on jo ohi. Tuntuu, kuin oisin vasta ihan äskettäin saanut idean tähän ja lähtenyt suunnittelemaan juonta. Tän kirjan parissa tuli vietettyä reilusti aikaa. Kirjoittaminen oli se hetki päivässä, kun unohdin kaiken muun. Oli vain minä, alustava suunnitelma juonesta ja läppäri. Ja rehellisesti niitä hetkiä tarvittiinkin ihan toden teolla. Oon ollut aika pohjalla nyt viime syksystä asti, eikä asiat oo ainakaan parempaan suuntaan edenneet. Tiedän, että osa tän kirjan lukijoista on ainakin jollain tapaa samassa tilanteessa, joten tsemppiä teille. Me ollaan kaikki edelleen täällä, ja se on tärkeintä. Kyllä tää tästä vielä <3

Viimeisten viiden luvun kirjoittaminen oli jotenkin todella vaikeaa, ja tätäkin tekstiä rustatessa itken mun silmät kuiviks. En oikeestaan edes tiedä miksi. Se voi olla haikee fiilis siitä, et tää tarina loppu, tai se voi olla jotain ihan muuta. Mut tää tarina eroaa mun toisesta tarinasta yhdellä merkittävällä tavalla. Nimittäin todenperäisyydellä. Ja ei, en nyt tarkoita että oon joku poikien mystinen nuoruusajan kaveri. Ei missään nimessä. Vaan tarkoitan lähinnä sitä, että tää kirja perustuu tosi vahvasti omaan elämään ja omiin ajatuksiin. Tietysti molemmat sisältää jotain omia ajatuksia ja tunteita, onhan ne sentään täysin mun päästä temmattuja. Mut tähän kirjaan oon tarkoituksella sisällyttänyt paljon yksityiskohtia, ja jopa joitain pieniä kohtauksia mun omasta elämästä. Ehkä tän kaaoksen keskellä oli tarve luoda henkilö, joka samaistuu ja ymmärtää täysin? Kuka sitä tietää.

Toinen asia, josta halusin vaan täälläkin puhua. Nimittäin se, miten paljon hyvää noi kuusi oikeesti saa aikaan, ihan vaan tekemällä sitä mistä tykkää. Se on ihan käsittämätöntä. Niiden musiikki ja keikat on varmasti auttaneet monia, myös allekirjoittanutta. Mut se ei oo ainoa asia. Vaikka ne ei ehkä oo parhaita roolimalleja (eikä todellakaan tarvitsekaan, ihan huikeeta porukkaa just noin!), niin heiltä saa moni ottaa mallia. Itselläkin on monesti se ajatus että "Jos nää kuus on selvinny, niin selviän mäkin". Jätkilläkin kuitenkin on tosi rankkoja asioita taustalla, ja he kaikki on selvinneet tähän päivään saakka. Ylpeitä voidaan olla heistä <3

Oon ylpeä myös susta, muista se <3