Peruskallio

26. Taivas taipuu ylläni

Kasper

Ruusunharjun keltainen poliisilaitos kylpi keskipäivän paahtavassa auringossa, kun ajoimme sen pihaan. Muutamalle ulkorapulle oli aseteltu kukkaistutuksia aivan kuin se saisi paikan näyttämään kutsuvammalta, ja talon kerrottiin olevan poliisin hallussa vain pienellä miekkatunnuksella oven pielessä.

Aaron oli jäänyt odottamaan autoon, mutta Mette seurasi perässäni kostealta haisevan tuulikaapin läpi aulaan. Nainen linkutti vielä, mutta pystyi kävelemään jo ilman kainalosauvoja.

Tiskin takana istuva kaljupäinen mies nosti katseensa meihin vain hetkeksi ja huomasin sen huoahtavan syvään. "Mitä asiaa?"

"Onpas täällä ystävällistä palvelua", Mette tuhahti ja pyöräytti vahvasti meikattuja silmiään. Se oli pukeutunut tummanpunaisiin lappuhaalareihin, jotka saivat sen näyttämään ihan remonttimieheltä.

"Mun isä, Hans Kivikoski, pyysi mut tänne katsomaan riistakameran nauhaa", sanahdin ja nojasin käsiäni aulan tummaan tiskiin. "Mä oletan, että sä tiedät sen olevan täällä."

"Hans Kivikoski", mies makusteli nimeä huulillaan kuin olisi vasta nyt päättänyt, pitikö isästäni vai ei. "Käytävän päähän, viimeinen huone."

Mette pyöräytti jälleen silmiään ja nappasi nyrkkiinsä tiskillä olevia, sinisiin papereihin käärittyjä karkkeja. Se työnsi karkit lappuhaalareidensa taskuun, eikä sanonut edes kiitos kävellessään kohti käytävän päässä avoinna olevaa ovea. "Helvetti mikä mulkku."

"Toi on ollut täällä töissä viimeset sata vuotta", sanahdin ja katselin sisään auki jätetyistä ovista. Jokaisessa huoneessa oli vain suuri, kiiltäväpintainen pöytä ja hylly täynnä eri värisiä kansioita. "Mitä voit odottaa."

"Kai silti vois olla ystävällinen", Mette sanoi ja avasi yhden karkin kääreistään. Sen silmät painuivat tiukasti kiinni ja nenänpieli kurtistui, kun se oli hetken vain imeskellyt karkkia. "Nää on kirpeitä."

Nauroin. "Anna mulle yksi."

Mette työnsi kätensä syvälle lappuhaalarinsa taskuun ja nosti kämmenelleni kaksi karkkia. "Saat nää kaikki, mutta en anna niitä sulle vielä. Mun pitää ensin miettiä, tykkäänkö mä näistä vai—"

"Tulithan sinä", isä sanahti ja nojautui vasten viimeisen huoneen ovenpieltä. Sen vaaleanpunainen kauluspaita sai sen kasvot näyttämään punaisemmilta kuin ne olivatkaan, ja se oli muutenkin jotenkin oudon näköinen. Ihan kuin se olisi kerrankin nukkunut yönsä hyvin.

"Moi, Hans", Mette sanoi ja hymyili. "Haluutko karkin?"

"En", isä sanoi ja katsahti Metteen vain puolittain. En ollut koskaan saanut selville mitä mieltä se ystävistäni oikeasti oli. "Mette saa jäädä käytävään odottamaan."

Nainen pyöräytti silmiään ja tuhahti niin, että sen kasvoille valahtaneet etuhiukset lennähtivät. Se istui melkein mielenosoituksellisesti käytävän ällöttävän keltaiselle muovipenkille, ja vedin oven perässäni kiinni.

Sama vanha eläköitynyt kyttä istui pöydän ääressä ja heilautti minulle kättään, kun astuin peremmälle huoneeseen. Täällä oli sentään yhdessä nurkassa vihreyttään hohtava tekokasvi, joka sai huoneen näyttämään edes vähän viihtyisämmältä.

Poliisiunivormuun pukeutunut nainen oli kumartuneena pöydän ylle ja naputteli tietokonettaan luomatta minuun katsettakaan. Se kuitenkin käänsi ruutua paremmin minuun päin, kun istuin alas.

Isä oli asentanut riistakamerat vain kahteen kohtaan mökin ulkoseinässä, ja kuva oli pimeä sekä rakeinen. Pikselit tanssahtelivat näytöllä kuin osaamatta päättää mihin asettua.