Mä lupaan yrittää - Oleksi

6. Tukiopetusta

"Missä sä olit?" Joonas kuiskaa ärtyneenä, kun istun hänen viereensä kymmenen minuuttia myöhässä. Tiedän, että Joonas ei tykkää olla yksin koulussa. Hän saattaa vaikuttaa itsevarmalta, mutta tuon itsevarman kuoren alla on herkkä, ja haavoittuva persoona.

"Sori, unohin illalla laittaa herätyskellon päälle" sanon anteeksipyytävästi. Joonas hymyilee ja kohauttaa harteitaan. Joonas antoi anteeksi. Näin tää menee meillä. Ja mä rakastan sitä. SItä kuinka vaivatonta ja sujuvaa tää on. Joonas on todellakin mun veli kaikilla muilla tavoilla kuin biologisesti. Tunti menee välillä nopeasti välillä hitaasti. Jossain vaiheessa me juttelemme vain Joonaksen kanssa, jossain vaiheessa me oikeasti yritämme opiskella. Voitte vetää omat johtopäätöksenne, kumpaa teemme enemmän.

Kun tunti on vihdoin ohi lähdemme luokasta. Tänään minulla on parempi päivä. En sano hyvä päivä, koska niitä on niin harvassa, että en edes muista, millaiset ne ovat. Joka tapauksessa tänään on parempi päivä. Niitäkin välillä on. Istumme sohville, ja otamme puhelimet esille.

"Kato nyt tätä, mä en ehkä kestä!" Joonas sanoo, ja näyttää Nikon Instagram kuvaa. Se on aika perus selfie, joka on otettu ulkosalla, syksyn värjääminen puiden siimeksessä.

"Kato mitä?" kuulen Aleksin äänen Joonaksen toiselta puolelta.

"Se on Joonaksen ihastus, yks Niko. Se on nyt tällä hetkellä sen suurimman obsession kohde" sanon hymyillen ja pyöräytän silmiä. Aleksi hymyilee minulle söpöä hymyään.

"Olli saakeli, etkö vois puhua yhtään kovempaa. Täällä saattaa olla joku joka tuntee Nikon, ja se sitten kertoo Nikolle, ja mä kuolen, kuihdun ja mut haudataan maan alle johonkin umpi rumaan arkkuun." Joonas sanoo dramaattisesti. Naurahdan pienesti.

"Mä lupaan yrittää etsiä jonkun mahdollisimman kauniin arkun sulle," lupaan Joonakselle, joka katsoo haltioituneena Nikon kuvaa.

"Sulla on ihan paska maku arkkujen suhteen" Joonas mutisee.

"Mistä sä tiedät? Oonko käyny sun kanssa arkkuostoksilla tai jotain?" kysyn aavistuksen huvittuneena.

"Sulla on paska maku kaiken suhteen" Joonas sanoo pyöritellen silmiään.

"Mulla on hyvä maku mun ihastusten suhteen" sanon ylpeänä.

"Vitun taliaivo, sulla ei oo ollut ihastusta koko sinä aikana, kun me ollaan tunnettu, ja me ollaan tunnettu ykkösestä lähtien" Joonas sanoo.

"Just niin, mä en ihastu ihmisiin, koska ihmiset on paskaa" sanon, kuin se olisi itsestäänselvyys.

"Sun mielestä kaikki on paskaa" Joonas mutisee.

"Totta" vastaan.

—

Istun biologian tunnilla, ja katselin kelloa. Voisiko se liikkua enää yhtään hitaammin. Biologian opettajan pitkä monologi saa parhaimmatkin oppilaat tylsistymään. Ja mikä parasta, tuo tiukkapipo on meidän luokanvalvoja. Kello soi, ja minä pakkailen nopeasti kamoja kassiin, jotta voisin lähteä ja äkkiä.

"Olli jääppä tähän luokkaan, minulla olisi vähän asiaa" opettaja Keijo sanoo yllättäen. Joonas katsoo minua kummeksuen. Kohautan olkapäitä. En tiedä itsekkään, mitä on tekeillä. Jään kuitenkin seisomaan luokkahuoneeseen, kun luokkalaiseni kävelevät ohitseni naureskellen. En jaksa välittää. Siinäpähän naureskelevat.

"Olli, sinun arvosanasi ovat... miten sen kauniisti sanoisi, ne ovat vähän laskeneet," Keijo sanoo vakava ilme kasvoillaan. Ahaa, tällaista. No mitäs vittua, Joonas on vähintään yhtä surkea. Miksi häntä ei oteta?

"Mm-m" mutisen ja nypin hupparistani irtoavaa lankaa. Keijo rykäisee, ja minä katsahdan häneen.

"Niin, että minä ajattelin, että sinä voisit saada tukiopetusta Aleksilta," opettaja sanoo. Siis, mitäh? Aleksilta? Miksi? Vittu.

