Aika Ennen Huomista || Blind Channel

19. Itsepähän kerjäsit

⚠️TW⚠️
Syömisongelmia (?)

Alakerrasta kuului meteliä, joten siirryimme sinne. Alas päästyämme selvisi, että Ollin vanhemmat olivat palanneet kotiin. Keittiössä hääräsi mukavan näköinen nainen, olohuoneessa seisoskeli mies, joka näytti yllättävän paljon pojaltaan. Pian hänen äitinsä huomasi meidät.

"Moi! Mites- Hei hetkinen. Kukas tää kaunotar on?" Hän kysyi uteliaasti ja kääntyi katsomaan minua.

"Eliana, kiva tavata." Tervehdin naista hymy huulillani.

"Vai että Eliana. Kiva tavata. Mistäs te oikeen tunnette toisenne?" Hän alkoi heti utelemaan.

"Koulusta. Tää on se ykkösluokkalainen kenen kans ollaan vietetty aikaa." Olli selitti. Hetkinen. Se ykkösluokkalainen. Oliko minusta sitten puhuttu aiemmin?

"Olli hei, viittitkö viedä tän basson pois? Niin hieno kun se onkin, ni se ei sovi meidän sisustukseen." Kuului pojan isän huvittunut ääni olohuoneesta. Olli haki olohuoneeseen jääneen basson ja palasi sitten luokseni keittiöön.

"Tuu. Pitää näyttää viel yks juttu." Hän sanoi ja viittoi minua mukaansa. Seurasin poikaa uteliaana, päädyimme jonkinlaisen autotallin ovelle. Hän avasi oven, sen takaa löytynyt näky yllätti minut. Paikka näytti äänieristetyltä, soittimia oli paljon.

"Tääl me ollaan yleensä treenattu vapaa-ajalla, kun koulu on kiinni. Laitettiin äänieristykset isän kanssa viime kesänä." Hän selitti. Tämän isä vaikutti mukavalta, kun hän oli kerran uhrannut autotallinsa pojan harrastukselle. Se oli jotain sellaista, mitä oma isäni ei ikinä tekisi.

"On tää kyl hieno." Sanoin viimein. Olli vei basson paikalleen, sitten palasimme sisälle. Kello alkoi olla jo jonkin verran, joten päätimme mennä iltapalalle. Valitettavasti Amandan ja Sofian tämänpäiväiset sanat olivat edelleen pääni sisällä.

"Ei varmaan kannattais syödä noin paljoo."

"Ei ihme et susta on tullu tollanen lehmä."

Siispä ruokahaluni ei ollut huipussaan. Istuimme pöydässä, itse lähinnä vain istuskelin ja toljotin kädessäni ollutta leipää. Ei tosiaan tehnyt mieli syödä, mutta en myöskään halunnut huolestuttaa poikaa. Siispä söin väkisin. Pian Olli kuitenkin nousi pöydästä.

"Syö vaan kaikes rauhas, mä meen laittaa sul sen patjan. Eihän sua haittaa jäädä hetkeks yksin?" Hän varmisti.

"Ei haittaa, mee vaan. Ehkä mä just ja just hetken pärjään ilman herra Matelaa." Sanoin pilkaten häntä. Hän pudisti päätään huvittuneena ja lähti yläkertaan. Nyt oli tilaisuuteni. Nousin pöydästä ja viskasin loput iltapalastani roskiin. Varmuuden vuoksi viskasin päälle vielä paperia, peittääkseni hävikin.

Kipitin pikaisesti yläkertaan ja Ollin huoneeseen, mutta poika ei ollut siellä. Patja oli tuotu lattialle, mutta nuorta miehenalkua ei näkynyt missään. Hetken kuluttua tuttu hahmo kuitenkin asteli huoneeseen, mukanaan peitto ja lakanoita. Hän alkoi laittaa nukkumapaikkaani valmiiksi, itse katsoin hämmentyneenä vieressä. Kyllähän minä nyt sentään lakanat osasin laittaa, ei minua olisi tarvinnut palvella näin. Tunsin itseni hyödyttömäksi, seuratessani basistin hääräämistä.

"Valmista, arvon neiti. Toivottavasti kelpaa." Hän sanoi kiusoitellen.

"Hehheh, oisin mä sen nyt itekin voinu tehä. En mä kuitenkaan ihan niin avuton oo." Sanoin naurahtaen.

"Oot sä kyl kans vaativa. Tai oikeestaan vaatimaton. Eka et anna mun nukkuu lattialla, sit et ees anna mun kohdella sua niinku vierasta pitäis. Kumma juttu." Hän pohti muka vakavissaan. Istuin tämän sängylle ja viskasin häntä tyynyllä.

