Mä lupaan yrittää - Oleksi

38. Ester

Juoksen poikien vessoja päin. Avaan sen oven, ja en huomaa ketään. Missä helvetissä mun Aleksi on? Entä jos sille on tapahtunut jotain? Ja se on mun syytä. Vähän niinku oli mun syy, että isi kuoli. Samat vanhat tunteet patoutuu mun sisälle. Ahdistus, pelko, syyllisyys. Missä Aleksi on?

"Ootko sä nähnyt Aleksia?" kysyn joltain meidän luokkalaiselta. Mä vihaan sosiaalisia tilanteita, mutta nyt on pakko.

"Se kai meni Esterin luokkaan päin. Se kai itki. Ihme hullu, eikö?" tuo kusipäinen oppilas sanoo. Ester on meidän koulun ylivoimaisesti paras opettaja, se ymmärtää oppaita, on semi nuorekas, ja hauska. Kaikkien lempi ope. Myös mun.

"Ei todellakaan ole, haista paska", huudahdan, ja lähden juoksemaan Esterin luokkaa kohden. Juoksen portaat alas, yhden käytävän läpi kunnes pääsen luokalle. Koputan oveen 47. Esterin luokka. Hän tulee ovelle, ja raottaa sitä hieman.

"Onkoh Aleksi täälläh?" kysyn huohottaen. Ester katsoo mua arvioivasti.

"On. Aleksi, täällä on Olli. Haluutko että päästän sen sisään?" Ester kysyy luokkaan. En kuule vastausta, mutta Ester päästää minut luokkaan. Katson luokkaan, ja näen itkuisen Aleksin. Sisintäni kouraisee häpeä, ja syyllisyys. Mä sain tän aikaiseksi.

"Anteeks", kuiskaan tukahtuneesti. Astun luokkaan paremmin, ja Ester vetää oven kiinni. Aleksi kohottaa päänsä, ja yrittää hymyillä minulle pienesti. Astahdan häntä lähemmäksi. "Anteeks, Aleksi oikeesti. Mä vaan... se ei ollut sun syy. Millään tasolla", sanon edelleen tukahtuneesti.

"Ei se haittaa", Aleksi sanoo edelleen itkuisella äänellä, ja hieroo kyyneleensä pois. Menen vielä lähemmäs, ja kosketan hänen kättänsä varovaisesti. Katson häntä, ja Aleksi katsoo mua.  Ja hymyilee pienesti. Otan hänet haliini.

"Mä vaan olen ihan vitun messed up mun äitin kanssa. Se on vaan niin kusipää. Ja mä vihaan itteäni silloin, kun mä oon sen kanssa. Musta vaan tuntuu niin säälittävältä ja pieneltä. Mä en halua, että kukaan näkee mua sellasena. Varsinkaan sinä. En mä tiedä miksi, mutta mä haluan, että sä näät mut paskana. Mä haluaisin vaan... tää kuulostaa tosi tyhmältä, mutta mä haluaisin tehdä vaikutuksen suhun koko ajan, koska mä olen ihan vitun kusessa suhun", sanon hiljaa.

"Rakas, sä olet tehnyt muhun jo vaikutuksen. Ainut mitä sun pitää enää tehdä, on näyttää mulle se toinen puoli. Se haavoittuvainen. Meissä kaikissa on se. Ja kun mä nään sun haavoittuvan puolen, mä tiedän, että sä oikeasti välität musta", Aleksi sanoo.

"Mä olen jo näyttänyt sulle mun haavoittuvan puolen. Tai siis mä olen tässä. Halaamassa sua. Jos mä en olisi ollut haavoittuvainen, mä en edes olisi lähtenyt tähän mukaan. Mä olisin pysynyt visusti mun kuoren sisällä. Mutta mä otin riskin. Sanoin, että oon ihastunut suhun, lähdin mukaan tähän hulluun juttuun, jota kutsutaan parisuhteeksi. Ja mä en kadu hetkeäkään", sanon tuon korvaan.

"En mäkään muru", Aleksi sanoo, ja yhdistää huulemme. Helpotuksen virta valuu mun päälle. Aleksi on tässä. Ja se on edelleen mun. Ja mä saan olla edelleen sen.

"Sori, mä en todellakaan haluaisi keskeyttää tiedän herkkää hetkeä, mutta tää on aika kiusallista. Söpöä toki, mutta myös kiusallista", kuulen Esterin äänen. Käännyn häntä kohti, ja tajuan, että hän todella on siinä. Hymähdän. Aleksi on luonut minuun onnellisuuden, jota ei voi pilata kukaan. Ei varsinkaan Ester.

"Joo, me varmaan lähdetään tästä", sanon, ja otan Aleksin kädestä kiinni. Ester hymyilee, ja päästää meidät luokasta ulos. Katson Aleksia hymyillen. Hän hymyilee minulle samalla tavalla, ja kurkottaa pusun nenänpäälle.

Sanoja: 520

A/N

No ompas nyt söpöä. Eihän tätä edes haluais pilata.