"Mutta... Aleksihan on minua vuoden nuorempi!" sanon aika tuohtuneena. Joo arvosanani ovat pikkuisen (okei aika paljon) laskeneet, mutta eivät ne niin surkeat sentään olen.

"Niin Aleksihan on hieman nuori, mutta fiksu kuin mikä. Lisäksi muut tuota, kröh, muut eivät oikein suostuneet opettamaan sinua" Keijo sanoo nolona. Huuliltani pääsee katkera naurahdus, jossa ei ole mitään huvittuneisuutta. Ai noinko pelottava minä olen?

"Aivan vitun sama minulle" töksäytän. Keijo katsoo minua tiukasti, mutta ei huomauta kiroilusta niin kuin yleensä. Keijo kröhäisee.

"Eli siis homma menee sillä tavalla, että jompikumpi tulee toisen luokse, ja te hartjoittelette yhdessä kokeisiin, tai teette läksyjä" Keijo sanoo reippaammin.

"Vapaa-ajalla?" varmistan tuohtuneena. Joudun olemaan tarpeeksi kauan koulussa opiskelemassa, mutta että minun pitäisi opiskella vielä vapaa-ajallakin. Ei vittu...

"Vapaa-ajalla. Kysymyksiä?" Keijo kysyy. Pudistan päätäni, ja lähden nopeasti luokasta. Ovaan oven, pamautan sen kiinni, ja porhallan Porkon perään. Hänen on kuultava uutiset. Heti. Menen hänen luokseen. Hän katsoo minua kysyvän.

"Mulle pitää antaa tukiopetusta. Vapaa-ajalla!" sanon ärtyneenä. Joonaksen kasvot muuttuvat oudoksuvikisi.

"Mutta mä olen vähintään yhtä paska kuin sinä. Miksi sä joudut opiskelemaan vapaa-ajalla, mutta mä en?" Joonas kysyy. Kohautan harteitani, ja mulkoilen seinää. Vittu.

"Kuka sua opettaa?" Joonas kysyy. Osoitan Aleksia, joka puhuu Maijalle hymyillen.

"Aleksi?" Joonas kysyy. Minua alkaa jo vituttamaan. Okei, minua alkoi jo vituttamaan aikoja sitten

"No ei vaan vittu toi Mr.Maissi, joka on Aleksin vieressä! Tottakai Aleksi," sanon vihaisena. Ei ole tarkoitus olla näin vihainen, mutta minua vituttaa koko tukiopetus.

"Joo, mutta eikö se oo sua vielä vuoden nuorempI?" Joonas kysyy, välittämättä vihaisesta olemuksesta.

"No sitähän minäkin, mutta Aleksi on kuulemma fiksu ikäisekseen, ja kukaan muu ei halunnut opettaa mua" sanon.

"Ouch, I am sorry bro," Joonas sanoo, ja taputtaa minua olalle. Huokasien, ja otan puhelimen esille. Ei se raivoaminen auta.

"Jos pitää etsiä jotain positiivista, Aleksi on oikeesti tosi kiva" Joonas sanoo viituilevasti. Koska silloin kun kaikki vituttaa niin ei vaan halua ajatella positiivisia puolia. Silloin vaan haluaa rypeä itsesäälissä ja mulkoilla kaikkia ilman mitään järkevää syytä.

"Nonii haistapa kuule perse" sanon laiskasti.

"Ei tee mieli mennä haistelee ihmisten hanureita atm. Ehkä huomenna... jos jaksaa", Joonas sanoo välinpitämättömästi, mutta huomaan, että hänen suunsa nykii. Naurahdan pienesti.

"Aha okei sit", sanon, ja me molemmat alamme näpräämään keskittyneesti puheliamme. Olemme energisiä, tiedän.

—

Istun viimeisellä tunnilla, ja vahtaan kelloa. Tunti on matikan tunti, enkä jaksaisi ollenkaan. En siis yhtään. Kello soi, ja laitan matikan kirjan, ja vihkon turvallisesti reppuuni. Otan puhelimen esille vanhasta tottumuksesta, vaikka en sitä ehkä välttämättä tarvitse.

"Hei, ööm tota Olli?" kuulen Aleksin ujon äänen. Laitan puhelimen takataskuun, ja käännyin katsomaan tuota vuoden nuorempaa blondia.

"Mä vaan mietin, että milloin me alotetaan se tukiopetus hässäkkä?" hän kysyy nolona, ja raapii niskaansa.

"Aivan sama... Käviskö sulle tämä päivä? Mulla ei oo ainakaan mitään tänään." sanon välinpitämättömästi ja kohautan olkapäitä.

"Okei käy mulle. Meille vai teille?" Aleksi kysyy, ja nykii hihojen reunoja.

"Teille, jos sopii" sanon. Aleksi nyökkää, ja me lähdemme yhdessä luokasta. Mihinköhän tämäkin johtaa?

Sanoja: 927

A/N 

Eikai muuta. <3