Mä lupaan yrittää - Oleksi

17. Totuuksia

Ovikello soi, ja mua alkaa hermostuttaa ihan vitusti. Saakeli, tää on perseestä.

"Joonas, sä meet avaamaan. Mä en vaan pysty", sanon. Joonas pyöräyttää silmiään, mutta hymyilee kumminkin, sitten hän lähtee alas avaamaan ovea sille söpöliinille. Aleksille siis. Kuulen askeleet portaista, ja ahdistun vielä enemmän. Mitä minun kuuluu tehdä? Onneksi sentään Joonas on meidän kanssa.

"Mä käyn nopee vessas, niin sä voit mennä tonne mun huoneeseen jo", kuulen Porkon sanovan. Vittu Porko, sä teit tän tahallaan. Ovi avautuu, ja Aleksi astuu hermostuneena sisään. Yritän hymyillä rauhoittavasti.

Mitä. Helvettiä. Minä. Teen?

"Moi taas", Aleksi sanoo hymyillen jännittyneesti, ja istuu Porkon tuolille. Kiusallista.

"Aleksi... mulla on asiaa", sanon. Aleksin kasvot valahtavat.

"Mä arvasin, että sä kuulit sen puhelun. Vai sanoiko Porko?" Aleksi kysyy lannistuneena. En haluaisi sanoa totuutta. Hän näyttää niin reppanalta.

"Siis joo, mä kuulin sen... ja tota haluan vaan sanoa, että sun tunteet on molemminpuolisii", sanon hymyillen rauhoittavasti. Aleksi melkein pomppaa tuolillaan ja katsoo minua epäuskoisesti, iloisesti, ja järkyttyneesti. Kaikkia samaan aikaan.

"Et kai sä nyt vittu kuseta?" Aleksi kysyy, mutta huomaan, että hän ei oikeasti luule, että kusetan. Kai sekin on merkki luottamuksesta tai jotain...

"En, mä tykkään susta. Tajusin vasta eilen, mutta kaipa mä oon tykänny susta sen tukiopetuksen jälkeen. Tai sillon mä kiinnostuin. Mutta joo, mä tykkään susta", sanon.

"Minusta... oho", Aleksi sanoo yllättyneenä.

"Onko se vaikea jotenkin uskoa? Sä oot kiltti, huomaavainen, hauska, upea, empaattinen, ainutlaatuinen, kiinnostava, aurinkoinen, vahva. Ja jos noista ulkoisista puolista puhutaan, niin oothan sä ihan helvetin söpö", sanon, ja punastun lopussa. Aleksi katsoo minua kyyneleet silmissä. Sitten hän räpyttelee ne pois, ja hymyilee minulle ihanaa hymyään.

"Kiitos", Aleksi sanoo. Totuuksiahan mä vaan latelin. Kohautan olkapäitäni. "Olli...", Aleksi jatkaa, nyökkään "Saanko mä tehdä yhden jutun?" hän kysyy. Nyökkään vähän kummissaan. Aleksi nousi penkiltä ja tuli mun luokse. Ihan muhun kiinni. Mä jouduin kohottamaan katseeni, koska Ale seiso, mä istuin. Ja mä ehkä tiedän, mihin tää on menossa. Aleksin kädet ajautuu mun hiuksiin, ja perhoset lepattavat hulluina mun vatsassa. Mä laitan omat käteni sen alaselälle. Aleksi kumartuu mua vasten, ja suutelee mua.

Mä en ole pienen elämäni aikana suudellut ketään. Okei, okei. Mä olen pussannut kahta tyyppiä. Ensimmäinen oli ykkösellä yks meidän luokan poika. Me leikittiin koko luokan kans piilosta, ja me päädyttiin samaan piiloon. Olli fiksuna poikana päätti sitten muiskauttaa tuota huulille. Ei mitään muistikuvaa, mitä sen jälkeen tapahtui. Toinen oli Joonaksen kanssa, kun me oltiin molemmat levottomalla päällä, ja läheisyyden kaipuisia. Se oli kai ihan kivaa. Maailma ei räjähtänyt, eikä perhosia lepatellut. Mutta se oli ihan fine. Sen jälkeen me ei olla kyllä pussaltu.

Mutta nyt.

Kun Aleksin pehmeät huulet kosketti mun omia, se tunne... ihan kuin palapelin viimeinen pala laskeutuisi paikoilleen. Mä tunsin perhoset vahvemmin kuin koskaan mun mahassa, ja mun lihaksista tuli hyytelöä. Mä en halua koskaan lähteä tästä tunteesta, tästä hetkestä.

Mä tiukennan otetta Aleksista. En kuitenkaan niin, että häneen sattuisi. Hellästi ja varmasti. Aleksi istuu mun syliin irroittautuen hetkeksi suudelmasta. Avaan silmäni, ja katson Alea. Niin komea. Niin ihana. Sitten painan huuleni taas tuon vastaavilleen.

Ja arvatkaas mitä?

Se tuntui täsmälleen yhtä hyvälle kuin ensimmäisellä kerralla.

Tähän ei voi tottua. 

Sanoja: 500

A/N

Ensi suudelma on hoidettu. Mitä seuraavaks? Also 1K lukioit. Woop woop. Eihä se hirveesti oo verrattuna johonkin, mutta jokainen lukukerta, vote, ja kommentti merkkaa mulle iha vitusti. Joten kiitos kaikesta<3333