"Hei! Mistäs hyvästä toi nyt oli?" Hän kysyi esittäen vihaista. Hänestä kuitenkin näki, että hän pidätteli naurua.

"Siitä et leikit jotain hovimestarii." Sanoin hartioitani kohauttaen. Tartuin myös toiseen sängyllä olleeseen tyynyyn, ja paiskasin sen jälleen kovaonnista basistia päin. Ryömin toiselle puolelle sänkyä, voitokas virne kasvoillani.

"Itsepähän kerjäsit." Hän sanoi heittäen minua tyynyllä. Poika loikkasi sängylle ja hyökkäsi kimppuuni kutittaen minua. Potkin ja rimpuilin, samalla yrittäen saada etäisyyttä häneen. Painimatsi kesti jonkin aikaa, voittaja voidaankin arvata. Lopputuloksena makasin selälläni sängyllä, Olli istui päälläni ja piti käsiäni pääni yläpuolella. Sen siitä saa, kun haastaa itseään isomman ja vahvemman. Ilmeisesti.

"Joko riitti?" Hän kysyi yläpuoleltani.

"Jos sovitaan etten hävinny." Sanoin edelleen itseäni keräillen. Basisti naurahti ja nousi päältäni. Vapaus!

"Pitäs varmaan pikkuhiljaa mennä nukkuu." Hän tuumi. Lähdimme yhteistuumin pesemään hampaita yläkerran kylppäriin. Sieltä takaisin päästyämme etsin yövaatteitani. Kauhukseni huomasin, että olin ajatuksissani pakannut mukaan vain T-paidan. Sitä en voinut käyttää, sillä tuoreet haavat kädessäni olisivat saattaneet herättää huomiota. Jouduin siis nukkumaan hupparissa. Olli oli ottamassa paitaansa pois, mutta kääntyi sitten puoleeni.

"Haittaaks sua jos-"

"Ei. Sun kämppähän tää on. Nuku miten haluut." Vakuutin hänelle. Rakastin, miten hän ei missään nimessä halunnut tehdä oloani epämukavaksi. Siispä poika viskasi paidan päältään, näky oli... Upea? Hän taisi huomata katseeni, sillä hänen kasvoilleen hiipi jälleen virne. Käänsin äkkiä katseeni pois, sanomatta mitään. Tunsin poskieni punoittavan. Hautauduin äkkiä peiton alle ja käänsin selkäni peittääkseni sen.

"Öitä." Ilmoitin hätäisesti.

"Öitä." Hän vastasi naurahtaen ja sammutti valot.

Makasin selälläni ja tuijotin kattoa. Kello oli jo ties mitä, mutta en pystynyt nukkua. En tiennyt, mikä minuun oli mennyt. Katsoin kelloa puhelimen näytöltä, 2.15. Miten olin edelleen hereillä? Olin kyllä väsynyt, mutta siltikään en vain yksinkertaisesti kyennyt nukahtamaan. Pyörin ja vaihtelin asentoa kymmenen sekunnin välein. Välillä katsoin kelloa uudestaan, todeten sen olevan jo aivan liikaa.

"Mitä sä riehut?" Kuului sängyssä makaavan pojan uninen ääni. Hitto, nytkö olin herättänyt hänetkin?

"En saa unta. Sori." Totesin ja nousin huojuen istumaan. Olin niin väsynyt, että maailma tuntui pyörivän.

"Tuu tänne." Hän sanoi ja raotti peittoaan. Oliko hän tosissaan, vai oliko se jokin julma pila?

"Tuu vaan." Hän toisti. Lopulta rohkaistuin nousemaan ylös ja siirtymään Ollin viereen. Hänen silmänsä olivat hädin tuskin edes auki. Hän laski peiton yllemme ja kietoi kätensä ympärilleni.

"Hyvää yötä."

A/n:
Hups hups...

Mut hei ystävät hyvät. Saattaa olla, et joudun kohta ottaa vähän aikaa näiden kirjoittamiseen. Mulla on siis ollut tapana, että kirjoitan tarinaa siten, että oon aina kaksi viikkoa edellä. Eli toisin sanoen niin, että mulla on aina varastossa vähintään kahden viikon luvut. Nyt oon vaan lähiaikoina ollut yksinkertaisesti niin väsynyt ja poikki, etten oikeesti oo saanu aikaseks kirjottaa. Se puolestaan tarkottaa sitä, että valmiit luvut alkaa pikkuhiljaa käydä vähiin. Vaikka kirjottaminen toimiikin mun pakokeinona, niin nyt on oikeesti ollu vähän vaikea kirjoittaa. Katotaan miten käy, toistaiseksi nyt ainakin julkaisen normaaliin tahtiin. Katsotaan, jos saisin taas rytmistä kiinni!

Ei mulla muuta, pitäkää kiva viikonloppu <3