Mä lupaan yrittää - Oleksi

46. Ehkäpä

"Miks 'Joonas' kävi Aleksilla?" mä kuulen äidin äänen heti kun astun ovesta sisälle. Kädet hikoavat, ja sydän alkaa hakkaamaan. Ihana vastaanotto. Äiti on nähnyt 'Joonaksen' menevän sinne.

"Sen tota laturi jäi sinne", sanon mahdollisimman rauhallisesti.

"Ja millon Joonas on alkanut olemaan Aleksilla?" äiti kysyy terävästi.

"En mä tiedä, ehkä se on vihdoin saanut muitakin kavereita, kuin mä", sanon kylmästi.

"Niin ehkäpä... mutta entä jos Aleksin luokse ei mennytkään Joonas? Entä jos sinne meni joku muu? Joku muu vaikkapa, joka on seurustellut sen nulikan kanssa? Joku muu, jonka pitäs olla puhdas hetero? Entä jos se on mennytkin Aleksille pukeutuen vain toisten vaatteisiin?" äiti kysyy herttaisesti. Syke kohoaa johonkin tuhanteen. Nielaisen.

"Enpä oikein usko. Joonas meni vaan hakemaan sen laturia", sanon pitäen ääneni kylmän viileänä. Äidin silmät välähtävät pahaenteisesti.

"Kerroppa mulle, mistä lähtien Joonaksella on ollut brunet hiukset?" äiti kysyy mitä herttaisemmalla äänellä. Mua alkaa todella oksettamaan. Yritän saada sanoja pois suustani. Niitä ei tule, joten vain auon suutani.

"M-mä se... v-värjäs s-sen hiukset b-bruneiksi. L-läpällä", änkytän.

"Vitun Olli, mä en jaksa sun änkytystä tai valitusta. Mä en jaksa, kun sä hiippailet täällä kotona. Mä en jaksa sua! Mua vituttaa katsoa sua, ja tietää että me ollaan samaa lihaa ja verta. Vittu Olli! Sä tapoit mun miehen! Sen ainoan, jolla oli oikeesti väliä!" äiti huutaa, ja mä sanon, että mä en koskaan ole ollut näin peloissani.

"J-joo, isi kuoli, k-kun se haki mua, m-mutta mä e-en tappanut j-jumalauta sitä. S-se ei ollu m-mun syytä. J-ja arvaa mihin m-mä olen k-kyllästynyt? S-siihen, että m-mä vittu pelkään m-mun vitun äitiä koko helvetin a-ajan. Äiti, t-tajuutsä kuinka h-helvetin paskalta s-se tuntuu? Tajuutsä, k-kuinka vitusti sä olet mulle tuskaa tuottanut?" kysyn äidiltä itkien. Äiti katsoo mua hetken kummissaan.

Takuaako se vihdoin? Sanooko se vihdoin anteeksi? Annanko mä sille anteeksi? Käydäänkö me isän haudalla kahdestaan, ja itketään kahdestaan? Mennäänkö me syömään pitsaa, jossa se kyselee mun poikaystävästä? Voisko niin tapahtua? Saisinko mä vihdoin mun äidin takas?

"Ei helvetti Olli. Yritä nyt skarppaa. Ei isot pojat ite", äiti sanoo hiljaisuuden jälkeen. Mun kaikki säälittävät toiveet kasaantuu kokoon. Äiti naurahtaa.

"Voinko mä vaan vittu muuttaa? Sun pitää kirjottaa vaan sun nimi joihinkin papereihin, koska mä oon alaikäinen. Mä muutan eikä meidän tarvii enää koskaan nähdä mua", ehdotan hiljaa.

"Rakas, ihan houkutteleva tarjous, mutta mä tykkään todella paljon siitä, kun esim teet ruokaa mun puolesta", äiti sanoo ja nauraa. Katson häntä epäuskoisena. Kyyneleet tulee mun silmiin. Ihanko totta mä olen täällä vaan sen takia?

Menen yläkertaan. Katson ikkunasta, ja annan kyyneleiden valua. Ja sitten mä päätän sen. Näin mä tulen tekemään

Sanoja: 444

A/N

Rakastan jättää nää tälläsee kohtaa😋. Also olkaa kiitollisia kahdesta luvusta yhes päiväs