Peruskallio

17. Paineaalto

Mette

Olin juuri päässyt töistä, vaihtanut kaupan likaisen harmaat vaatteet omiini, kun viesti oli tullut. Nyt katselin sitä puhelimeni ruudulla kuin se voisi yhtäkkiä kasvattaa siivet ja lennähtää tiehensä.

Kassu Einari
voitko käyä möksällä vastaa nopee

Puristin Aaronin Hondan avaimia nyrkissäni. Jotenkin teki mieli pyöräyttää silmämunat ulos kuopistaan ja toivoa, että ne vierisivät lähimpään viemäriin. Hermostus kupli ihoni alla ja sai oloni ylivirittyneeksi.

Ensin Aaron oli luvannut minulle, ettei se lähtisi hakemaan Ainoa Tampereelta, vaikka mikä olisi, ja sitten tehnyt juuri päinvastoin kertomatta minulle lainkaan. Olimme luvanneet toisillemme, että emme lähtisi mukaan enää mihinkään, mihin liittyi Aino, huumeet tai mikään, minkä takia Aaron saattoi menettää työnsä.

Olimme olleet naiselle uskollisia jo liian kauan, ja nyt oli aika päästää irti. Etenkin Kasperin.

Nyt Aaron oli kuitenkin raahannut sen mukanaan päin vaaroja aivan kuin se olisi unohtanut jokaisen sille lausumani sanan, mutta toisaalta en osannut edes ihmetellä sitä. Ne tuntuivat kadottavan jokaisen toimivan aivosolun ollessaan kahdestaan.

Minä
riippuu mitä mun pitää tehdä siellä?

Kassu Einari
mee liiteriin
laske lääkepussit (jätin kolme)
kiitti metukka oot paras!!!!

Hondan takavalot välähtivät, kun napsautin lukot auki. Olin ajatellut meneväni suoraan kotiin, mutta tuskin pikku lenkki Kasperin vanhempien mökin kautta haittasi. Jos aurinko joskus läpäisisi paksun, raskaan pilviverhon, voisin käydä uimassa.

Kieputin ruskeat hiukseni nutturalle samalla, kun puhelimeen kilahti uusi viesti. Se sai minut hymyilemään, vaikka halusinkin olla pojille vihainen.

Kassu Einari
aaronilta terkkuja!!!!!

x

Pienen, maalaisromanttisen mökin terassille oli aseteltu sinne tänne ruukkuja, joissa kasvoi orvokkeja. Niiden hennot kukinnot olivat kääntyneet sinne, mistä keskipäivän aurinko yleensä paistoi, mutta nyt oli miltei epätavallisen hämärää.

Kävelin juurakkoista polkua kohti metsän rajalla seisovaa liiteriä ja kirosin kenkävalintaani. Ohutpohjaiset sandaalit lipsuivat maasta törröttävien kivien lomassa ja sihisin ääneen.

Valkean pellavahameen helmat tarttuivat mustikanvarpuihin ja kutittivat nilkkojani. Jossain raakkui varis kuin ilkkuen minulle, ja kun viimein pääsin liiterin ovelle, huokaisin helpotuksesta.

"Vitun Kasper", mutisin ja asetin jalkani sahanpuruun peittyneiden lattialankkujen päälle. Lääkkeiden piilottaminen liiteriin oli vuosi sitten tuntunut parhaalta idealta, sillä niiden vieminen apteekkiin hävitettäväksi olisi herättänyt liikaa kysymyksiä. Niin suuren lääkemäärän laskeminen markkinoille näin pienessä kylässä olisi herättänyt niitä myös, emmekä me olleet halunneet jatkaa sitä, mikä Ainolta oli jäänyt kesken.

Silloin parhaalta ajatukselta oli tuntunut sytyttää puhdasta käteistä tuleen ja piilottaa lääkepusseja kosteiden seinähirsien väliin toivoen, ettei kukaan kiinnittäisi niihin huomiota.

Sen jälkeen mieleen oli kyllä juolahtanut parempiakin ideoita. Ruusunharjusta muuttaminen niillä rahoilla (Kasper oli laskenut, että olisimme päässeet Meksikoon) ja lääkkeiden piilottaminen ihan vaikka vain sängyn alle tuntui järkevämmältä kuin mikään, mitä olimme vuosi sitten tehneet.