Aika Ennen Huomista || Blind Channel

4. Totuus vai tehtävä?

⚠️TW⚠️
Alaikäisten alkoholinkäyttö

Perjantai oli koittanut. Viikko oli tuntunut harvinaisen pitkältä. Olin nähnyt useasti unta siskostani, joka kerta heräsin itkien. Koulussa puolestaan oli sujunut ihan hyvin, jos oppimisesta puhutaan. Olin alkanut inhoamaan luokallani ollutta nelikkoa entisestään. Meillä ei ollut juurikaan samoja tunteja, mutta musiikintunnit olivat aina luokan yhteisiä. Käytävillä sain inhoksuvia mulkaisuja suuntaani, mutta en antanut sen häiritä. He olivat myös lyöttäytyneet yhteen joidenkin toista vuotta käyvien poikien kanssa. En ollut puhunut heistä kenellekään, eikä kyllä tehnyt mieli puhuakaan.

Olin nähnyt kuusikon muutaman kerran, mutta en ollut juuri puhunut heillekään. Moikkasin heitä silloin tällöin, jos satuimme törmäämään käytävillä. Joonakselle puhuin fysiikan tunneilla. Tänään minun oli kuitenkin tarkoitus tavata heidät. Minua jännitti hieman, mutta elättelin toivoa siitä, että meillä voisi olla ihan kivaa. Olin juuri viimeisellä tunnilla, biologiassa. Vieressäni istunut Aleksi oli yrittänyt aloittaa jonkinlaista keskustelua tunnin aikana, mutta olin hädin tuskin edes huomannut tämän läsnäoloa. Olin jo yläasteella päättänyt, että kirjoittaisin biologian ylioppilaskirjoituksissa. Mikään, ei yhtään mikään, estänyt minua keskittymästä.

Tunti loppui ja opettaja oli luopunut toivostaan. Hän ei edes yrittänyt taistella ulos ryntäävien oppilaiden huomiosta, vaan päätyi merkitsemään läksyt Wilmaan. Aleksi jäi juttelemaan kanssani luokan ulkopuolelle, kun olimme sinne päässeet.

"Saitko sä sen osotteen? Mä ajatuksissani unohdin kertoo sen sulle kun kysyin sun numeroo." Hän kysyi pienen naurun saattelemana.

"Joo, Joonas anto sen." Kerroin pieni hymy huulillani.

"No mut me sit varmaan nähään illalla, eiks niin?" Hän varmisti.

"Illalla nähään." Vastasin nyökäten. Hyvästelimme toisemme ja lähdimme omiin suuntiimme. Lähdin suoraan kotiin, sillä pitihän minun valmistautua. Joonashan oli sanonut, että ne olisivat jotain bileiden tapaista. Suoraan sanottuna en ollut yhtään bileiden ystävä, ja ihan syystäkin. Mutta kaipa sitäkin voisi yrittää. Pengoin vaatekaapista jotain siistiä, mutta ei kuitenkaan liian juhlavaa. Mekot voitaisiin unohtaa samantien. Vihasin niitä, joten käytin niitä vain, kun oli aivan pakko. Esimerkiksi konservatiivinen isäni ei olisi antanut ainoan tyttärensä tulla sukujuhliin farkuissa ja hupparissa.

Kello läheni puolta seitsemää, joten päätin alkaa lähtemään. Katsoin osoitteen sijainnin Google maps -sovelluksesta. En ollut käynyt alueella aiemmin, joten halusin lähteä hyvissä ajoin, vaikka matka ei ollut kovin pitkä. Ulkona oli onneksi vielä lämmin, elimmehän vielä elokuuta. Pakkasin tavarani pieneen käsilaukkuun ja lähdin matkaan. Kadut tulvivat nuorista, olihan nyt perjantai-ilta. En ikinä ollut tuntenut minkäänlaista vetoa tuollaista elämäntapaa kohtaan. En yksinkertaisesti nähnyt yhtäkään syytä, miksi minun pitäisi juoda tai polttaa tupakkaa. Siksi mietin vielä ennen lähtöä, olisiko tämä oikeasti hyvä idea. Yhden asian olin päättänyt. Ihan sama, mitä muut tekevät, itse en aikonut juoda. Olinhan minä tietysti joskus maistanut alkoholia, mutta vain pienissä määrin, enkä edes pitänyt siitä.

Saavuin pojan asunnon ovelle. Sydämeni tuntui lyövän tuhatta ja sataa, kun katselin ovikelloa. Mietin vielä kerran, mitä olin tekemässä. Sitten löysin rohkeuden painaa kelloa. Ei mennyt kauaa, kun yksi pojista, muistaakseni Olli, avasi oven. Hän kutsui minut sisään ja sulki oven perässään. Paikalla ei ollut vielä ketään muuta, kuin minä ja kuusi minua vuoden vanhempaa poikaa. Otin kenkiä pois eteisessä, kun Joonas tuli tervehtimään.

"Moi, kiva et tulit." Pörröpää sanoi.

"Kiitos kutsusta." Vastasin ja seurasin poikaa olohuoneeseen, jossa muut odottivat. Tervehdin heitä, vastaukseksi sain muutaman moin ja suomalaiseen tapaan nyökkäyksen. Istuin sohvalle, melko kauas muista. Tunnelma oli aika jännittynyt, tai sitten ylitulkitsin tilannetta jälleen. Pian Joonas nousi ylös ja suuntasi keittiöön.